Sivu 176

2.9.2021

Lisäaika yhtiökokousten järjestämiseen päättyy pian!

Noin joka kolmas taloyhtiö käytti viime vuonna yhtiökokouksille annettua lisäaikaa hyödykseen. Mutta moni taloyhtiö myös myöhästyi yhtiökokousten järjestämiselle määritellystä määräajasta. Muistutus lisäajan päättymisen lähestymisestä on siis paikallaan.

altistuu tupakansavulle

1.9.2021

Isännöintiliitto haluaa helpottaa taloyhtiöiden tupakointikieltoa

Tupakointi asunnoissa voi aiheuttaa terveyshaittoja ja laskea asunnon arvoa. Isännöintiliiton toimitusjohtaja Mia Koro-Kanervan mielestä ainoa oikea vaihtoehto on tupakoinnin täyskielto taloyhtiöissä. − Yhdenkään asukkaan ei pitäisi joutua kärsimään tupakansavusta.

1.9.2021

Kaupallinen yhteistyö

Laajakaista on osa nykyaikaisen taloyhtiön talotekniikkaa – yhtä tärkeä kuin sähkö, vesi tai viemäröinti

TEKSTI: Katja Hautoniemi KUVA: istock Tietoliikenneyhteyksien merkitys on viimeisen kymmenen vuoden aikana kasvanut merkittävästi. Asuntokaupoissa se muodostaa jo selkeän kilpailutekijän. Laajakaista on taloyhtiölle nykyään kuin sähkö, vesi tai viemäröinti – sen pitää olla kunnossa, kertoo Lounean uusista alueista vastaava Aki Linnakoski.

Lounea

1.9.2021

Kaupallinen yhteistyö

Taloyhtiö löysi keinon leikata hiilijalanjälkeään kahden henkilöauton päästöjen verran vuodessa – ”Suurin hiilijalanjälki asumisessa tulee lämmityksestä”

Ensitapaaminen DNA:n Wattisen edustajan kanssa avarsi helsinkiläistaloyhtiön kiinteistömanagerin näkemystä: sijoitus älylämmityspalveluun auttaisi taloyhtiötä ilmastonmuutoksen torjumisessa ja parantaisi useita lämmitykseen liittyviä asioita.

DNA

31.8.2021

Tiedätkö kenellä kotiavaimesi voi olla? Taloyhtiön lukituksessa voi piillä yllätys

Turvalukoissa, yleisavaimissa ja alaoven lukituksessa on taloyhtiön lukitukseen liittyviä haasteita, joita tulee harvoin ajatelleeksi. Isännöintiliiton lakiasiantuntija listaa avainhallinnan yleisimmät sudenkuopat. Turva- eli varmuuslukon avainta ei ole pakko luovuttaa taloyhtiölle.

31.8.2021

Kiinteistöliiton jäsenistö on tyytyväinen järjestön palveluihin

Kiinteistöliiton jäsenet ovat tutkimuksen mukaan tyytyväisimpiä neuvontapalveluihin, koulutuksiin, viestintään sekä Kiinteistölehteen. Näiden arvosanaksi jäsenet antoivat 9- kouluarvosanojen asteikolla 4–10. Neuvojien asiantuntemus, ammattitaito ja palveluhenkisyys ovat jäsentalojen arvostuksessa korkealla.

30.8.2021

Taloyhtiölainasta voi nousta iso riita lesken ja lasten välille

Testamentin suunnittelussa on otettava huomioon monta asiaa, joista tärkeimpiä ovat velat, lesken oikeudet ja rintaperilliset. Viime vuosina korostetusti ovat tulleet esille myös asunto-osakkeisiin liittyvät kasvaneet yhtiölainaosuudet. Veronmaksajan keskusliiton verojuristi Tuomo Lindholm muistuttaa, että hyvällä testamentilla voi säästää veroissa, välttää riitoja, vaikuttaa perinnönjakoon ja turvata lesken asema.

30.8.2021

Kiinteistönvälittäjien taksoissa huikeita eroja

Asuntojen kysyntä käy nyt kuumana, mikä on lyhentänyt myös myyntiaikoja. Kiinteistövälitysalan keskusliiton mukaan esimerkiksi helsinkiläisen kerrostaloasunnon mediaanimyyntiaika on nyt noin viikon normaalia lyhyempi. Omakotitaloissa ero on vielä suurempi.

27.8.2021

Asuntojen hinnat nousevat nopeinta vauhtia yli kymmeneen vuoteen

Asuntojen hinnat nousevat Suomessa nopeinta vauhtia yli kymmeneen vuoteen, sanoo asunto-rahoitukseen erikoistunut luottolaitos Hypo. Hypo arvioi asuntomarkkinakatsauksessaan, että asuntojen hinnat nousevat tänä vuonna pääkaupunkiseudulla 5,5 prosenttia ja koko maassa 3 prosenttia. Pääekonomisti Juhana Brotheruksen mukaan kuumana käyvän asuntomarkkinan myötä Suomessa ovat yleistyneet maailmalta tutut nousukauden ilmiöt, kuten pyyntihinnan ylittävät kaupat ja niin sanotut sokkotarjoukset.

26.8.2021

Nämä paikat on siivottava, kun muutat pois

Jokaisella on oma käsitys siitä, minkälainen asunto on siisti. Asuntoa pitäisi siivota jo asumisen aikana ja se pitäisi jättää siivotuksi, kun muuttaa pois. Se tarkoittaa esimerkiksi, että kaikki pinnat on puhdistettu ja tahrat poistettu, kalkkipinttymät ja muu lika pesty kylpyhuoneesta huolella ja keittiössä rasvainen uuni puhdistettu kunnolla sisältä ja ulkoa.

26.8.2021

Hallitus kaavailee puuttumista yksityisten osakkeenomistajien pääomavastikkeiden vähennysoikeuteen

Niin kutsutun rahastointimenettelyn käyttämisellä on pitkät perinteet asunto-osakeyhtiöissä ja muissa keskinäisissä kiinteistöosakeyhtiöissä. Nyt osakkeenomistajien verosuunnittelu on mahdollisesti saamassa uusia sävyjä, kun maan hallitus on iskenyt silmänsä pääomavastikkeiden vähennysoikeuteen osakkeenomistajien, erityisesti henkilöosakkaiden eli yksityisten vuokranantajien, tuloverotuksessa. Tilisanomat selvittää artikkelissaan perinpohjaisesti rahastointimenettelyn periaatteet ja pelisäännöt.

26.8.2021

Kuka maksaa sähköauton latauspisteen rakennuskulut taloyhtiössä?

Latausinfrahankkeen voi toteuttaa taloyhtiössä monella tapaa. Keskeinen periaate on kuitenkin kaikissa hankkeissa sama; osakkaiden yhdenvertainen kohtelu. Se tulee asunto-osakeyhtiölaista ja tarkoittaa yksinkertaistaen sitä, että osakkaita pitää kohdella aina samalla tavalla samassa tilanteessa.