Tanssin talon peruskivi muurattiin

Tanssin talon peruskivi muurattiin tänään Kaapelitehtaalla. Peruskiveä oli muuraamassa runsas joukko Tanssin talon vaiheisiin vaikuttaneiden tahojen edustajia. Tilaisuudessa puhuivat muun muassa Helsingin pormestari Jan Vapaavuori sekä tiede- ja kulttuuriministeri Hanna Kosonen. Tervehdyksensä lausuivat myös Tanssin talo ry:n johtaja Matti Numminen ja Kiinteistö Oy Kaapelitalon toimitusjohtaja Kai Huotari.

Muuratun peruskiven päälle rakentuu 700-paikkainen Erkko-sali. Kiveen upotettiin aikakapseli, jonka sisään kätkettiin muun muassa rakentuvan talon arkkitehtipiirustukset ja päivän lehtiä. Virallisen muurauksen jälkeen järjestettiin juhlatilaisuus Pannuhallissa. Osallistujat saivat nauttia Pekka Louhion, Kaisa Niemisen ja Jukka Tarvaisen tanssiesityksestä.

Tanssin talo avaa ovensa vuonna 2022. Uudisrakennukseen tulee Erkko-salin lisäksi yleisölämpiönä ja tapahtumapaikkana toimiva Tapahtumatori. Lisäksi tiloihin sijoittuu muun muassa sosiaali- ja toimistotiloja. Tanssin talon toinen näyttämö on nykyisissä Kaapelitehtaan tiloissa sijaitseva Pannuhalli, jossa tulee remontin jälkeen olemaan 250 paikkaa.

Kaapelitehtaan sisäpihan kattamistyöt aloitetaan kesällä 2020. Uudisrakennuksen runkotöitä tehdään syksyyn saakka. Sen jälkeen aloitetaan vesikaton ja julkisivujen rakentaminen, ja lopuksi tehdään sisävalmistustyöt ja tekniikka-asennukset. Tanssin talo avaa ovensa alkuvuonna 2022.

Haluatko kommentoida artikkelia? Luo tunnus ja kirjaudu sisään.

Tilaa uutiskirjeemme

Kiinteistölehden suosittu uutiskirje tuo kiinteistöalan uutiset sinulle kahden viikon välein!

Tilaa uutiskirje

Katso myös nämä

puutaloyhtiössä

22.6.2023

Hyvää elämää puutaloyhtiössä

Turkulaisessa puutaloyhtiössä As Oy Nummenpuistokatu 9:ssä elämä on yhteisöllistä ja tunnelma idyllinen. Seitsemän asunnon yhtiössä on tekninen isännöinti ja kunnossapitotyöt otettu omiin osaaviin käsiin. Kulut pysyvät kurissa, kun korjaukset tehdään vähin erin.

Tähtiartikkeli

Tilaajille

26.4.2023

Energiatodistusten hinnat nousseet hieman

Energiatodistusten hinnat ovat nousseet lievästi parin vuoden takaisesta, käy ilmi valtion kestävän kehityksen yhtiön Motivan selvityksestä. Energiatodistus tarvitaan, kun rakennusta tai huoneistoa myydään tai vuokrataan.

taloyhtiöiden kustannukset

12.9.2023

Indeksitalo-tutkimus: Taloyhtiöiden kustannukset nousseet laajasti

Kuntakohtaiset kiinteistökustannukset ovat nousseet tänäkin vuonna tuntuvasti, ja nousu on ollut aiempaa laaja-alaisempaa. Vertailun kalleimmat kunnat ovat Helsinki, Järvenpää ja Hämeenlinna. Sähköenergia on halventunut, mutta perusmaksut ja siirtohinnat nousseet.

kaunis kerrostalo

31.10.2023

Kaunis kerrostalo maalla paljastui painajaiseksi

Kaunis kerrostalo maaseudun rauhassa kaukana kaupungin hälinästä voi kuulostaa unelmalta, mutta osoittautua painajaiseksi, jos talonpito on ollut retuperällä. Ostajan kannattaakin tutustua talon papereihin etukäteen eikä antaa halvan hinnan sokaista itseään.

Olet lukenut 1/25 maksuttomasta artikkelista

Haluatko lukea rajattomasti artikkeleita? Luo tunnus, kirjaudu sisään tai tilaa Kiinteistölehti edullisesti!

Tilaa lehti