Lehtisaarelaisten ja Helsingin seurakuntayhtymän välinen tontinvuokrakiista ratkeaa tänään

Helsingin seurakuntayhtymän yhteinen kirkkovaltuusto käsittelee tänään esitystä, jonka mukaan lehtisaarelaisten tontinvuokrat nousevat huomattavasti nykyiseen verrattuna, kirjoittaa Helsingin Sanomat.

Tulevat korotukset voivat olla monelle asukkaalle liikaa. Tällä hetkellä seurakuntayhtymä perii tontinvuokraa esimerkiksi Asunto Oy Hiidenkiukaantie 1–3:ssa vuoden 2019 loppuun asti 1,1 euroa asuinneliöltä. Vuodesta 2020 alkaen tontinvuokran osuus vastikkeesta on nousemassa 5,3 euroon asuinneliöltä. Korotus tulee voimaan 15 vuoden siirtymäajalla.

Munkkiniemessä esimerkiksi kerrostalotontin asukkaat maksavat kaupungille vuokraa 2,3 euroa asuinneliötä kohden. Munkkiniemi on hyvä vertailukohta Lehtisaarelle, sillä alueet sijaitsevat lähellä toisiaan ja molemmat sijaitsevat meren läheisyydessä.

Alueen korotukset koskevat noin 1 140:tä lehtisaarelaista. Asukkaita huolettaa myös se, ettei kukaan haluaisi korkeiksi nostettujen vuokrien jälkeen enää rakentaa alueelle.

Helsingin seurakuntayhtymä saa nykyisin Lehtisaaren 10 tontista vuokratuloja hieman yli 290 000 euroa. Vuonna 2034 tonttien on tarkoitus tuottaa jo yli miljoona euroa.

Lue alkuperäinen artikkeli Helsingin Sanomista.

 

Haluatko kommentoida artikkelia? Luo tunnus ja kirjaudu sisään.

Tilaa uutiskirjeemme

Kiinteistölehden suosittu uutiskirje tuo kiinteistöalan uutiset sinulle kahden viikon välein!

Tilaa uutiskirje

Katso myös nämä

22.8.2023

Kaupallinen yhteistyö

Picote tuo globaalin näkökulman putkien kunnostukseen

Picote tunnetaan rakenteita rikkomattomasta tekniikastaan myös Yhdysvalloissa, jonne se laajentui jo vuonna 2013. Nykyään Picotella työskentelee Pohjois-Amerikassa jo 10 työntekijää. Yritys laajentuu edelleen ja tekee jatkuvasti uusia innovaatioita.

Picote

29.12.2022

Asuntojen ja toimitilojen rakentaminen laskussa Helsingin seudulla

Asunto- ja toimitilarakentamisen arvioidaan hidastuvan pääkaupunkiseudulla vuonna 2023. Syynä ovat rakennuskustannusten raju kasvu sekä asumisen energia- ja hoitokustannusten nousu. Asuinrakennusten aloitusten ja rakennuslupien volyymit ovat kääntyneet selvään laskuun jo vuonna 2022.

sähköauto paloturvallisuus

27.11.2023

Kuukauden kasvo: Paloturvallisuutta sähköautojen lataukseen

Sähköautopalot voivat lisääntyä autokannan vanhetessa. Erityisen hankalasti sammutettavia palot ovat maanalaisissa pysäköintitiloissa. Siksi taloyhtiöiden parkkihallien paloturvallisuuteen on kiinnitettävä erityisen paljon huomiota.

hissin

1.8.2023

Peruskorjaus ja huolto varmistavat turvallisen hissin

Helsingissä Kiinteistö Oy Eteläranta 6–Unioninkatu 7:ssä tehtiin kesällä 2020 hissin peruskorjaus. Korjaus kesti viisi viikkoa ja lopputuloksena oli talon henkeen sopiva hissi. Suomessa hissien korjausvelka on kasvanut viime vuosina.

Tähtiartikkeli

Tilaajille

Olet lukenut 1/25 maksuttomasta artikkelista

Haluatko lukea rajattomasti artikkeleita? Luo tunnus, kirjaudu sisään tai tilaa Kiinteistölehti edullisesti!

Tilaa lehti