Sivu 156

12.1.2022

Uusilla vakuutustuotteilla lisäturvaa taloyhtiöille

Paraskin kiinteistövakuutus voi nykyisin jättää korvaamatta kustannuksia, jotka voivat kohdata taloyhtiötä esimerkiksi ullakon palovahingossa. Ilman korvauksia voi jäädä myös myrskyvahingossa, jossa kiinteistön vaurioitunut rakennusosa on päässyt teknisen käyttöiän päähän tai sen yli. Palovahingoissa uudelleenrakennettava rakennus tulee nykymääräysten mukaan lämpöeristää paremmin kuin tuhoutunut rakennus oli eristetty.

11.1.2022

Asuntojen myyntiä pantataan, kun ostettavaakaan ei löydy

Vuosituhannen ennätysvuosi 2021 kiinteistönvälityksessä päättyi odottavissa tunnelmissa. SKVL näkee etenkin suurten ikäluokkien lisääntyvän liikehdinnän tuovan mielenkiintoisen lisän markkinoihin, kunhan koronan aiheuttama epäröinti väistyy. − Asuntomarkkinoilla on vedetty henkeä ja alkaneelta vuodelta 2022 odotetaan jatkuvan hyvän kysynnän myötä loivaa hintojen nousua, sanoo SKVL:n toimitusjohtaja Jussi Mannerberg järjestön tiedotteessa.

11.1.2022

Rappukäytävässä raiskanneen tuomio lieveni ehdolliseksi

Vuonna 1996 syntynyt mies tuomittiin reilu vuosi sitten raiskauksesta kahden vuoden ehdottomaan vankeuteen käräjäoikeudessa. Mies valitti tuomiosta hovioikeuteen. Hovioikeus päätyi alentamaan miehelle tuomittua rangaistusta, kertoo MTV.

11.1.2022

Lakibotti vastaa taloyhtiöiden lakikysymyksiin 24/7

Lakibotti vastaa taloyhtiöitä koskeviin lakikysymyksiin kellonajasta tai viikonpäivästä riippumatta. Botin koulutuksesta ja vastaamaan opettamisesta vastaavat Kiinteistöliiton lakimiehet. Lakibotti vastaa yleisimpiin asunto-osakeyhtiössä ilmeneviin yksinkertaisiin lakikysymyksiin nopeasti ja ymmärrettävästi.

10.1.2022

Suunnitteletko remonttia? Muista pyytää lupa taloyhtiöltä!

Kun kotona aloittaa remontin tai tekee pieniä muutostöitä, siitä kannattaa ilmoittaa taloyhtiölle. Isännöintiliiton lakiasiantuntija Jenni Valkaman mukaan nyrkkisääntö on se, että aina kun työ voi vaikuttaa taloyhtiön rakenteisiin tai muiden huoneistojen käyttämiseen, siitä tulee ilmoittaa. Esimerkiksi lattiamateriaalien vaihtaminen muovista parkettiin voi vaikuttaa alakerran huoneistoon kuuluviin ääniin.

Huoneiston käyttötarkoituksen muutos edellyttää rakennuslupaa.

10.1.2022

Taloyhtiöt tyytyväisiä suunnittelu- ja valvontapalveluiden laatuun

Taloyhtiöt käyttävät ulkopuolista suunnittelua ja valvontaa sitä todennäköisemmin, mitä kalliimmasta korjaushankkeesta on kysymys. Alle 50 000 euron hankkeista lähes puolet tehtiin ilman suunnittelua, kun taas yli 500 000 euron korjaushankkeista suunnittelijaa käytettiin lähes kaikissa. Ulkopuolista valvontaa käytettiin alle 50 000 euron hankkeista lähes 60 prosentissa ja yli 500 000 euron hankkeista miltei jokaisessa.

10.1.2022

Piha täynnä lunta − Minne taloyhtiön lumet voidaan kolata?

Varsinkin tiiviisti rakennetuilla uudisalueilla taloyhtiöiden pihat ovat usein niin pieniä, ettei niissä ole ylimääräistä tilaa, johon lunta mahtuisi kasaamaan. Kantakaupungissa tilanne on sama. Lunta ei saa kolata naapurikiinteistön puolelle eikä kaupungin omistamalle maalle, toteaa vs.

8.1.2022

Kiinteistöliitto: Lämmöntuotanto rajattava lakon ulkopuolelle

Metsäteollisuuden piirissä oleva työriita uhkaa vaikuttaa Kiinteistöliiton näkemyksen mukaan kohtuuttomalla tavalla useiden kaupunkien kaukolämmön tuotantoon. Tehtaiden yhteydessä toimivat voimalaitokset ja vedenkäsittely kuuluvat lakon piiriin, mistä johtuen lämpö joudutaan lakon aikana tuottamaan vara- ja huippulaitoksilla. Korvaava lämmöntuotanto on kalliimpaa, mikä vaikuttaa kaukolämmön hintaan.

7.1.2022

Mitä on kestävä asuminen?

Asumisen ympäristövaikutukset syntyvät esimerkiksi energian- ja sähkönkäytöstä sekä veden kulutuksesta. Näihinhän me kaikki voimme vaikuttaa jotenkin itse omassa asumisessamme, mutta kerros- ja rivitaloissa myös taloyhtiöillä ja sen hallituksella on iso rooli, kun mietitään kulutusta ja ympäristöä. Tässä jaksossa käydään läpi taloyhtiön keinoja ympäristöystävällisempään tulevaisuuteen ja pohditaan, mitä asukkaat voivat tehdä omassa asumisessaan.

7.1.2022

Kulutetusta käyttövedestä on annettava erittely asukkaalle

Marraskuussa 2020 voimaan tulleen lakiuudistuksen mukaan uusissa taloyhtiöissä vesilaskutuksen tulisi perustua huoneistokohtaisilla ja etäluettavilla mittareilla mitattuun kulutukseen. Vuoden 2022 alusta lähtien asunto-osakeyhtiön osakkeenomistajalle, vuokralaiselle sekä asumisoikeuden haltijalle on annettava kuukausittain tiedot lämpimän ja kylmän käyttöveden kulutuksesta, vaikka itse vesilaskutus käytännössä tehtäisiinkin esimerkiksi kerran vuodessa. Vanhoissa taloyhtiöissä kulutusperusteiseen laskutukseen siirrytään vasta sitä mukaa, kun putkisaneerauksen yhteydessä […]

7.1.2022

Asunnonomistajia uhkaa kallis remonttilasku EU:n suunnitteleman energiatehokkuusdirektiivin johdosta

EU:n komission ehdotus rakennusten energiatehokkuutta koskevien sääntöjen yhdenmukaistamiseksi on herättänyt porua monella taholla. Ehdotuksen mukaan jokaisen EU-maan on määriteltävä rakennuskannastaan energiatehokkuudeltaan heikoimmin suoriutuva 15 prosentin osuus. Näille rakennuksille olisi asetettava sama energiatehokkuustodistuksen luokka G.

7.1.2022

Suuret kiinteistösijoittajat ryhtyivät siirtämään vuokratalojaan kaukolämmöstä maalämpöön

YLE kertoo kuinka Vantaan Leinelässä porataan parhaillaan maalämpökaivoja työeläkevakuuttaja Varman vuokrataloyhtiön edustalla. Varmalla on energiaremontti käynnissä seitsemässä vuokrataloyhtiössä pääkaupunkiseudulla ja Turussa. Yhtiöissä on yhteensä yhdeksän asuinkerrostaloa.