kompostointi

31.5.2023

Kerrostalossakin voi kompostoida

Kuopiolainen As Oy Tasavallankatu 8 kompostoi biojätteensä. Alun perin taloyhtiössä päätettiin ryhtyä kompostoimaan jätemaksujen pienentämiseksi, mutta kaupan päälle saatiin kompostin tuottama puutarhamulta. Kompostoiminen on hyvä ratkaisu pienille taloyhtiöille.

taloyhtiö hallitus

26.5.2023

Kuukauden kasvo: Taloyhtiö olemme me

Taloyhtiöiden hallituksiin tarvitaan kokemusta edustavien senioreiden lisäksi uusia näkökulmia tuovia nuoria osakkaita. Hallitukseen haluavalle riittää, kun on kiinnostunut taloyhtiön asioista ja seuraa asuntopolitiikkaa ja taloutta.

perehdytys hallituksen puheenjohtaja

24.5.2023

Perehdytys tukee uutta hallituksen puheenjohtajaa

Jussi Jurkolasta tuli taloyhtiönsä hallituksen puheenjohtaja ilman aikaisempaa kokemusta asunto-osakeyhtiön hallitustyöskentelystä. Hän sai kattavaa perehdytystä hallituksen konkareilta ja etsi myös itse tietoa. Kaikkein tärkeintä oli muulta hallitukselta saatu luottamus.

jätekeräys

19.5.2023

Jätekeräys kuntoon pienellä pihalla

As Oy Porvoon Rauhankatu 39 uusi jäteastiansa kolme vuotta sitten. Vanha jätepiste sijaitsi talon seinustalla ja oli siten paloturvallisuusriski. Jätelain muutokset voivat tuottaa vaikeuksia erityisesti pienille taloyhtiöille, mutta ratkaisuja löytyy.

Tähtiartikkeli

Tilaajille

Uusimmat artikkelit

oikeus sijoittaa laitteita

5.6.2023

Teleoperaattoreilla on oikeus sijoittaa laitteitaan kiinteistölle

Suomalaiset käyttävät ahkerasti mobiililaitteita ja tekevät runsaasti etätyötä. Siihen vaaditaan hyviä yhteyksiä, jotka saadaan aikaan teleoperaattoreiden tukiasemilla. Tukiasemat sijoitetaan usein olemassa oleviin rakennuksiin, kuten asuinrakennuksiin.

Tilaajille

häiriöt taloyhtiössä

5.6.2023

Jatkuvaa häiriötä taloyhtiössä? Toimi näin

Kun joku asukas aiheuttaa taloyhtiössä pitkään jatkuvaa häiriötä, naapureiden tulee ilmoittaa asiasta taloyhtiölle. Vuokranantaja voi ilmoitusten perusteella irtisanoa vuokralaisen. Myös taloyhtiö voi antaa häiritsevää elämää viettävän asukkaan asunnosta hallintaanottovaroituksen.

rakentaminen pääkaupunkiseudulla

2.6.2023

Rakentaminen vähenee voimakkaasti pääkaupunkiseudulla

Rakentamisen määrä pääkaupunkiseudulla vähenee Raklin mukaan voimakkaasti tänä vuonna. Asuntoaloitusten määrä on rajussa laskussa, mutta korjausrakentamisella on kysyntää. Rakennuskustannusten nousu hidastui kiivaan alkuvuoden jälkeen.

toimiva polkupyörävarasto

2.6.2023

Millainen on toimiva polkupyörävarasto?

Taloyhtiön koon mukaan mitoitettu, käytännöllisesti toteutettu ja asukkaiden kannalta hyvin toimiva polkupyörävarasto on harvinaisuus. Oululaisesta As Oy Oulun Lyhdystä sellainen löytyy. Pyörävarastoon voi saada lisää tilaa hävittämällä hylätyt pyörät.

viemärisukitus picote

1.6.2023

Kaupallinen yhteistyö

Viemärisukitus As Oy Markkinatie 7 Helsinki oli menestys

As Oy Markkinatie 7:n viemäriputket saneerattiin sukittamalla Helsingin Malmilla keväällä 2022. Remontti oli Picotelle niin sanottu perusremontti, eikä yllätyksiä tullut. Asukkaat kiittelivät ripeästi ja mallikkaasti sujunutta remonttia, ja asentajille tarjottiin kakkuakin.

Picote

Uusimmat kirjoitukset

Arto Kemppainen

Palokatkot ovat tärkeä osa rakennuksen turvallisuutta

Asuntojen välillä kulkevien putkien ja johtojen reitti on rakennettava siten, että läpivienti asuntojen välillä on tiivis eikä palotilanteessa asunnosta toiseen leviä savukaasuja tai paloa. Tätä kutsutaan palokatkoksi. Palokatkot ovat tärkeä osa turvallisuutta, joten ne on suunniteltava ja toteutettava hyvin.

5.6.2023

Janne Salakka

Hallitusneuvotteluissa muistettava kotitaloudet

Miten kotitaloudet tulisi huomioida hallitusohjelmassa? Kiinteistöliiton yhteiskuntasuhdepäällikkö Janne Salakka vastaa kolmeen hallitustunnustelija Petteri Orpon esittämään kysymykseen kodinomistajien ja taloyhtiöiden näkökulmasta.

21.4.2023

Suosituimmat aihealueet

toimiva polkupyörävarasto

2.6.2023

Millainen on toimiva polkupyörävarasto?

Taloyhtiön koon mukaan mitoitettu, käytännöllisesti toteutettu ja asukkaiden kannalta hyvin toimiva polkupyörävarasto on harvinaisuus. Oululaisesta As Oy Oulun Lyhdystä sellainen löytyy. Pyörävarastoon voi saada lisää tilaa hävittämällä hylätyt pyörät.

kompostointi

31.5.2023

Kerrostalossakin voi kompostoida

Kuopiolainen As Oy Tasavallankatu 8 kompostoi biojätteensä. Alun perin taloyhtiössä päätettiin ryhtyä kompostoimaan jätemaksujen pienentämiseksi, mutta kaupan päälle saatiin kompostin tuottama puutarhamulta. Kompostoiminen on hyvä ratkaisu pienille taloyhtiöille.

Sosiaalinen media