Kiinteistövero

Sivu 2

18.11.2022

Kiinteistövero laskee monessa pienessä kunnassa

Kunnallisveroprosentit muuttuvat ensi vuoden alussa soteuudistuksesta johtuen. Muutokset eivät ulotu kiinteistöverotukseen, joten kunnat saavat muuttaa niitä lain mahdollistamissa rajoissa. Monet kunnat ovatkin laskemassa kiinteistöveroaan.

Uudenmaan

15.11.2022

Uudenmaan kiinteistöt tuottivat yli kolmanneksen kiinteistöverosta

Kiinteistöveroa on tänä vuonna kerätty lähes 2,1 miljardia euroa, kertoo Verohallinto. Reilu kolmannes kiinteistöverosta tulee Uudeltamaalta. Suurin osa kiinteistöveron maksajista on henkilöasiakkaita.

kiinteistöveron korotukset

2.11.2022

Kiinteistöliitto: kiinteistöveron tuntuvat korotukset torjuttava

Kiinteistöliitto vaatii, että kiinteistöveron korotusta kohtuullistetaan. Kiinteistöveron korotus olisi näillä näkymin suuri myös vuonna 2024. Liitto on jättänyt asiasta kirjelmän valtiovarainministerille.

kiinteistövero

31.10.2022

Kiinteistövero uhkaa nousta historiallisen korkeaksi

Kiinteistövero uhkaa ensi vuonna nousta historiallisen korkeaksi, kun rakennuskustannusindeksin vuosimuutos nousee, varoittaa Rakli. Kiinteistövero on jo nyt kiinteistöjen suurin kustannuserä. Indeksikorotuksen myötä se saattaisi kansalaiset vaikeuksiin.

kiinteistövero

8.9.2022

Kiinteistöveron uudistaminen jäihin

Kiinteistöverotuksen uudistusta koskevaa hallituksen esitystä ei anneta eduskunnalle tällä hallituskaudella. Hallitus on arvioinut, että nykyisessä tilanteessa ei ole syytä antaa eduskunnalle uudistusesitystä, joka lisäisi taloudellista epävarmuutta asumisen kustannusten noustessa.

kiinteistövero

20.5.2022

Kiinteistöliitto selvittäisi tarkemmin verouudistuksen vaikutuksia

Kiinteistöveroa ollaan uudistamassa, mutta Suomen Kiinteistöliitto ei ole tyytyväinen esitykseen. Sen mukaan uudistusten vaikutuksia pitäisi selvittää vielä paremmin ennen eduskunnalle luovuttamista.

Rakli kiinteistövero

19.5.2022

Rakli: Kiinteistöveron uudistus tuo kohtuuttomia korotuksia

Kiinteistöveron uudistaminen on parhaillaan lausuntokierroksella. Ammattimaisia kiinteistönomistajia ja rakennuttajia edustava Rakli näkee, että uudistus uhkaa johtaa kohtuuttomiin korotuksiin yksittäisissä kiinteistöissä. Raklin mukaan lainsäädännöllä luodaan samalla kiinteistö- ja rakentamisalalle suurta epävarmuutta, sillä maapohjan verotusarvon määrittelyn hintakartat on tarkoitus julkaista vasta vuoden 2023 aikana.

taloyhtiön verotuspäätös

18.5.2022

Taloyhtiön kiinteistöverot ja verotuspäätös kannattaa tarkistaa

Kiinteistöveron merkitys kasvaa, mikä on saanut yhä useamman taloyhtiön edustajat pohtimaan, onko niiden kiinteistöverotus toimitettu oikein. Kiinteistövero määrätään vuosittain kiinteistönomistajille kiinteistön teknisten ominaisuuksien perusteella. Kiinteistönomistajien kannattaa varmistaa, ettei se sisällä virheellisyyksiä.

24.11.2021

Kiinteistöveroja kertyi lähes 2 miljardia euroa

Kaikista kiinteistöveron maksajista 92,5 prosenttia on henkilöitä ja kuolinpesiä. Osakeyhtiöiden ja asunto-osakeyhtiöiden osuus on viidennes ja keskinäisten kiinteistöosakeyhtiöiden 15 prosenttia. Loput 14 prosenttia jakautuvat julkisyhteisöjen ja niiden liikelaitosten, seurakuntien ja muiden välille.

1.11.2021

Asunnonomistajat joutuvat varautumaan nouseviin kustannuksiin – etenkin kiinteistöveron nousua pelätään

Ylen haastattelemien asiantuntijoiden mukaan asumiskustannukset nousevat ennakoitua enemmän. Nousu vaihtelee paljon riippuen asuinpaikasta ja talosta. – Nyt horisontissa näkyy useampia riskejä nopeamman kustannuskehityksen osalta, vastaa Hypoteekkiyhdistyksen pääekonomisti Juhana Brotherus Yle:lle.

kiinteistöverouudistus

20.10.2021

”Kohtuutta kiinteistöverotukseen” – kerätty summa on noussut jo lähes kahteen miljardiin euroon

Kiinteistöveron valtakunnallinen kertymä on kasvanut vuodesta 1993 viime vuoden loppuun mennessä viisinkertaiseksi. Kiinteistöliitto Uusimaan toiminnanjohtaja Mika Heikkilän mielestä kiinteistön omistamisesta ei pitäisi rangaista. − Veronkantomielessä on helppoa ja ymmärrettävää ajatella, että verotetaan sellaista omaisuutta, mikä ei pysty pakenemaan maasta.

2.6.2021

Kiinteistövero on pidettävä kohtuullisena

Nordean ekonomisti Juho Kostiainen kirjoitti Helsingin Sanomien mielipideosastolla 31.5., että kiinteistöverosta tulee kunnille yhä tärkeämpi verotulojen lähde. Kiinteistöveron tuotto on kasvanut tasaisesti, vaikka isoja uudistuksia ja valtakunnallisia korotuspäätöksiä ei ole toteutettu muutamaan vuoteen. Vuodesta 2009 vuoteen 2020 Helsingin, Espoon ja Vantaan kiinteistövero on noussut 95 prosenttia.