Rakli: Kiinteistöveron uudistus tuo kohtuuttomia korotuksia

Rakli kiinteistövero

Kiinteistöveron uudistaminen on parhaillaan lausuntokierroksella. Ammattimaisia kiinteistönomistajia ja rakennuttajia edustava Rakli näkee, että uudistus uhkaa johtaa kohtuuttomiin korotuksiin yksittäisissä kiinteistöissä.

Raklin mukaan lainsäädännöllä luodaan samalla kiinteistö- ja rakentamisalalle suurta epävarmuutta, sillä maapohjan verotusarvon määrittelyn hintakartat on tarkoitus julkaista vasta vuoden 2023 aikana. Raklin mielestä kiinteistöverouudistus tulee palauttaa valmisteluun siihen saakka, kunnes veron vaikutuksia voidaan aidosti tarkastella.

Uudistuksen keskeinen osa on kiinteistöverotuksen arvostusperiaatteiden, erityisesti maapohjan verotusarvon määrittelyn uudistaminen. Raklin mukaan uudistuksen kokonaisvaikutusta kiinteistön verokuormaan on mahdotonta arvioida, koska maapohjien yksityiskohtaisia hintakarttoja ei ole julkistettu.

Lisäksi verotusarvojen määritykseen liittyy huomattavia epävarmuustekijöitä. Pahimmillaan ne voivat johtaa tilanteeseen, jossa verotusarvot ovat kiinteistön markkina-arvoa korkeammat.

– Kiinteistövero on kiinteistön merkittävin yksittäinen kuluerä. On kohtuutonta, että lainsäädännöllä luodaan niin kiinteistö- ja rakentamisalalle kuin koko yhteiskuntaan merkittävää epävarmuutta yli vuoden ajaksi. Kiinteistöjen kustannukset ja tuotot eivät ole yhteiskunnalle yhdentekeviä, toteaa johtaja Miika Kotaniemi Raklista.

Mirva Brola

Kirjoittaja on Suomen Kiinteistölehden päätoimittaja.

Haluatko kommentoida artikkelia? Luo tunnus ja kirjaudu sisään.

Tilaa uutiskirjeemme

Kiinteistölehden suosittu uutiskirje tuo kiinteistöalan uutiset sinulle kahden viikon välein!

Tilaa uutiskirje

Katso myös nämä

kiinteistövero

31.10.2022

Kiinteistövero uhkaa nousta historiallisen korkeaksi

Kiinteistövero uhkaa ensi vuonna nousta historiallisen korkeaksi, kun rakennuskustannusindeksin vuosimuutos nousee, varoittaa Rakli. Kiinteistövero on jo nyt kiinteistöjen suurin kustannuserä. Indeksikorotuksen myötä se saattaisi kansalaiset vaikeuksiin.

kiinteistövero

8.9.2022

Kiinteistöveron uudistaminen jäihin

Kiinteistöverotuksen uudistusta koskevaa hallituksen esitystä ei anneta eduskunnalle tällä hallituskaudella. Hallitus on arvioinut, että nykyisessä tilanteessa ei ole syytä antaa eduskunnalle uudistusesitystä, joka lisäisi taloudellista epävarmuutta asumisen kustannusten noustessa.

Uudenmaan

15.11.2022

Uudenmaan kiinteistöt tuottivat yli kolmanneksen kiinteistöverosta

Kiinteistöveroa on tänä vuonna kerätty lähes 2,1 miljardia euroa, kertoo Verohallinto. Reilu kolmannes kiinteistöverosta tulee Uudeltamaalta. Suurin osa kiinteistöveron maksajista on henkilöasiakkaita.

asuinrakennusten energia-avustukset

26.10.2022

Rakli: Asuinrakennusten energia-avustukset kaikille

Asuinrakennusten energiatehokkuusremontteja tuetaan vuosittain avustuksilla. Avustusten piiriin eivät kuitenkaan kuulu taloudellista toimintaa harjoittavat yhteisöt. Niidenkin pitäisi olla oikeutettuja avustuksiin, jotta vihreä siirtymän tavoitteet voitaisiin oikeasti saavuttaa, huomauttaa Rakli.

Olet lukenut 1/25 maksuttomasta artikkelista

Haluatko lukea rajattomasti artikkeleita? Luo tunnus, kirjaudu sisään tai tilaa Kiinteistölehti edullisesti!

Tilaa lehti