Hallituksen valinta taloyhtiössä

Yhtiökokous valitsee hallituksen jäsenet. Osakkeenomistajien kannattaa miettiä millaisen hallituksen he omaan taloyhtiöönsä valitsevat yhtiökokouksessa. Hallitus huolehtii taloyhtiön hallinnosta sekä kiinteistön ja rakennusten pidon ja muun toiminnan asianmukaisesta järjestämisestä. Hallitus vastaa siitä, että taloyhtiön kirjanpidon ja varainhoidon valvonta on asianmukaisesti järjestetty.

Hallitukseen on valittava kolmesta viiteen varsinaista jäsentä, jollei yhtiöjärjestyksessä määrätä toisin. Yhtiöjärjestyksessä voidaan määrätä, että vähemmän kuin puolet hallituksen jäsenistä valitaan muussa järjestyksessä. Jos jäsentä ei kuitenkaan ole valittu muulla tavalla, yhtiökokous voi valita jäsenen, jollei yhtiöjärjestyksestä johdu muuta. Jos hallitukseen kuuluu vähemmän kuin kolme jäsentä, hallituksessa on oltava ainakin yksi varajäsen.

Jos hallituksessa on useita jäseniä, sille on valittava puheenjohtaja. Puheenjohtajan valitsee hallitus, jos hallitusta valittaessa ei ole päätetty toisin tai yhtiöjärjestyksessä ei määrätä toisin. Isännöitsijä saa olla hallituksen puheenjohtajana vain, jos yhtiöjärjestyksessä niin määrätään tai kaikki osakkeenomistajat siihen suostuvat.

Hallituksen jäsenenä ei voi olla oikeushenkilö eikä alaikäinen tai se, jolle on määrätty edunvalvoja, jonka toimintakelpoisuutta on rajoitettu tai joka on konkurssissa.

Vähintään yhdellä hallituksen jäsenellä on oltava asuinpaikka Euroopan talousalueella, jollei rekisteriviranomainen myönnä yhtiölle lupaa poiketa tästä.

Hallituksen jäsenen toimikausi päättyy valintaa seuraavan valinnasta päättävän varsinaisen yhtiökokouksen päättyessä. Yhtiöjärjestyksessä voidaan määrätä muusta määräaikaisesta tai toistaiseksi jatkuvasta toimikaudesta.

Haluatko kommentoida artikkelia? Luo tunnus ja kirjaudu sisään.

Tilaa uutiskirjeemme

Kiinteistölehden suosittu uutiskirje tuo kiinteistöalan uutiset sinulle kahden viikon välein!

Tilaa uutiskirje

Katso myös nämä

riidat hallituksessa

24.7.2023

Miten selvittää riidat hallituksessa?

Taloyhtiön hallituksessa voi esiintyä riitoja, jotka johtuvat joko henkilökemioista tai näkemyseroista. Riidat kannattaa selvittää välittömästi puheenjohtajan avulla. Hallituksen kokoukset kannattaa pitää kasvotusten, sillä se ennaltaehkäisee väärinymmärryksiä.

Tilaajille

esteellisyys

29.5.2023

Mitä tarkoittaa hallituksen jäsenen ja osakkaan esteellisyys?

Asunto-osakeyhtiölaki sisältää säännökset hallituksen jäsenen ja osakkeenomistajan esteellisyydestä. Säännös hallituksen jäsenen esteellisyydestä koskee esteellisyyttä hallituksen päätöksenteossa ja osakkeenomistajan esteellisyys esteellisyyttä yhtiökokouksessa.

Tilaajille

11.9.2023

Millä perusteella isännöitsijän voi vaihtaa?

Isännöitsijän valitsee taloyhtiön hallitus ja valinta tehdään enemmistöpäätöksenä. Joskus isännöitsijä halutaan kuitenkin syystä tai toisesta vaihtaa. Tällöin on hyvä ottaa huomioon irtisanomisaika ja sopimusehdot.

Isännöitsijän vaihto

22.9.2023

Isännöitsijän vaihto toi kaivatun muutoksen

As Oy Ohjaajantie 10-12:n hallitus turhautui toimimattomaan yhteistyöhön isännöitsijän kanssa. He määrittelivät taloyhtiön tarpeet ja odotukset, ja kilpailuttivat isännöintiyrityksiä. Nyt taloyhtiön arki sujuu toimivan isännöinnin ansiosta.

Olet lukenut 1/25 maksuttomasta artikkelista

Haluatko lukea rajattomasti artikkeleita? Luo tunnus, kirjaudu sisään tai tilaa Kiinteistölehti edullisesti!

Tilaa lehti