Sivu 157

lutikoiden leviäminen

5.1.2022

Lutikat valtasivat asuntoja Helsingissä

Hekan hallinnoimassa taloyhtiössä asuneen Jaana Kareisen vuokrasopimus päättyi joulukuun lopussa. Hän pyysi joulukuun vuokrasopimuksen purkua lutikkaongelman vuoksi, mutta Heka ei siihen suostunut. Kareinen muutti yksityiseltä saatuun vuokra-asuntoon, koska koki, ettei lutikkatalossa jyllännyttä ongelmaa saatu hallintaan.

5.1.2022

Taloyhtiön kymmenvuotistarkastuksessa paljastuivat rakennusvirheistä johtuvat miljoonavahingot

Viiden espoolaisen kerrostalon korjauslista on pitkä. Kymmenvuotistarkastuksessa havaittiin salaoja- ja sadevesiviemäreiden virheellisen asennuksen lisäksi osan putkista katkenneen ja osan salaojakaivoista olevan rikki. Julkisivun rappaus on paikoitellen irronnut, mahdollisesti salaojaongelmista johtuen.

5.1.2022

Korona sulkee myös taloyhtiöiden kuntosalit ja lenkkisaunat

Kuntosalien sulkemiset koskevat myös taloyhtiöiden kuntosaleja Jos alueen aluehallintovirasto on tehnyt päätöksen kuntosalien sulkemisesta, tämä koskee myös taloyhtiöiden omia kuntosaleja. Nämä tulee siis sulkea rajoitusten voimassaolon ajaksi. Omat saunavuorot saavat jatkua Aluehallintoviranomaisen päätös yleisten saunojen sulkemisesta ei koske asukkaiden omaan käyttöön varattuja saunavuoroja.

4.1.2022

Lemmikit taloyhtiössä

Lemmikit kuuluvat osaksi tavallista taloyhtiöelämää ja niistä voi olla paljon iloa sekä omistajilleen että naapureille. Lemmikkien mukana tulee kuitenkin myös vastuu, joka omistajan kuuluu kantaa, mikäli oma eläin aiheuttaa vahinko tai häiriötä. Kiinteistöliiton julkaiseman Podcastin uusimmassa jaksossa aiheena ovat kaiken karvaiset ja karvattomat lemmikit, joita taloyhtiössä voi tulla vastaan.

4.1.2022

Asuntolainoilla on yhä kysyntää

Kuluvan vuoden 11 ensimmäisen kuukauden aikana asuntolainoja on kokonaisuudessaan nostettu yhteensä 12 % enemmän kuin vastaavaan aikaan vuonna 2020, kertoo Suomen Pankki. Runsaiden nostomäärien vuoksi asuntolainakannan vuosikasvuvauhti oli edelleen nopeaa (4,2 %) marraskuun 2021 lopussa. Marraskuun 2021 lopussa suomalaisilla kotitalouksilla oli asuntolainoja yhteensä 106,7 mrd.

4.1.2022

Sähköyhtiö irtisanoi sähkön hinnannousulta suojaavan sopimuksen

Turku Energia ilmoitti sähköpostitse taloyhtiölle, että uusi ja selvästi kalliimpi sopimustyyppi pitää valita alle kahdessa viikossa. Taloyhtiön puheenjohtaja uskoo, että kyseessä on yleistyvä, vastikkeita nostava ilmiö. − Taloyhtiön maksaman sähkön hinta nousisi kerralla lähes 70 prosenttia.

3.1.2022

Kerrostalo muuttui yllättäen päihdekuntoutujien asuntolaksi

Sininauhan toimitusjohtaja Kimmo Karvonen kertoo Turun Sanomille yrityksen välivuokraavan päihde- ja mielenterveyskuntoutujille asuntoja Kanslerintien taloyhtiössä. Hän sanoo, että yksittäisestä taloyhtiöstä vuokrattavien asuntojen määrän tulee olla kohtuullinen. – Asumisen valmius on parempi niillä asukkaillamme, jotka asuvat taloyhtiöissä.

3.1.2022

Tietosuojavaltuutettu puuttui isännöitsijän vaalimainontaan − käytti osakasrekistereitä luvatta

Ison Hämeenlinnassa toimivan isännöintiyrityksen omistaja käytti yrityksensä isännöimien taloyhtiöiden osakastietoja omien ja vaimonsa kunnallisvaalimainosten postittamiseen vuoden 2021 keväällä, kertoo Hämeen Sanomat. Isännöitsijät pitävät yllä taloyhtiöiden lakisääteisiä osakasrekistereitä. Osakastiedot ovat julkisia, mutta EU:n yleinen tietosuoja-asetus (GDPR) ja Suomen tietosuojalaki kieltävät henkilötietojen käytön muuhun toimintaan ilman rekisteröityjen suostumusta.

3.1.2022

Kiinteistöliitto kannattaa lakimuutosta, joka sallisi yhtiökokousten pitämisen etänä

Korona-aika on osoittanut, että taloyhtiöiden valmiudet etäyhteyksien järjestämiseen vaihtelevat kovasti. Kiinteistöliiton tekemän kyselyn perusteella varsinkin pääkaupunkiseudulla taloyhtiöillä on hyvät valmiudet tarjota osakkaille mahdollisuus osallistua yhtiökokoukseen etäyhteyksin. Muualla maassa tilanne on kuitenkin pääkaupunkiseutua heikompi.

31.12.2021

Pidä kattoikkuna puhtaana lumesta!

Kattoikkunan talviaikaiset ongelmat johtuvat lähes aina siitä, että jossain vaiheessa, sulamisveden normaalin poistumisen estää jokin syy. Loivilla katoilla syynä on tyypillisesti ikkunan alapuolelle muodostunut jääpato, joka voi seisottaa sulamisvesiä ikkunan alareunassa. Jääpato voi muodostua kattoikkunan ympärille monesta eri syystä.

28.12.2021

Kotitalousvähennystä saa ensi vuonna enemmän

Kotitalousvähennystä voi saada omassa kodissa, vapaa-ajan asunnossa ja vanhempien tai isovanhempien kodissa suoritetusta työstä, oli kyseessä sitten omistus- tai vuokra-asunto. Vähennyskelpoisia ovat kaikki ulkopuolisella firmalla teetetyt remonttityöt sisällä ja ulkona. Myös piha-alueen ja puutarhan hoito sekä lumenluonti kelpaavat kotitalousvähennyksiin.

27.12.2021

Näin lajittelet joulun jätteet!

Rakentaja.fi listasi joulunajan jätteiden lajitteluohjeet Lounais-Suomen Jätehuollon tiedotteesta. Ne soveltuvat kaikille suomalaisille ja erityisesti taloyhtiöiden asukkaille. Alumiinivuoka, -folio ja metalliesine Alumiiniset vuoat ja foliot, metallipurkit ja -kannet lajitellaan muiden metalliesineiden tapaan puhtaiksi huuhdottuina metallinkeräysastiaan.