Hissillä ateriat asukkaille – Satavuotias As Oy Tuurepori oli aikaansa edellä

As Oy Tuurepori

Juttu tiivistettynä

  • As Oy Tuurepori on Turun keskustassa sijaitseva 1924 perustettu asunto-osakeyhtiö, jonka rakennussuunnittelusta vastasi arkkitehti Alexander Nyström.
  • Talossa oli alkujaan keskuskeittiö, joka toimi vuosina 1926–1959 ja tarjosi ateriapalveluita asukkaille.
  • As Oy Tuureporin asukasrakenne on muuttunut vuosikymmenten aikana. Alkuvaiheessa talossa asui opettajia, rautatievirkamiehiä sekä tunnettuja henkilöitä kuten vakuutusmatemaatikko Hjalmar Eklund ja näyttelijät Eino ja Emmi Jurkka.
Tämä on tekoälyn avulla tuotettu, toimittajan tarkistama tiivistelmä.

Turun keskustassa sijaitseva As Oy Tuurepori on nähnyt sadan vuoden aikana kuuluisia asukkaita ja moderneja erikoisuuksia. Talossa oli aikoinaan jopa keskuskeittiö, jossa valmistettiin ruoat koko talon asukkaille.

As Oy Tuurepori – Tureborg Bostads-aktiebolag perustettiin syksyllä 1924 oppikoulun opettajien ja rautatievirkamiesten asuintaloksi. Paikaksi valikoitui rakentamaton tontti nykyisten Brahenkadun ja Tuureporinkadun kulmauksesta.

Jo ennen perustamiskokousta oli tapahtunut paljon. Vuoden 1924 alussa oli perustettu Rakennusosakeyhtiö Tuurepori valmistelemaan asuintalon rakentamista. Yhtiön omistajia kukin kymmenellä osakkeella olivat lehtorit R. Ceder ja I. A. Kiviluoto sekä insinööri K. J. Hjerpe ja rautatievirkamies J. A. Karelius. Myöhemmin hankkeeseen tulivat mukaan lehtorit H. Almark ja A. L. Öhberg.

Suunnitelmissa 30 huoneiston talo

Puuhamiehet lähestyivät keväällä 1924 kaupunkia, esittelivät tulevan asunto-osakeyhtiön yhtiöjärjestyksen ja ehdottivat VI kaupunginosan 23. korttelin tontin 3 ostamista rakennuspaikaksi. Samalla aloitettiin rahoituksen etsiminen. Sen osalta jouduttiin vaikeuksiin, ja alun perin 30 huoneiston taloa jouduttiin pienentämään.

Lopulta taloon tuli 20 huoneistoa: yhteensä 14 kolmen huoneen ja keittiön (95 neliötä) ja kuusi kahden huoneen, keittiön ja palvelijan huoneen huoneistoa (75 neliötä). Viimeksi mainituissa huoneistoissa on myös keittiön sisäänkäynti.

Rakennustoimikunnan kokouksessa 23.10.1924 suunnitelmat päätettiin tilata arkkitehti Alex Nyströmiltä. Hän esitteli As Oy Tuureporin johtokunnalle suunnitelmat ja työselityksen saman vuoden joulukuussa. Saman tien käynnistettiin maastotyöt ja perustustöiden valmistelu poikkeusluvalla.

As Oy Tuurepori rakennussuunnitelma
Talon rakennussuunnitelman laati arkkitehti Alex Nyström (1869–1926).

Talon nimen juuret 1700-luvulla

As Oy Tuureporin perustamiskokouksessa allekirjoitettiin osakassopimus, hyväksyttiin yhtiöjärjestys ja valittiin johtokunta. Lehtori Hannes Almark oli johtokunnan jäsenenä vuoteen 1955 saakka, suurimman osan ajasta puheenjohtajana ja isännöitsijänä. Muita jäseniä olivat lehtori Into A. Kiviluoto ja kansakouluntarkastaja Otto Viitanen sekä varajäsen rakennusmestari Jalmari Huhtala.

Yhtiö merkittiin kaupparekisteriin 9.12.1924, ja tonttikauppa kaupungin kanssa solmittiin 20.12.1924. Kun rakennussuunnitelma oli valmis ja rakennuslupa saatu, johtokunta kilpailutti rakennusurakan joulukuussa 1924 ja valitsi urakoitsijaksi tammikuun alussa 1925 rakennusmestari Jalmari Huhtalan, joka oli myös perustajaosakas.

Miksi nimeksi valittiin As Oy Tuurepori? Mikään lähde ei kerro, kuinka hyvin perustajaosakkaat tunsivat Turun historiaa. Tuureporinkatu oli olemassa, ja se oli varmasti nimen taustalla.

