Mitkä seikat vaikuttavat kotisi arvoon?

Asuntomarkkinat evät ole vuodesta toiseen samanlaiset. Trendivirtaukset vaihtuvat toisiin ja tarpeet muuttuvat. Vallitseva koronapandemia on sekin lyönyt leimansa siihen, mitä suomalaiset kodiltaan kaipaavat.

Helsingin Sanomien kiinteistönvälittäjille tekemän kyselyn mukaan rankat, tekemättömät remontit, kuten vesijohto-, julkisivu-, putki-, hissi- ja ikkunaremontit, loitontavat ostajia tehokkaasti. Talojen remonttivelka saattaa tällöin olla yli 2000 euroa neliöltä. Yhtiön kyky saada lainaa on heikoilla kantimilla, jos myyntihinta ei nouse lähellekään tulevaa remonttihintaa.

Kiinteistönvälittäjät muistuttavat, että perheasuntoja pienemmät kodit menevät kuitenkin ajasta riippumatta tasaisen hyvin kaupaksi.

POHJARATKAISU ja huonemäärä nousevat jopa tärkeämpään asemaan kuin tarkka neliömäärä. Pelkkä avaran tilan iso määrä asunnossa ei kiinnosta ostajia lainkaan. Makuuhuoneita saisi olla useita ja olohuoneen pitäisi yhdistyä keittiötiloihin.

Neutraalit värit, kuten harmaan sävyt tai vaikkapa mattamusta keittiössä, eivät vaikuta asunnon kauppahintaan ainakaan negatiivisesti. Pahin kombinaatio on värien sekamelska, kirkkaat värit yhdistettynä keskenään ja eri tyylilajit samassa tilassa. Ne tekevät asunnosta rauhattoman, eivätkä vedä ostajien massaa puoleensa.

Yksittäiset tehosteseinät vaaleiden seinäpintojen rinnalla eivät kuitenkaan haittaa, kiinteistönvälittäjät painottavat. Kylpytilan pastellisävyt eivät myöskään välittäjien mukaan vaikuta arvoon kovin paljoa. Värikkäät tapetit boordien kera ovat sen sijaan auttamattomasti ajastaan jääneitä.

Yhdelle materiaalille asunnonostajat kuitenkin tällä hetkellä hykertelevät: puulle. Sillä voi pehmentää kliinistä sisustusta vessan seinän sormipaneelin tai tammensävyisen työtason muodossa.

PARKETTI ja isot laatat ovat kiehtoneet ostajia jo pitkään, mutta vinyyli on noussut kestosuosikkien joukkoon vasta hiljattain. Etenkin nuoremmat ja lemmikkitaloudet arvostavat vinyylilankkua, ja lautaparketti vetoaa varttuneempiin. Parketeista kellastunut mosaiikkiparketti on monelle kuitenkin kauhistus.

Vaikka maalämpö onkin ykkönen, myös kaukolämpö on monelle mieluisa lämmitystapa. Jos asunnossa on tulisija, sen toivotaan olevan varaava. Ostajat arvostavat myös vesikiertoista lattialämmitystä.

Öljy- tai sähkölämmitteisen omakotitalon tai rivitalon myynti on varsinkin tulevaisuudessa iso haaste kaikkein parhaimmallekin välittäjälle. Sähkölämmitteinen omakotitalo on yhdistelmistä kinkkisin.

KEITTIÖN halutaan olevan avokeittiö, joka yhdistyy ruokailu- tai olohuonetilaan. Ihmiset suosivat myös saarekkeita ja niemekkeitä tilanjakajina. Vaikka keittiöltä kysytään laatikostoja, arvoa voivat laskea syvät kaapit sekä katon rajaan ylettyvät kaapistot.

Keittiön on oltava alle 10 vuotta vanha, jotta sen materiaaleilla olisi tuntuvasti vaikutusta hintaan. Ostajat suosivat kivi- ja kvartsitasoja sekä keskenään samaa merkkiä olevia kodinkoneita. Integroidut koneet eivät ole enää muodissa, vaan esimerkiksi jääkaappi saa näkyä.

WC on ihmisille tärkeä. Vanhoissa isoissakin asunnoissa on usein vain yksi wc, mikä on ostajille punainen vaate. Seinään kiinnitetyt pöntöt, piilohanat eli seinään upotetut hanat ja nykyaikaiset lattiakaivot ovat erityisen haluttuja ominaisuuksia.

Kiinteistönvälittäjät korostavat myös taloyhtiön osuutta myyntihintaan. Pienen taloyhtiön arvoa saattaa laskea se, jos sillä ei ole ammatti-isännöitsijää. Yhtä lailla korkea vastike karkottaa ostajia.

Sijainnilla on  aina suuri merkitys. Varsinkin meren tai järven läheisyys kiehtoo ostajia vuodesta toiseen.

HS laati myös laskurin, jolla voit laskea oman kotisi arvon.

Haluatko kommentoida artikkelia? Luo tunnus ja kirjaudu sisään.

Tilaa uutiskirjeemme

Kiinteistölehden suosittu uutiskirje tuo kiinteistöalan uutiset sinulle kahden viikon välein!

Tilaa uutiskirje

Katso myös nämä

13.4.2023

Asuntosijoittaja: Huomioi nämä seikat yhtiökokouksessa

Yhtiökokous on taloyhtiön ylin päättävä elin. Siihen kannattaa osallistua, jos yhtiön tulevaisuus kiinnostaa. Kokouksessa asuntosijoittaja pystyy käyttämään kyselyoikeuttaan yhtiön talousasioista sekä vaikuttamaan päätöksiin.

selkeä viestintä

15.2.2023

Selkeä viestintä opastaa asumisessa

Aktiivinen asukasviestintä säästää taloyhtiön hallitukselta aikaa ja rahaa. Joistakin asioista kannattaa muistuttaa joka vuosi, sillä asukkaat vaihtuvat ja monet asiat toistuvat vuosittain. Viestinnän selkeyteen kannattaa panostaa, sillä helppolukuiset viestit menevät varmimmin perille.

taloyhtiön ikkunaremontti

5.9.2023

Kaupallinen yhteistyö

Lue vinkit onnistuneeseen taloyhtiön ikkunaremontin toteutukseen

Taloyhtiön ikkunaremontti on monivaiheinen kokonaisuus, jonka vuoksi jo kilpailutusvaiheessa on hyvä olla huolellinen. Pihlan asiantuntija listaa viisi vinkkiä, joilla kilpailutus onnistuu ja jotka varmistavat ikkunaremontin onnistuneen toteutuksen.

Pihla-Tiivi

suojaa koti

19.6.2023

Lomailija, suojaa kotisi murtovarkailta

Murtovarkaiden on helppo iskeä, kun asukkaat ovat lomalla. Siksi koti kannattaa ennen kesälomalle lähtöä suojata huolellisesti. Parhaiten murtoja ehkäisee asutun näköinen koti, jota joku naapuri käy välillä katsomassa.

Olet lukenut 1/25 maksuttomasta artikkelista

Haluatko lukea rajattomasti artikkeleita? Luo tunnus, kirjaudu sisään tai tilaa Kiinteistölehti edullisesti!

Tilaa lehti