Mielipide: Postilain muutos

Vuoden alussa kirjeluokat yhdistyivät, ja postilaki muuttui heinäkuussa. Muutoksen myötä Posti jättää kirjepostin jakamatta tiistaisin. Käynnissä olevan keskustelun myötä kirjepostin jakaminen saattaa entisestään vähentyä.

Suomessa on noin 2,7 miljoonaa kerros- ja rivitaloa, joissa voi olla useita omistajia ja asukkaita, joten postilain muutoksella on suuri vaikutus ihmisiin. Muutos vaikuttaa yksityisten ihmisten lisäksi moniin aloihin, esimerkiksi isännöitsijätoimistoihin. Taloyhtiön yhteisistä asioista lähetetään osakkaille vuosittain mm. kutsut yhtiökokouksiin, laskut vastikkeista ja tarvittaessa maksuhuomautukset.

Moni yritys tarjoaa asiakkaille e-laskua ja mahdollisuutta vastaanottaa materiaalit sähköisessä muodossa. Kuitenkin osa osakkaista ja asukkaista kuitenkin vastaanottaa materiaalit edelleen perinteiseen tapaan paperipostina. Muutosten myötä sähköisen materiaalin ja perinteisen materiaalin toimitusten nopeuksien erot kasvavat entisestään asettaen ihmiset eriarvoiseen asemaan tiedonkulussa.

Toki kaikille tarjotaan mahdollisuutta siirtyä käyttämään sähköisiä palveluita, mutta erilaisista syistä johtuen se ei ole kaikille mahdollista. Miten heidän käy muutosten jälkeen, saavatko he jatkossakin ajoissa tärkeät asiakirjat? Asunto-osakeyhtiölain päivityksen myötä kutsut on lähetettävä viimeistään kaksi viikkoa ennen kokousta. Miten varmistetaan, että kutsut ehtivät tulevaisuudessakin perille kahden viikon määräajan turvin postilain päivitysten jälkeen myös heille, jotka eivät vielä käytä sähköisiä palveluita?

Muutos ajanee ihmisiä käyttämään jatkossa entistä enemmän eri yritysten sähköisiä palveluita. On kuitenkin varmistettava, että tasa-arvon periaate toteutuu myös kirjepostin suhteen.

Postilain muutos saattaa tuoda kerrostaloasujille muutoksen myös postin jakeluun siten, että jatkossa posti on haettava porraskäytävän ala-aulassa sijaitsevasta postilokerosta. Tämä heikentää entisestään postin palveluita käyttävien palveluita.

Janica Diktonius

Toimitusjohtaja

Isännöintijokeri Oy

Helsinki

Haluatko kommentoida artikkelia? Luo tunnus ja kirjaudu sisään.

Tilaa uutiskirjeemme

Kiinteistölehden suosittu uutiskirje tuo kiinteistöalan uutiset sinulle kahden viikon välein!

Tilaa uutiskirje

Katso myös nämä

osakas muutostöitä

30.1.2023

Osakas tekee muutostöitä ilman lupaa, mitä tehdä?

Osakkaalla on laaja muutostyöoikeus hallitsemassaan huoneistossa. Muutostöistä tulee kuitenkin tehdä ilmoitus hallitukselle tai isännöitsijälle, jos muutostyö vaikuttaa yhtiön tai toisen osakkaan omistamaan kiinteistön osaan. Mitä tehdä jos osakas aloittaa muutostyöt ilman ilmoitusta?

Tilaajille

esteettömyyttä parantaviin muutoksiin

2.1.2023

Osakkeenomistaja voi parantaa esteettömyyttä

Asuinrakennusten korjaamisessa tulee huomioida esteettömyys. Taloyhtiöllä ei ole automaattista velvollisuutta muutosten teettämiseen vastikevaroin. Osakkeenomistaja voi parantaa huoneiston ja rakennuksen esteettömyyttä myös omalla kustannuksellaan.

Tilaajille

yhteistilojen esteettömyys

12.5.2023

Osakkaat voivat parantaa yhteistilojen esteettömyyttä

Osakkaat saavat vastedes tehdä esteettömyyttä parantavia muutostöitä myös taloyhtiön yhteisissä tiloissa. Taloyhtiön kannattaa suhtautua muutostöihin myönteisesti, sillä esteettömyys hyödyttää kaikkia kiinteistön käyttäjiä.

muutostyöpalvelu

20.2.2023

Kaupallinen yhteistyö

Muutostyöpalvelun ABC

Taloyhtiön putkiremontti saattaa tuntua stressaavalta, mutta Laattapisteen muutostyöpalvelu helpottaa kaikkien remontin osapuolten arkea. Muutostyöpalvelun avulla persoonallisen kylpyhuoneen suunnittelu ja toteuttaminen sujuvat vaivattomasti.

Laattapiste

Olet lukenut 1/25 maksuttomasta artikkelista

Haluatko lukea rajattomasti artikkeleita? Luo tunnus, kirjaudu sisään tai tilaa Kiinteistölehti edullisesti!

Tilaa lehti