Nimen juuret yltävät kuitenkin 1760-luvulle, jolloin oikeuspormestari Ture Hagert rakensi ”huvilansa” Tuureporinkadun päähän Puolalanmäen rinteeseen ja antoi talolleen nimeksi Thureborg. Pian ympäristöä alettiin kutsua Tuureporiksi, ja siitä nimi on säilynyt meidän päiviimme kadun ja yhtiön nimessä.

Asukkaita vuosien varrelta

Talo valmistui nopeasti, ja osakkaat pääsivät uusiin koteihinsa loka-marraskuussa 1925. Tuossa vaiheessa osakkaista oli opettajia 14 ja rautatievirkamiehiä yksi. Muut olivat rakennusmestareita ja kauppiaita.

Talossa oli ensimmäisinä vuosikymmeninä noin 80 asukasta, joista lapsia 30. Asukasluku on vaihdellut, ja viime vuosikymmeninä asukkaita on ollut noin 40 ja lapsia vain muutamia. Asukasluettelot kertovat, että ensimmäisten vuosikymmenien aikana useissa perheissä oli myös kotiapulainen.

Osakekirja oli 1920-luvulla osakkaan tärkein dokumentti,
joka oikeutti kirjassa mainitun huoneiston hallintaan.
As Oy Tuureporin osakekirjat painettiin
Turun Kivipainon turvapainossa.

Asukasluetteloista käy ilmi, että talossa asui myös kuuluisuuksia. Ensimmäisten osakkaiden joukossa oli tunnettu vakuutusmatemaatikko Hjalmar Eklund ja hänen puolisonsa Signe Maria Eklund, joka toimi Heurlinska Skolanin rehtorina.

Näyttelijät Eino ja Emmi Jurkka lapsineen asuivat vuokralaisina 1920–1930-luvuilla. Yksi talon kasvatteja oli Nils Wetterstein, josta tuli Bore-varustamon apulaisjohtaja ja varatoimitusjohtaja sekä Silja-varustamon johtaja. Nykyisin talossa on vain muutama opettaja, mutta ei yhtään rautatievirkamiestä.

Keskuskeittiö taloyhtiön erikoisuutena

Kun As Oy Tuurepori perustettiin, taloon päätettiin tehdä keskuskeittiö. Se palveli asukkaita tarjoamalla päivittäiset ateriapalvelut eli aamiaisen, lounaan ja päivällisen. Ateriat toimitettiin huoneistoihin käsikäyttöisillä ruokahisseillä. Keskuskeittiö oli toiminnassa vuodesta 1926 vuoteen 1959 saakka.

Keskuskeittiö sijaitsi talon alimmassa kerroksessa. Keittiössä oli puilla lämmitettävä hella, sen yläpuolella höyrykupu, yhdeksän leivän leivinuuni, tiskaus- ja kuorimishuone sekä jauholaarit. Keittiön vieressä oli emännän ja keittiöapulaisten asunto, kaksi huonetta ja peseytymistilat sekä talonmiehen asunto.

Oma puistomainen piha on ollut osakkaiden silmäterä alusta alkaen. Sen hoidosta on aina pidetty huolta. Alapiha on ollut huoltopiha ja yläpiha osakkaiden olohuone, jonne sijoitettiin pyykinkuivaus ja lasten leikkialue. Puutarhaa on hoidettu yhteistyössä halukkaiden asukkaiden kesken.

Viime vuosina rakentamaton tontin osa on kiinnostanut myös rakennusliikkeitä. Toistaiseksi yhtiö on pitänyt tiukasti kiinni pihasta. Sitä ei ole luovutettu rakentamiselle, eikä varmasti luovutetakaan.

As Oy Tuurepori keskuskeittiö
As Oy Tuurepori oli yksi Turun seitsemästä keskuskeittiötalosta, joista useimmat olivat
Alex Nyströmin suunnittelemia. Kuvassa emännöitsijä Lempi Laine apulaisineen.
Takana näkyy ruokahissin ovi.

Hyvässä kunnossa toiselle vuosisadalle

Talo rakennettiin oman aikansa uusimmalla talotekniikalla. Sen aikaiseen LVIS-järjestelmään kuuluivat vesi- ja viemärijohdot. Sähköt asennettiin ajan tavan mukaan ja kaasujohdot tulivat kylpyhuoneisiin ja keittiöihin. Lämmintä vettä saatiin kaasulla toimineista varaajista.

Kaasusta luovuttiin 1970-luvun alussa, ja varaajat ja kaasuliedet korvattiin sähkölaitteilla. Lämmitys on ollut edelleenkin toimiva keskuslämmitys, jossa on käytetty polttoaineena kivihiiltä, puuta ja öljyä, kunnes 1980-luvulla siirryttiin kaukolämpöön. Ilmastointi on ollut alusta alkaen painovoimainen.

