Lasitetun parvekkeen suosio on noussut viimeisten kolmen vuoden ajan. Tulos käy ilmi YIT:n tilaamasta ja Prior Konsultoinnin toteuttamasta Kestävät kaupunkiympäristöt -barometrista, johon vastasi yli tuhat kaupungissa asuvaa suomalaista viime syyskuussa.
Nyt neljättä kertaa toteutetun barometrin tavoitteena on selvittää, millaisia kaupunkiympäristöjä Suomessa halutaan kehittää.
– Ihmiset kaipaavat asumiselta myös luonnonläheisyyttä. Tähän tarpeeseen lasitettu parveke vastaa hyvin; tarjoaahan se kerrostaloasujille yhteyden luontoon sekä mahdollisuuden nopeaan ympäristönvaihdokseen omassa asunnossa, sanoo YIT:n strategiajohtaja Marko Oinas.
Erityisen paljon lasitetun parvekkeen suosio on kasvanut 51–64-vuotiaiden keskuudessa. Ikäryhmästä 67 prosenttia kertoi vuonna 2019 haluavansa lasitetun parvekkeen, kun taas vuonna 2021 luku oli noussut 78 prosenttiin.
Lasitetun parvekkeen suosio on noussut myös keskustassa asuvien joukossa. Vielä vuonna 2019 peräti 30 prosenttia kertoi valitsevansa mieluummin yhteispihan kuin parvekkeen ja 58 prosenttia halusi mieluummin lasitetun parvekkeen.
Vuonna 2021 yhteispihaa arvostavien osuus oli laskenut kaupunkien keskustoissa asuvilla 17 prosenttiin ja lasitetun parvekkeen haluavien osuus oli noussut 74 prosenttiin.
Haluatko kommentoida artikkelia? Luo tunnus ja kirjaudu sisään.
Luo tunnus Kirjaudu sisään