Suomen Kiinteistölehti käy kesäkuussa kylässä puutaloyhtiössä

kiinteistölehti puutaloyhtiössä

Omenapuiden katveessa riippukeinussa loikoilua, pihan viljelylaatikoissa porkkanoiden kasvattamista ja naapuri, jota voi pyytää ruokkimaan kissan viikonloppureissun aikana. Puutaloyhtiössä elämä voi olla idylliä, mutta se vaatii usein asukkailta tavallista suurempaa panosta kiinteistönhoitoon, kertoo kesäkuun Suomen Kiinteistölehti. 

Kylpyhuoneet ja muut märkätilat on syytä tarkastaa viiden vuoden välein. Tarkastuksessa varmistetaan muun muassa vesieristeiden, läpivientien ja lattiakaivojen kunto ja päästään ajoissa kiinni mahdollisiin ongelmiin. 

Tuomas Viljamaa siirtyi alkuvuonna Isännöintiliitosta Kiinteistönvälitysalan Keskusliiton johtoon. Hän kertoo, millainen taloyhtiö houkuttelee nykytilanteessa asunnonostajia ja mitä terveisiä hänellä on uudelle hallitukselle. 

Kerrostalopihakin voi olla monimuotoinen. Kerromme, kuinka luot suotuisat olot pölyttäjille ja samalla huolehdit pihan käytettävyydestä ja siisteydestä. 

Nämä ja monet muut mielenkiintoiset aiheet löydät taloyhtiöiden omasta lehdestä, Suomen Kiinteistölehdestä. Tunnuksen luomalla ja sisään kirjautumalla pääset lukemaan monipuolisesti uusia sisältöjämme. 

Haluatko kommentoida artikkelia? Luo tunnus ja kirjaudu sisään.

Tilaa uutiskirjeemme

Kiinteistölehden suosittu uutiskirje tuo kiinteistöalan uutiset sinulle kahden viikon välein!

Tilaa uutiskirje

Katso myös nämä

lämminvesivaraaja

19.10.2022

Tukes varoittaa lämminvesivaraajien riskeistä

Lämminvesivaraajat voivat aiheuttaa onnettomuuksia ja vaaratilanteita, ellei niitä huolleta ja käytetä oikein. Tukes kertoo ohjeet lämminvesivaraajan turvalliseen käyttöön.

kestävä asuminen

12.9.2023

Lakimuutos kannustaa kestävään asumiseen

Kesäkuussa voimaan tullut lakimuutos kannustaa taloyhtiöitä kestävää asumista edistäviin hankkeisiin. Uudistuksista, joilla parannetaan merkittävästi kiinteistön tai rakennuksen käytön kestävyyttä, voidaan vastedes päättää enemmistöpäätöksellä.

käyttövesiputkisto uusiksi

21.10.2022

Käyttövesiputkisto uusiksi hyvin suunnitellussa remontissa

Hämeenlinnalaisessa As Oy Ainontie 5–9:ssä vaihdetaan kuluvan vuoden aikana käyttövesiputkisto. Remontin sujumista on helpottanut hyvin tehty suunnitelma. Valmista on tarkoitus olla joulukuussa.

Tähtiartikkeli

Tilaajille

litiumioniakku

29.11.2022

Mitä tehdä, jos litiumioniakku syttyy?

Palavaa litiumioniakkua ei voi sammuttaa käsisammuttimella. Sammutin kuitenkin estää paloa leviämästä ympäristöön. Akkupalotilanteessa tulee aina soittaa hätänumeroon, mutta samalla tulee varoa palavasta akusta syntyviä myrkyllisiä kaasuja.

Olet lukenut 1/25 maksuttomasta artikkelista

Haluatko lukea rajattomasti artikkeleita? Luo tunnus, kirjaudu sisään tai tilaa Kiinteistölehti edullisesti!

Tilaa lehti