Uusin lehti

Sivu 12

23.11.2016

Taloyhtiö myy liikalämmön

Tamperelainen taloyhtiö puolitti energiankulutuksensa EU:n tuella. Tulevaisuudessa se aikoo tehdä tuottamallaan ”liikalämmöllä” bisnestä. Tamperelaisen As Oy Tampereen Pohjolankatu 18-20:n edustajat kuulivat sattumalta mahdollisuudesta päästä osalliseksi EU:n rahoituksesta.

23.11.2016

Etäseurannalla vuodot kuriin

Vedenkulutuksen seuranta taloyhtiöissä on usein retuperällä. Tällöin piilevät vuodot voivat pahimmassa tapauksessa jäädä huomaamatta ja lasku taloyhtiölle voi olla kymmeniä tuhansia euroja. Kirkkonummen Vuokra-asunnoille on ollut hyötyä vedenkulutuksen etäseurannasta, vaikeasti havaittavat vuotokohdat paljastuivat heti, toimitusjohtaja Juha Marjamo kertoo.

19.10.2016

Murheenkryynistä kulmakunnan helmeksi

Hämeenlinnalainen Asunto Oy Rusinpelto oli alun perin vuonna 2003 valmistunut vuokrataloyhtiö, joka joutui pakkohuutokauppaan kymmenvuotiaana. Paikallinen yrittäjä oli rakentanut sen ilmeisesti sijoituskohteeksi ja asunnot olivat olleet vuokralla. Vuokralaisia, joiden maksuista huolehti pääosin kaupunki, oli ollut laidasta laitaan ja jälki oli sen mukaista.

19.10.2016

Mitä autopaikalle voi pysäköidä?

Autopaikat on tarkoitettu nimensä mukaisesti autojen pysäköintiin. Joissain tapauksissa niille voi pysäköidä myös muita liikennevälineitä. Tavaran varastointi ei kuitenkaan ole sallittua.

19.10.2016

Kylpyhuone ajan tasalle putkiremontin yhteydessä

Osakkaan oma kylpyhuoneen parannus- tai laajennushanke on järkevää toteuttaa samalla, kun taloyhtiö teettää putkiremontin. On melko yleistä, että osakkaat haluavat toteuttaa omia hankkeita taloyhtiön remontin yhteydessä. – Noin kolmasosassa Constin taloyhtiöille tekemistä hankkeista tehdään isompia muutostöitä, kuten keittiöremontteja ja tilojen laajennuksia.

19.10.2016

Monen kerroksen väkeä työssä

Uudisrakennuksella ja myös isossa korjaushankkeessa on mukana monta toimijaa, kumppania ja osapuolta. Rakennuttaja käynnistää rakennushankkeen ja ottaa vastaan tulokset: esimerkiksi taloyhtiö, jonka lukuun pääurakoitsija tekee työn. Uudisrakennuksen rakennuttaja hankkii rahoituksen, tonttimaan ja rakentajan sekä vastaa valmistumisesta.

10.10.2016

Korjaushanke tulossa – ota selvää YSE 1998 -ehdoista!

Rakennusurakan yleiset sopimusehdot (YSE 1998) – kuulostaa kuivalta aiheelta. YSE-ehdot tulee kuitenkin ehdottomasti hallita, jos taloyhtiöön on tulossa korjaushanke. YSE 1998 -ehtoihin törmätään taloyhtiössä viimeistään siinä vaiheessa, kun yhtiöön on tulossa putki- tai julkisivuremontin kaltainen suuri korjaushanke.

10.10.2016

Energiansäästö ei vaadi ihmeitä

Kaksi erilaista taloyhtiötä on saanut aikaan hyviä tuloksia pienillä teoilla. Energiansäästö ei ole rakettitiedettä. Asunto Oy Espoon Rauhalanpuisto 8 ja helsinkiläinen Asunto Oy Naapurintie 2 ja 3 ovat miettineet keinoja oman energiankulutuksen hillintään.

10.10.2016

Kiinteistönhoidon käsikirja

Kiinteistönhoidon käsikirja on kattava teos ja oppikirja kiinteistönhoitajan työhön. Kirjasta on vastikään ilmestynyt uusi painos. Uudistuneesta kirjasta selviää, mitä kuuluu kiinteistön sisä- ja ulkoalueiden päivittäiseen hoitoon.

10.10.2016

Puurakentaminen

Suomalaisella puurakentamisella on vahvat perinteet. Rakentamiseen tuovat haasteita uudet materiaalit ja rakennustekniikat sekä muuttuvat rakentamismääräykset. Nämä on otettu huomioon vastikään ilmestyneessä Puurakentaminen-kirjassa.

10.10.2016

Rakennusurakat taloyhtiössä – Opas YSE 1998 -ehtojen soveltamiseen

Taloyhtiöiden rakennusurakoissa noudatetaan Rakennusurakan yleisiä sopimusehtoja (YSE 1998) siinä missä kaikissa muissakin rakennusurakoissa. Rakennusurakat taloyhtiössä – Opas YSE 1998 -ehtojen soveltamiseen on taloyhtiöille tarkoitettu uutuusopas kyseisten ehtojen lukemiseen. Kirjassa käydään läpi keskeiset taloyhtiöiden urakoissa sovellettavat YSE-määräykset mm.

6.10.2016

Lokakuun Kiinteistölehti häätää energiahukkaa ja torjuu kosteusvaurioita

Taloyhtiö voi säästää energiaa pieninkin keinoin. Yhteisiin tiloihin ledit, patteriverkoston säädöt kuntoon…ja energiahukka siirtyy loitommalle. Järeämpien energiatehokkuuden parannusten on pelätty aiheuttavan homevaurioita.