Jos haluat ostaa mieleisesi asunnon, kannattaa toimia nopeasti

Viime vuosi oli kaikkien aikojen vilkkain asuntokauppavuosi. Taloustaito-lehti kertoo, että kiinteistönvälittäjien välittämiä kauppoja tehtiin noin 85 000. Pitkän aikavälin keskiarvo on 60 000‒65 000 kauppaa vuodessa.

Nyt tarjonta näyttää vähentyneen ja kiinteistönvälittäjät käyvätkin kovaa kilpailua myytävistä asunnoista. Tarjonta ei riitä välittäjille eikä ostajille.

Koronapandemian aikana kysyntä on kohdistunut voimakkaasti ns. perheasuntoihin eli yksiöitä ja kaksioita suurempiin osakeasuntoihin ja omakotitaloihin.

Kolmioita havittelivat sekä ensiasuntoa ostavat että isompaan haluavat asunnon vaihtajat, mutta toisaalta myös pienempään muuttavat, esimerkiksi ikäihmiset. Näin vahvasti kysyntä ei yleensä ole keskittynyt.

Sp-Koti Oy:n toimitusjohtaja Jukka Rantanen kertoo Taloustaito-lehdelle, että erityisen pulmallista on omakotitalojen tarjonnan vähyys.

− Suurin osa niistä, jotka etsivät omakotitaloa, asuu nyt kerrostalossa. Kun he eivät löydä taloa, he eivät myöskään pane kerrostaloasuntoaan myyntiin. He saattavat pelätä, että se menee kaupaksi ennen kuin he löytävät uuden kodin.

Asuntopula koskee lähinnä suuria kaupunkeja

Kaikilla paikkakunnilla kauppa ei käy samalla tavalla eikä kaikkia asuntoja revitä myyjien käsistä.

Ainakin suurissa kaupungeissa on syytä varautua toimimaan tarpeen vaatiessa nopeasti, jos mielii asunnon saada. Se edellyttää valmistautumista asuntokauppoihin ajoissa. Silloin pystyy tarttumaan tilaisuuteen heti, jos löytää haluamansa asunnon.

Lainaneuvottelut on syytä aloittaa ajoissa, pankkien asuntorahoituspalveluissa voi olla ruuhkaa. Rahoituksen olisi oltava kunnossa ennen asuntotarjonnan seulomista.

Jos sopiva asunto löytyy, kannattaa toimia ripeästi ja miettiä tarjouksen tekemistä. Ainakin pääkaupunkiseudulla tarjoukset voivat ylittää pyyntihinnan, jolloin ostajan mahdollisuudet tarjouskilpailussa paranevat.

− Tutustu silti aina huolella kohteeseen ennen kuin päätät. Jos sopivaa ei tahdo löytyä, silloin voisi olla hyvä ennakkoluulottomasti laajentaa aluetta, jolta asuntoa etsii, Huoneistokeskus Oy:n liiketoimintajohtaja Marina Salenius painottaa Taloustaito-lehdessä.

Kiinteistönvälittäjät muistuttavat myös mahdollisuudesta tehdä välittäjälle ostotoimeksianto, jolloin välittäjä etsii verkostojensa avulla asuntoja, jotka eivät ole vielä julkisesti myynnissä.

Tee itsellesi sopiva suunnitelma

Asuntoa vaihtavan reaktionopeus asuntokaupoilla voi kärsiä siitä, että hänellä on huoli vanhan asuntonsa myynnistä. Miten suuri on uhka kahden asunnon loukusta tällaisessa markkinatilanteessa?

− Ainahan se mahdollinen on. Nyt on myyjän markkinat, mutta kukaan ei voi taata, että jokainen asunto menee nopeasti kaupaksi, Marina Salenius sanoo.

Hän kehottaa miettimään, millainen myyntisuunnitelma olisi itsellesi sopiva ja turvalliselta tuntuva. Voisitko mennä vaikka vuokralle vähäksi aikaa? Se on aikamoinen rumba etenkin lasten kanssa, mutta saisit omasi myytyä ja voisit rauhassa etsiä uutta. Vuokra-asuntoja on nyt aika hyvin saatavilla.

− Tosin ei välttämättä perhekokoisia vuokra-asuntoja, Jukka Rantanen huomauttaa. Hän uskoo, että pirteillä markkinoilla asunnon saa kaupaksi, kunhan se on oikein hinnoiteltu.

Kiinteistönvälitysalan Keskusliiton tilaston mukaan kerrostaloasuntojen keskimääräinen myyntiaika on ollut pääkaupunkiseudulla pari kuukautta ja muualla Suomessa 80–90 päivää.

Hintakuplaa ei tarvitse pelätä

PTT:n tuoreen tutkimuksen mukaan alueelliset erot asuntomarkkinoilla ovat suuria. Helsinkiin ja Tampereelle PTT ennustaa 3.5 prosentin nousua asuntohintoihin, kun muualla hintakehitys on paljon vaatimattomampaa.

Hintakuplaa Suomen asuntomarkkinoilla ei PTT:n mukaan ole. Tästä kertoo esimerkiksi se, että kerrostalojen neliöhinnan suhde omistusasujien käytössä oleviin tuloihin on pysynyt vakaana.

Korona-aika on lisännyt etätyöskentelyä ja työssäkäyntialueet ovat laajentunet. Siksi asuntojen kysyntä on suuntautunut myös keskusta-alueiden ulkopuolelle. Moni haluaa tilaa esimerkiksi omalle työpisteelle.

Haluatko kommentoida artikkelia? Luo tunnus ja kirjaudu sisään.

Tilaa uutiskirjeemme

Kiinteistölehden suosittu uutiskirje tuo kiinteistöalan uutiset sinulle kahden viikon välein!

Tilaa uutiskirje

Katso myös nämä

asumisoikeusasunnon hakeminen

9.5.2023

Asumisoikeusasunnon hakeminen muuttuu

Asumisoikeusasuntojen hakemista uudistetaan. Syksystä 2023 alkaen järjestysnumero haetaan ARAlta riippumatta siitä, missä kunnassa haettu asunto sijaitsee. Kuntien myöntämiä järjestysnumeroita voi käyttää vuoden 2023 loppuun asti.

patteriverkosto

19.10.2022

Pidä patteriverkosto kunnossa

Taloyhtiössä kannattaa sopia yksi lämpötila, johon kaikki huoneistot säädetään. Jos lämpötila silti vaihtelee, vika voi olla ilmanvaihdossa. Myös patteriverkosto voi tarvita säätöä.

18.10.2022

Danske Bank: Suomalaisnuoret haaveilevat yhä omistusasunnosta

Suomalaisnuorten haave omistusasunnosta ei ole kaatunut vaikeina aikoina, vaan päinvastoin voimistunut. Suurin osa alle 30-vuotiaista aikoo ostaa omistusasunnon tulevaisuudessa. Asunto on nuorille sekä koti että sijoitus.

lainakatto

13.10.2022

VATT: Lainakatto vaikeuttaa pienituloisten ensiasunnon ostoa

Lainakaton käyttöönotto vähensi ensiasunnon ostajien määrää pienituloisissa kotitalouksissa, kertoo VATT. Lainakattouudistus onnistui kuitenkin vähentämään kotitalouksien velkaantumista.

Olet lukenut 1/25 maksuttomasta artikkelista

Haluatko lukea rajattomasti artikkeleita? Luo tunnus, kirjaudu sisään tai tilaa Kiinteistölehti edullisesti!

Tilaa lehti