Sivu 115

tutustuu asumisen yhteisöllisyyteen

16.12.2022

Kiinteistölehti tutustuu joulukuussa yhteisöllisyyteen

Joulukuun Kiinteistölehdessä tutustutaan yhteisöllisyyden muotoihin kahdessa eri taloyhtiössä. Vuoden LVI-nainen Virpi Rannikko antaa vinkkejä taloyhtiöiden energiansäästöön ja esteettömyysasioita pohditaan monesta näkökulmasta.

lainakatto

15.12.2022

Kiinteistöliitto tuomitsee isännöintialan kartellimenettelyt

Kiinteistönomistajia eli taloyhtiöitä edustava Kiinteistöliitto tuomitsee kartelliin syyllistyneiden isännöintialan toimijoiden menettelyt.

15.12.2022

Isännöintikartelli johti miljoonien seuraamusmaksuihin

Markkinaoikeus on antanut päätöksen helmikuussa 2021 esiin tulleesta isännöintikartellijutusta. Asianosaiset määrättiin maksamaan liki viiden miljoonan euron seuraamusmaksut.

14.12.2022

Isännöintiala saa uudet eettiset ohjeet

Isännöintiliitto on hyväksynyt isännöinnin uudet eettiset ohjeet, joita on valmisteltu kolme vuotta. Eettiset ohjeet tulevat voimaan helmikuun alussa 2023.

taloyhtiön lumi

13.12.2022

Taloyhtiön lumimuistio

Taloyhtiön vastuulla on jään ja lumen poisto sekä hiekoitus taloyhtiön piha-alueella. Lumet tulee kasata oman pihan alueelle niin, että pelastustiet jäävät vapaiksi. Lumenpudotuksen voi tilata ammattilaiselta.

13.12.2022

Kuukauden kasvo: Kaikki säästökeinot käyttöön

Vuoden LVI-nainen, Kangasalan Putkilämpö Oy:n toimitusjohtaja Virpi Rannikko kertoo vinkkejä taloyhtiön energiansäästöön. Lämmityksen pienentäminen, valaistuksen vaihtaminen led-valoihin ja veden säästäväinen käyttö pienentävät energialaskua jo merkittävästi.

parvekelumi

13.12.2022

Parvekelumi voi aiheuttaa vesivahingon

Parvekkeen tukkeutunut ränni voi aiheuttaa massiivisen vesivahingon asuntoon. Siksi asukkaan tulee siivota parveke lumesta ja jäästä. Jos asunnossa asuu vuokralainen, tätä tulee ohjeistaa parvekkeen puhdistuksesta.

huonelämpötilaa

12.12.2022

Alenna huonelämpötilaa oikein

Huonelämpötilan pienentämiseen ei riitä pelkkä patterin termostaatin pyöräytys pienempään asentoon. Rakennuksessa, jossa on vesikiertoinen patteri- ja lämmitysjärjestelmä, voidaan lämmityksen tehoa säätää verkostoon menevän veden lämpötilaa alentamalla. Tämä tehdään automaattisen säätöjärjestelmän avulla.

Jukka Moilanen

9.12.2022

Kaupallinen yhteistyö

Jukka Moilanen hakeutui saumausalalle perheen innoittamana

Jukka Moilasen koko perhe on saumausalalla, ja alaa vaihtaessaan Jukkakin päätyi Saumalaaksoon. Hän aloitti heti harjoittelun jälkeen projektipäällikkönä ja on pitänyt työssään erityisesti siitä, että voi aikatauluttaa itse oman työnsä.

Saumalaakso

9.12.2022

Lumityöt ovat taloyhtiön vastuulla

Taloyhtiö on ensisijaisesti aina itse vastuussa lumitöistä, vaikka se olisi ulkoistanut talvikunnossapidon huoltoyhtiölle. Jos joku liukastuu ja loukkaa itsensä taloyhtiön pihalla, taloyhtiön on pystyttävä osoittamaan, että se on toiminut talvikunnossapidon osalta huolellisesti.

kinkun rasva

8.12.2022

Kinkun rasva ei kuulu viemäriin

Kinkunpaistorasvaa ei saa kaataa viemäriin, sillä se tukkii viemärin jäähtyessään. Rasvan voi hyödyntää ruoanlaitossa, laittaa jäähtyneenä biojätteeseen tai kierrättää polttoaineeksi Kinkkutempun kautta.

lisärakentaminen

7.12.2022

Lisärakentaminen – mitä, miten ja miksi?

Lisärakentamisessa olemassa olevaa rakennusta laajennetaan, korotetaan tai tontille rakennetaan täysin uusi rakennus puretun tilalle. Usein lisärakentaminen toteutetaan rakentamalla yksi tai kaksi uutta kerrosta vanhan rakennuksen päälle.

Tilaajille