Talosta on pidetty hyvää huolta vuosien varrella, ja korjauksia on tehty vaiheittain tarpeen mukaan ja kustannusten jakamiseksi useille vuosille. Hissit asennettiin 1930-luvun alussa ja peruskorjattiin 2022. Ikkunat uusittiin 1970-luvulla ja seuraavan kerran 2013.

Putkistoa on korjattu aina tarpeen vaatiessa. Perusteellinen LVIS-saneeraus tehtiin vuonna 2024. Käytöstä poistunut pesutupa muutettiin saunaksi 1980-luvulla.

Taloon ei asennettu rakennusvaiheessa hissejä, mutta
suunnitelmiin varattiin paikat hissikuiluille myöhempää
asennusta varten. Schindlerin hissit hankittiin vuonna
1932, ja korit ovat säilyneet alkuperäisinä koneistojen
uusimisen jälkeenkin.

Ainutlaatuinen arkisto

As Oy Tuureporin arkisto on hyvin säilynyt. Ensimmäiset löydöt tehtiin jo 1980-luvulla, kun talonmies kertoi löytäneensä vintiltä puulaatikollisen ”vanhoja papereita”. Tutustuminen osoitti paperit yhtiön pöytäkirjoiksi vuosilta 1924–1947 sekä kirjeenvaihdoksi ja osakasrekisteriksi.

Asiakirjat vuodesta 1980 olivat tallessa ja hyvässä järjestyksessä, mutta vuodesta 1948 vuoteen 1979 oli aukko. Kun yhtiön aineistoja siirrettiin uudelle isännöitsijälle 2020-luvun alussa, löytyivät loputkin paperit.

Arkisto järjestettiin historiankirjoitustyön yhteydessä ja siirrettiin Turun kaupunginarkistoon tutkijoiden käyttöön. Se on lähes täydellinen sadan vuoden ajalta. Muistitietoa ja valokuvia on kuitenkin vähän.

Kirjoittaja Juhani Kostet on yhdessä arkkitehti Anna Solinin kanssa kirjoittanut teoksen Asunto-Osakeyhtiö Tuurepori – Tureborg Bostads-Aktiebolag 100 vuotta (2025).

As Oy Tuurepori

  • • Perustettu 5.11.1924 ja merkitty kaupparekisteriin 9.12.1924.
  • • Huoneistomäärä alun perin 20 huoneistoa sekä talonmiehen ja keittiöhenkilökunnan asunnot. Keskuskeittiö ja keittiöhenkilökunnan asunto on muutettu toimistotiloiksi ja talonmiehen asunto osakepohjaiseksi asunnoksi.
  • • Suunnittelija arkkitehti Alexander Nyström.

Haluatko kommentoida artikkelia? Luo tunnus ja kirjaudu sisään.

Tilaa uutiskirjeemme

Kiinteistölehden suosittu uutiskirje tuo kiinteistöalan uutiset sinulle kahden viikon välein!

Tilaa uutiskirje

Katso myös nämä

18.9.2025

Sata vuotta elämää taloyhtiöissä – miten asuminen on muuttunut?

Suomen Kiinteistölehti juhlii tänä vuonna satavuotista taivaltaan. Ensi vuonna tulee kuluneeksi sata vuotta myös ensimmäisen asunto-osakeyhtiölain voimaantulosta. As Oy Agrikolankatu 7 on esimerkki siitä, millaisia muutoksia taloyhtiöissä on koettu vuosisadan aikana.

Tähtiartikkeli

aurinkoenergia ja lämmön talteenotto

27.3.2025

Lausteenkulma investoi aurinkoenergiaan ja lämmön talteenottoon

Monessa taloyhtiössä mietitään kustannustehokkaampia ja vähäpäästöisempiä energiaratkaisuja. Turun Lausteella ryhdyttiin tuumasta toimeen, ja nyt osa lämmön talteenottojärjestelmän tarvitsemasta sähköstä kerätään taivaalta.

30.9.2025

Kaupallinen yhteistyö

Kuusi vinkkiä fiksuun vedenkäyttöön

Oman vedenkulutuksen määrä tulee usein yllätyksenä asukkaille. ”Ei voi pitää paikkaansa” on yleinen kommentti, johon isännöitsijä joutuu ensimmäisten vesilaskujen jälkeen vastaamaan. Poimi jutusta vinkit säästäväiseen vedenkäyttöön.

Smartvatten

18.6.2025

Muista, että viemäri ei ole jäteastia – viisi faktaa viemäreistä

Oikeilla käyttötottumuksilla ja säännöllisellä puhtaanapidolla asukkaat pystyvät ennaltaehkäisemään viemäriongelmia. Moni ongelma on vältettävissä jo sillä, ettei viemäriin lasketa mitään sinne kuulumatonta materiaalia. Viemärikuvaus on luotettava ja helppo tapa selvittää viemärin kunto.