Kiinteistönvälitys

Kiinteistönvälitys-osiossa kerrotaan asuntomarkkinoiden uusimmista tuulista ja perehdytään asuntokaupan saloihin.

Sivu 5

22.2.2022

Espanjan Aurinkorannikolta asuntoa etsiviä suomalaisia on yhä enemmän

Talouselämä-lehti kertoo, että Espanjan Aurinkorannikolla tyypillinen suomalainen asunnonostaja on hiljattain eläkkeelle jäänyt pariskunta, joka etsii itselleen uudiskohdetta joko Torremolinoksesta tai Fuengirolasta. – He ovat useimmiten myyneet Suomessa omakotitalonsa, ostaneet järvenrantamökin ja muuttaneet pieneen kerrostaloasuntoon kaupungissa. Espanjan Aurinkorannikolta he sitten etsivät kotia, jossa he voisivat viettää talvet, suomalaisomisteisen kiinteistönvälitysyhtiön Strand Propertiesin toimitusjohtaja Sirena Kiviranta kertoo Talouselämälle.

18.2.2022

Kokonaisia kerrostaloja myydään nyt myös kuluttajille

Etuovessa tai Oikotiessä tulee harvemmin vastaan myynti-ilmoituksia, joissa myydään kokonaisia kerrostaloja. Viime aikoina kuluttajasivustoille on kuitenkin ilmestynyt keskikokoisissa suomalaiskaupungeissa sijaitsevia kerrostalokohteita, jotka seisovat kohtuullisen hyvillä paikoilla. Talouselämä-lehti kertoo Rovaniemen keskustassa helmikuun alussa myynnissä olevasta 15 asuinhuoneistosta ja kahdesta liiketilasta pyydetään 2,85 miljoonaa euroa.

18.2.2022

Jos haluat ostaa mieleisesi asunnon, kannattaa toimia nopeasti

Viime vuosi oli kaikkien aikojen vilkkain asuntokauppavuosi. Taloustaito-lehti kertoo, että kiinteistönvälittäjien välittämiä kauppoja tehtiin noin 85 000. Pitkän aikavälin keskiarvo on 60 000‒65 000 kauppaa vuodessa.

14.2.2022

Asuntokaupan teko voi viivästyä pahastikin pankkien ruuhkan takia

Asuntokaupoilla osa ostajista pystyy lyömään tiskiin koko kauppasumman käteisenä. Silloin kaupanteko käy sutjakasti. Jos ostaja tarvitsee asuntolainaa pankista, hänen on varauduttava pidempään prosessiin.

14.2.2022

Ostitko kiinteistön? Muistithan maksaa varainsiirtoveron ja hakea omistuksen rekisteröintiä

Kiinteistökaupan jälkeen ostajan tulee rekisteröidä kiinteistön uudet omistustiedot Maanmittauslaitoksen ylläpitämään lainhuuto- ja kiinnitysrekisteriin. Aikaa rekisteröinnille eli lainhuudon hakemiselle on kuusi kuukautta kauppakirjan tai muun sopimuksen allekirjoittamisesta. Jotta omistus voidaan rekisteröidä, varainsiirtoveron täytyy olla lainhuutohakemusta vireille laitettaessa maksettu.

8.2.2022

Mitkä seikat vaikuttavat kotisi arvoon?

Asuntomarkkinat evät ole vuodesta toiseen samanlaiset. Trendivirtaukset vaihtuvat toisiin ja tarpeet muuttuvat. Vallitseva koronapandemia on sekin lyönyt leimansa siihen, mitä suomalaiset kodiltaan kaipaavat.

4.2.2022

Korjausvelkalaskuri helpottaa taloyhtiön asiakirjojen tulkitsemista ja korjausvelan laskemista

Suomen AsuntoSatama Oy LKV:n SatamaPro -tuotekehitysyksikössä syntynyt Korjausvelkalaskuri Talotutka® kertoo selkokielellä taloyhtiön tulevien korjausten kustannuksista. Tekijät väittävät sitä internetin jälkeen suurimmaksi edistysaskeleeksi välitysalalla. Hanketta ovat rahoittaneet EU:n aluekehitysrahasto ja ELY-keskus.

27.1.2022

Myytävistä asunnoista on nyt kova pula

Myytävien asuntojen tarjonnan hiipumisesta ja kauppatahdin hidastumisesta huolimatta markkinaodotukset tälle vuodelle ovat positiiviset, kertoo Helsingin uutiset. Myös kuluttajien asunnonostoaikeet ovat edelleen korkealla. – Vaikka tänä vuonna kasvu hidastuu, se ei tule hyytymään.

26.1.2022

Joka kolmas välittäjien tekemä asunto-osakekauppa tehdään digitaalisesti

Vuonna 2021 digitaalisia asuntokauppoja DIAS-järjestelmällä teki yli 3000 yksittäistä kiinteistönvälittäjää. Marraskuussa 2021 välittäjien tekemistä asunto-osakekaupoista 32,5 % tehtiin DIASin välityksellä. DIAS onkin vakiinnuttanut asemansa merkittävänä alan toimijana.

24.1.2022

Ulkomaiset sijoittajat haalivat nyt asuntoja Suomesta

Ulkomaisten kiinteistösijoittajien Suomeen kohdistuvat sijoitukset ovat muutamassa vuodessa kasvaneet miljardiluokkaan. Ensimmäiset sijoitukset tehtiin vuonna 2015, nyt tahti on kiihtymään päin. Ammattimaiset kiinteistösijoittajat tekivät vuonna 2021 Suomessa kiinteistökauppoja noin seitsemällä miljardilla eurolla.

17.1.2022

Vuokrayksiöitä ja -kaksioita on nyt myynnissä poikkeuksellisen paljon

Pääkaupunkiseudun markkinoille on tullut runsaan rakentamisen ansiosta tuhatmäärin uusia vuokra-asuntoja. Siksi osalla asuntosijoittajista on ongelmia vuokralaisten löytämisessä vanhoihin asuntoihin. Kun kysyntä vuokramarkkinoilla hiipuu, varsinkin piensijoittajat panevat yksiöitään ja kaksioitaan myyntiin.

11.1.2022

Asuntojen myyntiä pantataan, kun ostettavaakaan ei löydy

Vuosituhannen ennätysvuosi 2021 kiinteistönvälityksessä päättyi odottavissa tunnelmissa. SKVL näkee etenkin suurten ikäluokkien lisääntyvän liikehdinnän tuovan mielenkiintoisen lisän markkinoihin, kunhan koronan aiheuttama epäröinti väistyy. − Asuntomarkkinoilla on vedetty henkeä ja alkaneelta vuodelta 2022 odotetaan jatkuvan hyvän kysynnän myötä loivaa hintojen nousua, sanoo SKVL:n toimitusjohtaja Jussi Mannerberg järjestön tiedotteessa.