Osakas, näin valmistaudut yhtiökokoukseen!

Oman taloyhtiön yhtiökokous on tilaisuus, jota osakkaan ei kannata jättää väliin. Yhtiökokoukseen osallistuminen on osakkaan paras keino saada kokonaiskuva oman talonsa kuulumisista ja päästä vaikuttamaan yhteisiin asioihin. Mitä yhtiökokouksessa tapahtuu ja miten valmistautua etukäteen, jotta osakas voi saada yhtiökokouksesta eniten irti?  

Tyypillisesti asunto-osakeyhtiön yhtiökokous pidetään viimeistään kesäkuun loppuun mennessä, puolen vuoden sisällä tilinpäätöksen valmistumisesta. Yhtiökokouksen kutsuu koolle taloyhtiön hallitus. Isännöitsijä lähettää yhtiökokouskutsut vähintään kahta viikkoa ennen kokousta. Jos osakas ei itse pääse yhtiökokoukseen, hän voi valtuuttaa toisen henkilön osallistumaan puolestaan.

Realia Isännöinnin Oulun yksikön päällikön Antti Makkosen mukaan yhtiökokoukseen kannattaa osallistua.

”Jos haluaa vaikuttaa taloyhtiön asioihin, yhtiökokous on paikka, minne mennä. Yhtiökokouksessa saa tietoa taloyhtiön ajankohtaisista asioista ja kuulee tarkemmat perustelut sille, miksi yhtiön asiat ovat niin kuin ovat. Yhtiökokous on myös hyvä mahdollisuus tutustua isännöitsijään ja muihin osakkaisiin”, Makkonen kertoo.

Varsinaisessa yhtiökokouksessa käsiteltävät asiat on määritelty laissa. Kokouksessa käsitellään tilinpäätös, kunnossapitotarveselvitys, yhtiössä tehdyt kunnossapito- ja muutostyöt, talousarvio, vastikkeiden ja muiden maksujen suuruus sekä tilinpäätöksen vahvistaminen. Esityslistalla voi olla myös muita taloyhtiön hallituksen tai osakkaiden ehdottomia asioita:

”Osakas voi saada yhtiökokouksen toimivaltaan kuuluvan asiansa esityslistalle, kunhan lähettää sen kirjallisesti hallitukselle hyvissä ajoin ennen yhtiökokousta”, Makkonen neuvoo.

Perehtymällä materiaaliin etukäteen vältyt yllätyksiltä

Yhtiökokouskutsun mukana tulee paljon tärkeää materiaalia, johon on syytä tutustua huolellisesti ennen kokousta: tilinpäätös ja toimintakertomus, hallituksen talousarvioesitys, kunnossapitotarveselvitys sekä tilin- tai toiminnantarkastuskertomukset.

”Materiaalien pohjalta voi sitten muodostaa oman näkemyksensä: onko samaa mieltä hallituksen kanssa vai haluaako kenties tehdä kokouksessa toisenlaisen ehdotuksen”, Makkonen sanoo.

Papereihin tutustumisen jälkeen osakas voi myös miettiä kysymyksiä, joihin haluaa tarkemman vastauksen. Makkosen mukaan osakkailla herää tyypillisesti kysymyksiä pienistäkin asioista – ja nekin kannattaa esittää.

”Yleensä ihmiset haluavat isännöitsijän tai hallituksen selventävän tarkemmin esimerkiksi sitä, mihin taloyhtiön rahoja on käytetty vaikkapa kunnossapidon osalta. Yhtiön taloudellinen tilanne yleisesti kiinnostaa myös kaikkia.”

Hän neuvoo perehtymään etukäteen erityisesti kunnossapitotarveselvitykseen, talousarvioon ja vastikerahoituslaskelmaan.

”Jos haluaa välttyä yllätyksiltä kokouksessa, niin kannattaa perehtyä etukäteen, mitä korjauksia on suunnitteilla ja miten vastike tulee kehittymään”, Makkonen tiivistää.

”Kysymyksiä saa ja kannattaa esittää – eriäviäkin ehdotuksia, hyvässä hengessä.”

Haluatko kommentoida artikkelia? Luo tunnus ja kirjaudu sisään.

Tilaa uutiskirjeemme

Kiinteistölehden suosittu uutiskirje tuo kiinteistöalan uutiset sinulle kahden viikon välein!

Tilaa uutiskirje

Katso myös nämä

salaremontti

10.11.2023

Osakkaan salaremontti – mitä siitä seuraa?

Taloyhtiöissä paljastuu toisinaan tilanteita, joissa osakkeenomistaja on tehnyt huoneistossaan isompaa tai pienempää remonttia salaa, ilmoittamatta siitä yhtiölle kirjallisesti etukäteen. Kuinka yhtiön tulee tällaisessa tilanteessa toimia ja mitä salaremontista voi seurata?

Tilaajille

yhtiön kustannuksella

3.11.2023

Milloin osakas voi tehdä remontin yhtiön kustannuksella?

Osakkaalla on oikeus remontoida huoneistoaan oman mielensä mukaan. Jos huoneistossa on taloyhtiön vastuulle kuuluva vika tai puute, osakkaalla voi olla oikeus korjauttaa se yhtiön kustannuksella. Tiettyjen edellytysten on kuitenkin täytyttävä.

osakas hyvitys

24.4.2023

Milloin osakas voi saada hyvitystä?

Taloyhtiö voi hyvittää osakkaalle hänen tekemänsä kylpyhuoneremontin, jos se on hyödynnettävissä yhtiön hankkeessa ja näin ollen tuo yhtiölle säästöä. Hyvitys toteutetaan vastikealennuksen muodossa.

Tilaajille

osakas muutostöitä

30.1.2023

Osakas tekee muutostöitä ilman lupaa, mitä tehdä?

Osakkaalla on laaja muutostyöoikeus hallitsemassaan huoneistossa. Muutostöistä tulee kuitenkin tehdä ilmoitus hallitukselle tai isännöitsijälle, jos muutostyö vaikuttaa yhtiön tai toisen osakkaan omistamaan kiinteistön osaan. Mitä tehdä jos osakas aloittaa muutostyöt ilman ilmoitusta?

Tilaajille

Olet lukenut 1/25 maksuttomasta artikkelista

Haluatko lukea rajattomasti artikkeleita? Luo tunnus, kirjaudu sisään tai tilaa Kiinteistölehti edullisesti!

Tilaa lehti