Sivu 251

14.1.2020

Katto- ja julkisivuremontit yhtä kiirellisiä kuin putkiremontit

Katto- ja julkisivuremontit toteutetaan taloyhtiöissä liian myöhään. Remonttien lykkääminen voi aiheuttaa taloyhtiöille ikäviä yllätyksiä lähivuosina, kun putki- sekä katto- ja julkivuremontit tulevat ajankohtaisiksi yhtä aikaa, kirjoittaa Talotekniikka. Isännöintiliiton katto- ja julkivubarometrin mukaan vain neljäsosa isännöitsijöistä arvioi, että katto- ja julkisivuremontteja tehdään taloyhtiöissä oikeaan aikaan.

13.1.2020

Uusi teknologia mahdollistaa aurinkokennon painattamisen suoraan ikkunaan ja parvekekaiteeseen

Aalto-yliopiston tutkijat kehittävät Ghufran Hashmin johdolla CARPRINT-hankkeessa tulostettavia aurinkokennoja, joiden avulla voidaan tehostaa aurinkoenergian hyödyntämistä ja laskea sen talteenoton kustannuksia. Kennot voidaan valmistaa mustesuihkutulostimella ja silkkipainatuksella. Uuden teknologian myötä rakennukseen ei enää tarvittaisi erillisiä aurinkopaneelialueita.

13.1.2020

Vuokramökkien turvallisuuteen puututaan uusilla ohjeilla

Vuokramökkien ja loma-asuntojen paloturvallisuutta parannetaan uusilla ohjeilla, kertoo Helsingin Sanomat. Ohjeista vastaa Suomen Pelastusalan Keskusjärjestö (SPEK). Ohjeiden avulla mökkiä tai asuntoa lyhytaikaisesti vuokraava voi varmistaa, että asunnon paloturvallisuusasiat ovat kunnossa.

13.1.2020

SATO pilotoi uudenlaista omistusasumisen muotoa

Vuokrakoteja tarjoava SATO tuo markkinoille ratkaisun, jossa omistusasumiseen voi päästä kiinni matalammalla kynnyksellä. JoustoKoti on uudenlainen osaomistamisen muoto, jossa omaan asuntoon pääsee kiinni pienellä pääomalla viidessä vuodessa. JoustoKoti-pilotti valmistuu Helsingin Taliin kesäkuun alussa.

10.1.2020

Putkiremontti kannattaa tehdä huoneistokohtaisia vesimittareita asennettaessa

Osalle taloyhtiöitä energiatehokkuusdirektiivin edellyttämät huoneistokohtaiset vesimittarit käyvät kalliiksi. Mittarien asentaminen ilman putkiremonttia voi asiantuntijan mukaan olla lähes mahdotonta, kirjoittaa Ilta-Sanomat (10.1.2020). Vedenkulutusasiantuntijayritys Verton vanhempi erityisasiantuntija Tapio Rask kertoo, että ilman putkiremonttia huoneistokohtaisten vesimittarien asentaminen on lähes mahdotonta, ja teknologia edellyttää tässäkin putkien katkaisua anturia varten.

10.1.2020

Taloyhtiöiden vedenkulutuksen mittaamisesta pakollista joka asunnossa

Vuonna 2018 voimaan tullut EU:n energiatehokkuusdirektiivi edellyttää, että taloyhtiöiden veden kulutuksen laskutus perustuu asuntokohtaiseen kulutuksen mittaamiseen. Aikaraja lainsäädännölle on syksyllä, kirjoittaa Taloussanomat. Direktiivi edellyttää, että taloyhtiöiden vesilasku perustuu jatkossa asuntokohtaiseen kulutuksen mittaamiseen ja lasku muodostuu käytetyn veden sekä sen lämmittämiseen käytetyn energian määrästä.

9.1.2020

Senaatti-kiinteistöjen asema apulaisoikeusasiamiehen tutkinnassa

Valtion liikelaitos Senaatti-kiinteistöjen asema valtion monopolivuokranantajana on apulaisoikeusasiamiehen tutkinnassa. Samalla selvitetään myös valtion vuokrajärjestelmän oikeudellista perustaa, kirjoittaa Yle. Apulaisoikeusasiamies Pasi Pölönen on esittänyt asiasta lausunto- ja selvityspyynnön valtiovarainministeriölle.

9.1.2020

Lämpimän talven tuomat säästöt lämmityskustannuksiin maltilliset

Viisi astetta tavanomaista lämpimämpi talvi ei ole vaikuttanut lämmityskustannuksiin kymppejä enempää, kirjoittaa Kauppalehti. Poikkeuksellisen lämmin talvi aiheuttaa säästöjä kiinteistöjen lämmityskustannuksiin. Kauppalehden haastattelemien asiantuntijoiden arviot keskimääräisistä huonetilojen lämmityskustannuksista poikkeavat vain hieman toisistaan.

9.1.2020

Leuto talvi tuonut jälleen rottaongelman pk-seudulle

Tänä talvena pääkaupunkiseudulla on tehty runsaasti rottahavaintoja. Rottia on nähty myös päivisin. Yleensä rottien määrä on suurimmillaan loppusyksyllä, ja tuholaiset liikkuvat yöaikaan, kertoo Mtv Uutiset.

9.1.2020

Are kasvaa lisää Ruotsissa

Talotekniikkakonserni Are on ostanut lisää ruotsalaista talotekniikkaosaamista. Keskiviikkona Are ilmoitti ostavansa Etelä-Ruotsissa toimivan Climat80 Gruppenin, kirjoittaa Kauppalehti. Climat80 Gruppenin liikevaihto on noin 66 miljoonaa euroa ja se työllistää 400 henkeä.

9.1.2020

Alueelliset Kiinteistölehdet Uudellemaalle ja Lounais-Suomeen

Suomen Kiinteistölehti panostaa alueellisiin aiheisiin julkaisemalla tänä vuonna kaksi uutta alueellista Kiinteistölehteä yhteistyössä Kiinteistöliitto Uusimaan ja Lounais-Suomen kiinteistöyhdistysten kanssa. Helmi-, touko-, loka- ja joulukuussa valtakunnallisen Suomen Kiinteistölehden yhteydessä jaetaan Kiinteistölehti Uusimaa ja Kiinteistölehti Lounais-Suomi. Lehdet keskittyvät ajankohtaisiin, taloyhtiöille keskeisiin kiinteistönpidon haasteisiin.

8.1.2020

Kaupallinen yhteistyö

24 Center – Talotekniikan hätäkeskus ympäri vuorokauden 24/7

24 Center on talotekniikan hätäkeskus, josta saa avun aina nopeiten paikalle. Ratkaisemme talotekniset ongelmat nopeasti ja luotettavasti ajasta ja paikasta riippumatta. Yksi soitto riittää.

24 Center