Myytävistä asunnoista on nyt kova pula

Myytävien asuntojen tarjonnan hiipumisesta ja kauppatahdin hidastumisesta huolimatta markkinaodotukset tälle vuodelle ovat positiiviset, kertoo Helsingin uutiset. Myös kuluttajien asunnonostoaikeet ovat edelleen korkealla.

– Vaikka tänä vuonna kasvu hidastuu, se ei tule hyytymään. Vuodesta 2022 on tulossa hyvä asuntokauppavuosi, ei kuitenkaan viime vuoden kaltaista huippuvuotta, ennakoi tiedotteessa Sp-Kodin toimitusjohtaja Jukka Rantanen.

Uusien myyntikohteiden määrän selvä lasku enteilee rauhallisempia aikoja asuntomarkkinoillemme. Viime vuoden heinä–joulukuussa Etuoven uusien myyntikohteiden määrä laski peräti 17,9 prosenttia vuoden ensimmäisestä puoliskosta. Muutos on merkittävä.

– Tammikuun alussa Etuovessa oli tarjolla myytäviä asuntoja alle 39 000 kappaletta. En muista oman 12 vuoden työhistoriani ajalta näin alhaista lukua nähneeni, kertoo tiedotteessa Etuovi.comin asiakkuusjohtaja Ville Huhtamäki.

– Tarjonnan osalta tilanne on poikkeuksellisen haastava ja enteilee jatkuessaan huonoa kauppamäärille, Rantanen toteaa.

Viime vuonna kasvu oli kova

Vuonna 2021 kauppamäärät kasvoivat Suomessa ennätyksellisen paljon, peräti 13 prosenttia. Asuntokauppoja tehtiin yli 10 000 kappaletta enemmän kuin edellisenä huippuvuotena, 2020. Viime vuonna välittäjien tekemiä kauppoja rekisteröitiin yli 85 000.

Suurin muutos viime vuoden jälkimmäisellä puoliskolla tapahtui uusien asuntojen kaupassa. Uudisasuntojen kauppa laski jopa 19,1 prosenttia tammi–kesäkuuhun verrattuna.

− Rakennusteollisuus on ennustanut asuntotuotannon uusien aloitusten määrän laskevan tänä vuonna viime vuoteen verrattuna. Koska merkittävä osa uusien asuntojen ostajista on pientalojen omistajia, pientaloja ei tule myytäväksi, kun uudistuotantoa on tarjolla aiempaa vähemmän. Tämäkin kierre tulppaa nyt markkinaa, Rantanen selittää.

Haluatko kommentoida artikkelia? Luo tunnus ja kirjaudu sisään.

Tilaa uutiskirjeemme

Kiinteistölehden suosittu uutiskirje tuo kiinteistöalan uutiset sinulle kahden viikon välein!

Tilaa uutiskirje

Katso myös nämä

17.10.2025

Sähköpyörien akut voivat aiheuttaa vakavia tulipaloja – lue vinkit turvalliseen käyttöön

Sähköpyörän litiumioniakku saattaa syttyä räjähdysmäisesti palamaan, jos akkukennosto on vaurioitunut tai akun sisäosa pääsee kastumaan. Mikäli akku kuumenee, turpoaa tai toimii arvaamattomasti, sen käyttöä ei tule jatkaa.

asuntojen hinnat

13.2.2025

Asuntojen hinnat kääntyvät varovaiseen nousuun 

Asuntojen hinnat kääntyvät varovaiseen nousuun tänä vuonna, ja myös vuokrat nousevat yhä maltillisesti, ilmenee PTT:n asuntomarkkinaennusteesta. Asuntojen hinnannousun ajureina ovat laskevat korot, reaalitulojen kasvu ja suurten kaupunkien väestönkasvu.

taloyhtiön energiankulutus

10.10.2025

Taloyhtiön energiankulutus kuriin – hyödynnä alueellista energianeuvontaa

Monissa taloyhtiöissä tuskaillaan nousevia energiakustannuksia, tiukentuvia ympäristötavoitteita ja kiinteistöjen kunnossapitoon liittyviä haasteita. Energianeuvojat auttavat selvittelemään alustavasti tarvittavia energiatoimenpiteitä, ja neuvontaa saa remontin kaikissa vaiheissa ideasta toteutukseen.

murtovarkaudet kesällä

4.7.2025

Heinäkuu on murtovarkauksien vilkkainta aikaa – näin suojaat kotisi

Heinäkuussa tapahtuu keskimäärin lähes 40 prosenttia enemmän asuntomurtoja kuin muina kuukausina. Suurin osa vuoden aikana tehdyistä murtovarkauksista kohdistuu varastoihin ja säilytystiloihin, mutta kesällä painopiste siirtyy asuintiloihin. Varkaita houkuttelevat tyhjillään olevat talot.

Olet lukenut 1/5 maksuttomasta artikkelista

Haluatko lukea rajattomasti artikkeleita? Luo tunnus, kirjaudu sisään tai tilaa Kiinteistölehti edullisesti!

Tilaa lehti