Sivu 423

24.1.2017

Kohti esteettömyyttä

Monesti esteettömyydestä tulee mieleen ensimmäisenä vanhuusväestön mahdollisuus asua kotona pidempään. Esteetön kulku hyödyttää kuitenkin kaikkia taloyhtiöissä asuvia. Esimerkiksi vaunuja työntävät vanhemmat tai raskaita kauppakasseja kantavat hyötyvät yhtä lailla esteettömästä kulkemisesta.

24.1.2017

Tilintarkastusta kohtasi sääntelytulva

Tilintarkastussääntely uudistui. Vuoden 2016 alusta tuli voimaan uusi tilintarkastuslaki. Lakia ehdittiin jo viime vuoden elokuussa muuttaa merkittävästi toteuttamalla sen mukana myös EU:n uudistettu tilintarkastusdirektiivi.

24.1.2017

Pitkää ikää hissille!

Joskus koittaa päivä, jolloin hissin huolto ei enää riitä. Edessä on hissin peruskorjaus ja ehkä modernisointi. Yleinen peruskorjauksen tarpeen ensioire on pysähtymistarkkuuden heikkeneminen.

24.1.2017

Kylppärit kuntoon – Käytännön opas taloyhtiölle

Kirjassa perehdytään taloyhtiön kylpyhuoneremontteihin. Kirja esittelee tavallisimmat remontit ja kertoo, mitä selvityksiä ennen niitä pitää tehdä ja mitä määräyksiä niissä tulee huomioida. Mukana on uutta tietoa asbestista sekä vastaukset yleisimpiin kylpyhuoneaiheisiin kysymyksiin.

24.1.2017

Kiinteistönvälittäjän käsikirja 2017

Kiinteistönvälittäjien ja vuokrahuoneiston välittäjien perusteoksesta on ilmestynyt uusi painos. Kirja antaa välittäjälle tarvittavat tiedot mm. asuntokaupasta, kiinteistön kaupasta, välitystoiminnasta sekä verotuksesta.

24.1.2017

Osta, vuokraa, vaurastu

Kiinnostaako asuntosijoittaminen? Tämä kirja kertoo, mitä asuntosijoittaminen käytännössä tarkoittaa. Kirja opastaa mm.

24.1.2017

Vastaa Kiinteistöliiton ja Omakotiliiton kuntavaalikyselyyn

Kunta päättää monista asumiseen liittyvistä asioista. Kiinteistöliitto ja Omakotiliitto haluavat tietää, mitä mieltä suomalaiset ovat kunnan päätäntävallassa olevista asumisasioista. Kyselyyn vastaamalla annat arvokasta tietoa siitä, mihin suuntaan asumiseen, pientaloasumiseen ja taloyhtiöihin liittyviä asioita pitäisi kunnissa kehittää.

24.1.2017

Uutta valtion tukemaa asunto-osuuskuntamallia ja väestöltään vähenevien alueiden asunto-ongelmia

Maatalous- ja ympäristöministeri Kimmo Tiilikainen on nimittänyt Asumisen rahoitus- ja kehittämiskeskuksen (ARA) ylijohtaja Hannu Rossilahden selvityshenkilöksi, joka laatii ehdotuksen sosiaalisen asumisen osuuskuntamallista. Lisäksi ministeri Tiilikainen on asettanut työryhmän arviomaan asuntokannan ja asuinolojen kehittämistä kasvukeskusten ulkopuolella. Sopisiko uusi asunto-osuuskuntamalli osaksi valtion tukemaa asuntotuotantoa?

23.1.2017

ARA kannustaa esteettömään asumiseen

Asumisen rahoitus- ja kehittämiskeskus (ARA) jakaa vuosittain lähes 30 miljoonaa avustuksia esteettömään asumiseen. Esteettömyys – ja hissiavustuksia myönnetään taloyhtiöille ja asunnon sisäpuolisiin esteettömyyskorjauksiin yksityishenkilöille.   Suurin osa avustuksista suunnataan jälkiasennushissien hankintaan taloyhtiöissä. ARAn osuus avustuksesta pieneni tänä vuonna 45%:iin.

23.1.2017

Löytyykö sinunkin porrashuoneesta lastenvaunut?

Aika ajoin uutisoidaan ns. itsestään syttyvistä vaunuista. Päivittäin Suomessa syttyy noin 34 tulipaloa, joista hieman alle 30% on tahallaan sytytettyjä.

23.1.2017

Ruotsin asuntoministeri haluaa pientaloihin vuokrahuoneita

Ruotsin asuntoministeri Peter Eriksson katsoo mallia länsinaapuristaan Norjasta. Siellä omakotitaloihin rakennetaan usein omalla sisäänkäynnillä varustettu osa, jonka voi panna vuokralle, kertoo Svenska Dagbladetin Näringsliv -liite. Tukholman kauppakamari on ehdottanut, että asunnon omistaja voisi vuokrata verovapaasti osan asunnostaan aina puoleen sen pinta-alasta saakka.

23.1.2017

Taloyhtiöiden hallitukset koulutettuja ja kokeneita

Asunto-osakeyhtiöt hallitsevat suurta osaa Suomen kansallisvarallisuudesta sekä monen ihmisen suurinta henkilökohtaista omaisuutta, asuntoa. Kiinteistöliitto selvitti vuonna 2016, minkälaiset ihmiset hallinnoivat tätä omaisuutta taloyhtiöiden hallituksissa. Kiinteistöliiton toteuttamaan kyselyyn vastasi 3329 vastaajaa.