Sivu 146

7.3.2022

Nastakengät voivat aiheuttaa rumaa jälkeä rappukäytävässä – espoolainen taloyhtiö keksi ongelmaan ratkaisun

Nastakengät auttavat pysymään ulkona pystyssä, mutta sisätiloissa ne saattavat olla kovalla pinnalla liukkaat ja jättävät useimpiin lattiamateriaaleihin lähtemättömän jälkensä. Ei siis ihme, että nastakenkien hyödyt ja haitat ovat jokatalvinen puheenaihe. Isännöintiliitossa keskustelu nastakengistä on tuttu.

7.3.2022

Isännöitsijäntodistus kannattaa lukea huolella

Kiireellä tehdyt kaupat voivat tuottaa kaupanteon jälkeen karvaita yllätyksiä. Jos esimerkiksi putki-, julkisivu- ja piharemontteja on pantattu vuosi toisensa jälkeen eteenpäin, ne tulevat jossain vaiheessa väkisin toteutettaviksi. Isojen korjausinvestointien myötä taloyhtiö voi saada taakakseen raskaan ja pitkäaikaisen lainataakan, joka nostaa myös asumiskustannuksia.

7.3.2022

Taloyhtiö hävisi hovissa rakennusurakoitsijalle

Urakoitsija toteutti asunto-osakeyhtiössä parvekeremontin vuonna 2012. Elokuussa 2017 rakennuksen ylemmän kerroksen parvekkeen oven kohdalta pääsi vettä alemman kerroksen huoneistoon. Asunto-osakeyhtiö teetti vesivahingon vaatimat korjaustyöt toisella urakoitsijalla ja lähti hakemaan oikeusteitse korvauksia parvekeremontin tehneeltä yritykseltä.

4.3.2022

Osallistu Turvallisuus taloyhtiössä -webinaariin!

24.3. klo 17.30-19.00 järjestettävä Taloyhtiön turvallisuus -webinaari on maksuton ja avoin kaikille aiheesta kiinnostuneille. Koulutus on suunniteltu etenkin taloyhtiöiden hallituksille, suojeluvastaaville ja isännöitsijöille, mutta sisältö soveltuu hyvin myös asukkaille ja osakkaille.

aurinkopaneelien asennus

4.3.2022

Aurinkosähköjärjestelmien laatuvertailu kannattaa

Aurinkosähkön pientuotanto on Suomessa noin kolminkertaistunut vuodesta 2018. Innostus omaan pientuotantoon on näkynyt ennen kaikkea omakotitalojen katoilla, mutta nyt kiinnostus lisääntyy myös taloyhtiöissä. Monet sähköverkkoyhtiöt tarjoavat taloyhtiöille hyvityslaskentaa, ja vuonna 2023 palvelu on saatavilla koko Suomessa juuri toimintansa aloittaneen Fingrid Datahub Oy:n keskitetyn tiedonvaihtopalvelun ansiosta.

4.3.2022

Ukrainan sodan vaikutukset asuntomarkkinaan ovat kahdensuuntaisia

Alkuvuosi on ollut asuntomarkkinoilla hyvin vilkasta. Pulaa myytävistä halutuista isommista asunnoista ja erityisesti uudemmista omakotitaloista on edelleen. Usko koronan väistymiseen on tuonut jonkin verran lisää myytävää markkinoille ja kauppoja on tehty nopeasti omakoti- ja rivitaloista.

4.3.2022

Tarvitaanko lyhytaikaiseen vuokraamiseen lakimuutosta?

Airbnb tai laajemmin lyhytaikainen vuokraustoiminta on jo Suomessakin tuttu ilmiö, joka tarjoaa mahdollisuuden yksityisille toimijoille laittaa oman asunnon tai muun tilan vuokralle lyhyeksi ajaksi. Tämä uuden ilmiön edessä, osa taloyhtiöistä on myös kohdannut tällaisen majoitustoiminnan tuomat haasteet, kuten vaihtuvien vieraiden aiheuttamaan melun ja sotkun. Miten Airbnb näyttäytyy taloyhtiössä?

4.3.2022

Kunnosta väestönsuojasi ajan tasalle

Suomessa on suojapaikkoja noin 4,5 miljoonalle ihmiselle, ja olemme kansainvälistä kärkeä muiden Pohjoismaiden sekä Israelin ja Sveitsin ohella. Harvassa maassa väestönsuojia ylipäänsä rakennetaan. Rauhan oloissa suojautumistarvetta voivat aiheuttaa äkilliset säteily- tai kemikaalionnettomuudet, joilta suojaudutaan lähtökohtaisesti omaan asuntoon.

3.3.2022

Miten vuokraan asunnon sotaa pakenevalle ukrainalaiselle?

• Maksutonta majoitusta Ukrainasta pakeneville ihmisille voi tarjota esimerkiksi Host4Ukraine-sivuston kautta: https://www.host4ukraine.com/ • Lyhytaikaisempaan majoitukseen asuntoa voi tarjota esim. Airbnb-palvelun kautta. Tällöin vuokrausta voi olla kuitenkin vaikea rajata koskemaan vain Ukrainasta pakeneville ihmisille eikä vuokralaisvalintaa voi tehdä etnisin perustein.

3.3.2022

Valtava määrä taloyhtiöitä on vaihtanut isännöintitoimistoa

Taloyhtiöt vaihtavat isännöitsijää kiihtyvää tahtia, kertoo Patentti- ja rekisterihallituksen (PRH) data. Markkinoiden ylivoimaisesti suurimmat häviäjät ovat Realia ja Tahkola. Kun mukaan laskee REIM Isännöinnin, ovat kolmikon vuosimenetykset yhteensä yli 800 taloyhtiötä.

3.3.2022

Hormin kunto kannattaa selvittää määräajoin

Hormien korjaus- sekä uusintatarpeet tulevat useimmiten esille joko toiminnallisuuden heikkenemisenä tai suuren korjaushankkeen yhteydessä. Tällaisiin yllättäviin lisäkorjaustarpeisiin ei välttämättä ole osattu varautua. Hormikartoitus on erinomainen työkalu, jolla saadaan selville, miten järjestelmä toimii sekä onko se riittävä ennen kuin itse korjaustyöhön ryhdytään.

3.3.2022

Kaupallinen yhteistyö

Paloturvallisuus ja varautuminen yhtiökokouksen asialistalle

Taloyhtiön paloturvallisuus ja varautuminen tulisi olla omana asiakohtana taloyhtiöiden yhtiökokouksissa. Paloturvallisuusraporttimme 2021 mukaan pelastuslain edellyttämälle minimitasolle ylsi viime vuonna vain joka kymmenes asiantuntijoidemme arvioimista kiinteistöistä. Kehitettävää taloyhtiöllä on etenkin paloteknisten laitteiden huolloissa, väestönsuojien kunnossapidossa sekä paloriskien arvioinnissa.

Safetum