
Mitkä seikat vaikuttavat kotisi arvoon?
Asuntomarkkinat evät ole vuodesta toiseen samanlaiset. Trendivirtaukset vaihtuvat toisiin ja tarpeet muuttuvat. Vallitseva koronapandemia on sekin lyönyt leimansa siihen, mitä suomalaiset kodiltaan kaipaavat.

Asuntomarkkinat evät ole vuodesta toiseen samanlaiset. Trendivirtaukset vaihtuvat toisiin ja tarpeet muuttuvat. Vallitseva koronapandemia on sekin lyönyt leimansa siihen, mitä suomalaiset kodiltaan kaipaavat.

Lämmitys kuluttaa eniten energiaa suomalaiskodeissa. Viimeistään tämä talvi on osoittanut, että suhdanteet sähkömarkkinoilla ovat herkkiä. Sähkön tukkuhinta määräytyy pohjoismaisessa Nord Pool -sähköpörssissä, ja maakohtaiset hintaerot johtuvat siirtokapasiteetin pullonkauloista maiden välillä.

Pihojen ja kattojen lumet ovat kaikkialla Helsingissä kiinteistöjen vastuulla, samoin kuin tonttien sisäänajokohtien avaus aurauksen jälkeen. − Kiinteistöt ovat paikoin kasanneet pihalumiaan korkeiksi kasoiksi kaduille kaupungin poiskuljetettavaksi ja näköesteiksi, sanoo katukunnossapidon tiimipäällikkö Tarja Myller. Katutilan käyttö on mahdollista ainoastaan lyhytaikaista kasaamista varten, jos kasaa ei mahdu tekemään piha-alueelle.

Kun talvella maa on liukas ja katoille kertyy lunta, taloyhtiöiden vastuu piha-alueidensa hoidosta korostuu. − Taloyhtiöllä on korostunut huolellisuusvelvollisuus kiinteistön ja rakennuksen turvallisuudesta, sanoo Suomen Kiinteistöliiton apulaislakimies Kristel Pynnönen Helsingin Sanomien haastattelussa. Vastuu perustuu muun muassa järjestyslakiin ja asunto-osakeyhtiölakiin.

Sähköautojen latauslaitteita myytiin viime vuonna 32 121 kappaletta. Niissä oli yhteensä 43 365 latauspistettä. Varsin tasaisena jatkunut myynti kasvoi vuoden viimeisellä neljänneksellä 21 prosenttia edellisestä neljänneksestä latauspisteiden määrällä mitattuna.

Hallituksen kokoonpanon muutos ei onnistu tuosta vaan. Ensin pitää olla taloyhtiön kokous, jossa päätetään yhtiöjärjestyksen muuttamisesta. Sitten uusi yhtiöjärjestys pitää toimittaa kaupparekisteriin.

Suomen AsuntoSatama Oy LKV:n SatamaPro -tuotekehitysyksikössä syntynyt Korjausvelkalaskuri Talotutka® kertoo selkokielellä taloyhtiön tulevien korjausten kustannuksista. Tekijät väittävät sitä internetin jälkeen suurimmaksi edistysaskeleeksi välitysalalla. Hanketta ovat rahoittaneet EU:n aluekehitysrahasto ja ELY-keskus.

Lämmityksen hankkiminen Vantaan Energialta on vastuullinen teko ilmaston hyväksi. Fossiilisista polttoaineista luopuminen vuoteen 2026 mennessä takaa kilpailukykyiset hinnat, jotka pysyvät vakaina myös tulevaisuudessa. Ihmisten tarpeet ja toiveet lämmityksen ja energian käytön suhteen ovat hiljalleen viime vuosien aikana muuttuneet.
Vantaan Energia

Tässä podcastissa syvennytään asuntosijoittamisen maailmaan ja pohditaan asuntosijoittajien roolia taloyhtiöissä. Mitä sijoittajan vähintään pitäisi tietää ja minkälaista on olla asuntosijoittajana? Kuuntele, miten Suvi Schwab pääsi alkuun asuntosijoittajana ja mitä käytännön vinkkejä hänellä on antaa kaikille asuntosijoittamista miettiville ja sitä jo harrastaville.

Uudellamaalla ovat kooltaan maan suurimmat asuntolainat, mutta lainoja suojataan siellä maakunnista toiseksi vähiten. Vain noin 34 prosenttia lainoista on turvattu takaisinmaksuturvalla tai korkokatolla. Sama ilmiö näkyy muissakin kasvukeskuksissa.

Hyvin varustetut talopesulat tai kuntosalit voivat olla merkittävä viihtyvyystekijä taloyhtiössä. Molemmat ovat myös linjassa ympäristöarvojen ja nousussa olevien yhteiskäyttöarvojen kanssa, kirjoittaa KITA-lehti. Taloyhtiön yhtiöjärjestys asettaa tilamuutoksille vaatimuksia, koska yhtiöjärjestyksessä on määritelty jokaiselle tilalle oma käyttötarkoitus.

Kiinteistöliitto Keski-Suomen mukaan seurannalla väärinkäytöksiin voidaan puuttua nopeammin. Asia nousi keskusteluun, kun Keskisuomalainen uutisoi aiemmin, että jyväskyläläinen isännöintitoimisto oli laskuttanut taloyhtiöitä perusteettomasti. 59-vuotias muuramelainen miesisännöitsijä tuomittiin Keski-Suomen käräjäoikeudessa kahdesta kavalluksesta sataan päiväsakkoon.