Asbestia käytettiin runsaasti rakennusmateriaalina 1960-70 -luvuilla. Lähes kaikista tuon ajan kerrostaloista löytyy asbestia, kirjoittaa Isännöitsijäuutiset (1/2020).
Asbestia käytettiin sen ominaisuuksien vuoksi hyvin yleisesti esimerkiksi kiinteistöjen eristeissä, saumausaineissa, laasteissa, maaleissa ja liimoissa. Sitä voi löytyä myös julkisivumateriaaleista, laatoista ja muovimatoista.
Elimistölle haitalliseksi asbestisti käy, kun purku- ja saneeraustöissä asbesipitoinen pöly leviää hengitysilmaan. Ehjässä muodossa vanhassa rakenteessa aine ei aiheuta haittoja.
Remontoidessa asbestikartoitus ja turvallinen purku ovat tärkeitä vanhoja rakenteita purettaessa. Lain mukaan ennen vuotta 1994 rakennettujen rakennusten purettavien materiaalien asbesti tulee kartoittaa ennen purkutöitä. Jos huoneistossa tehdään vain vähäisiä töitä, kuten porataan reikiä kattoon tai seiniin, ei kartoitusta tarvitse teettää. Vuonna 1995 ja sen jälkeen valmistuneihin taloyhtiöihin kartoitusta ei tarvitse tehdä.
Osakkaan omalla kustannuksellaan teettämä asbestikartoitus koskee ainoastaan tutkittua asuntoa, ja se on osakkaan omaisuutta. Jos taloyhtiö tilaa kartoituksen, tulokset ovat taloyhtiön omaisuutta. Jos asbestipurkuun ryhdytään kerrostalossa omin päin, voi asbestipöly levitä ilmanvaihdon kautta muualle taloon. Tällä voi olla vakavia taloudellisia ja rikosoikeudellisia seuraamuksia remontin aloittaneelle osakkaalle.
Muistilista suurempiin osakkaan remontteihin
- Tee kirjallinen remontti-ilmoitus taloyhtiölle
- Teetä asbestikartoitus ammattilaisella
- Palkkaa tekijäksi ammattilainen
- Huolehdi valvonnasta, tarkastuksista ja lopputarkastuksista
- Jos remontti vaatii rakennuslupaa, sille tulee hakea rakennuslupa ja lopuksi pitää käyttöönottotarkastus
Haluatko kommentoida artikkelia? Luo tunnus ja kirjaudu sisään.
Luo tunnus Kirjaudu sisään