Sivu 143

24.3.2022

Ammattisijoittajat varoittavat sijoitusasuntokuplasta

Vuokrat ovat nousseet finanssikriisin jälkeen paljon nopeammin kuin asuntojen hinnat tai suomalaisten tulot. Nyt tilanne on muuttunut. Saton toimitusjohtaja Saku Sipola sanoo Helsingin Sanomissa, että pitkällä tähtäimellä vuokra-asunnoista on edelleen pulaa.

24.3.2022

Nyt on jo kiire, jos haluat ilmalämpöpumpun kesäksi

Suomen Lämpöpumppuyhdistys SULPU ry:n tilastojen mukaan viime vuonna asennettiin 130 000 lämpöpumppua ja niihin investoitiin 800 miljoonaa euroa. Suurimmat investoijat olivat pientalojen ja kerrostalojen omistajat. Suomen 1,2 miljoonaa lämpöpumppua tuottavat jo lähes 20 % lämmityksestä.

23.3.2022

Helsinki suunnittelee Pukinmäenrannan rakentamista – Asuntoja voi tulla 3 500 asukkaalle

Uudisrakentamisesta suurin osa on suunniteltu uudelle, Pukinmäenrannaksi kutsutulle asuinalueelle, joka tulisi sijaitsemaan Pukinmäenkaaren varrella. Tällä hetkellä alue on peltoa, ja siellä sijaitsee joulukoristeita valmistavan Weisteen tehdas. Metsäiset kallioalueet Weisteen tehtaan kupeessa on tarkoitus säilyttää rakentamattomina.

Taloyhtiölainojen kokonaiskorot ovat yhä laskussa.

23.3.2022

Vain harva taloyhtiö on suojannut lainansa korkojen nousun varalle

OP Ryhmä kertoo, että sen korkosuojattujen uusien asuntolainojen euromääräinen osuus oli helmikuussa 55 prosenttia korkeampi kuin vuotta aiemmin. Korkokatto suojaa asuntolainaa korkojen nousulta ja pitää lainan kustannukset kohtuullisina myös nykyistä korkeammassa korkoympäristössä. Korkokattoja otetaan nyt erityisesti uusiin asuntolainoihin ja pitkälle laina-ajalle: uusista korkokattosopimuksista 83 prosentissa suojaus on mitoitettu 10 vuodelle tai sitä pidemmälle ajalle.

23.3.2022

Kaupallinen yhteistyö

Vedenmittauspalvelut kannattaa huomioida kiinteistön energiaremontissa

Suuri osa asuinkiinteistön energiakustannuksista syntyy käyttövedestä, käyttöveden lämmityksestä ja jätevedestä. Koska vesi on kallista, on veden säästäminen kannattava energiainvestointi. Tämä kannattaa ottaa huomioon kiinteistön energiaremonttia suunniteltaessa.

Smartvatten

23.3.2022

Maankäyttö- ja rakennuslain uudistus mahdollistaisi alle 30-neliöisen pihasaunan tai varaston rakentamisen ilman lupaa

Hallitus on sopinut maankäyttö- ja rakennuslain kokonaisuudistuksesta. Eduskuntaan viedään syksyllä esitys, jolla nykyiset rakentamisen pykälät kumotaan ja lakiin lisätään säännökset alueidenkäytön digitaalisuudesta. Uusi laki määrittää seuraavat vuosikymmenet, miten Suomessa rakennetaan ja miten alueidemme käyttöä suunnitellaan.

22.3.2022

Kustannusten nousu ja materiaalipula jarruttavat rakentamista

Kauppalehti kirjoittaa Venäjän sotatoimien osuvan myös rakennusalaan. Teräksen, alumiinin, lasin ja puutavaran saatavuus on heikentynyt ja hinnat nousseet. Myös energian kallistuminen, sirupula ja työvoimapula koettelevat rakennusalaa.

22.3.2022

Tutkimus: Asuntorakentaminen toimialavertailun ykkönen − Ostajat silti yhä tyytymättömämpiä talojen keskeneräisyyteen

Uudisasunnon ostajien asiakastyytyväisyyden vuotuisessa EPSI ratingin -mittauksessa suomalainen asuntorakentaminen ylsi kirkkaasti toimialavertailun ykköseksi ja on kärjessä myös pohjoismaisessa vertailussa. Tyytyväisyys on selvästi korkeampaa, kuin asiakastyytyväisyys esimerkiksi pankin, matkapuhelin- tai laajakaistaoperaattorin, sähkönmyyntiyhtiön, tai vakuutusyhtiön asiakkaana. Rakennusyhtiöt saivat viime vuonna uudisasuntojen ostajilta keskiarvoksi 76,4.

22.3.2022

Stockmann myy Helsingin keskustan tavaratalokiinteistönsä

Stockmann arvioi kaupan toteutuvan viimeistään vuoden 2022 huhtikuun loppuun mennessä. Kiinteistökaupan myyntituloilla Stockmann maksaa takaisin sekä vakuudellisen saneerausvelan 342,6 miljoonaa euroa että riidattomat vakuudettomat saneerausvelat 21,8 miljoonaa euroa, jotka ovat tällä hetkellä yrityssaneerauksen maksuohjelman alaisia. Stockmann jatkaa tavaratalotoimintaansa koko kiinteistössä pitkäaikaisella takaisinvuokraussopimuksella, joka tehdään uuden omistajan kanssa.

21.3.2022

Taloyhtiöiden hoitokuluihin voi tulla kymmenien eurojen korotus kuukaudessa

Ukrainan tilannetta ja sen vaikutuksia lämpömarkkinoille on vaikea ennustaa. Sähkön hinta on jo nyt noussut enemmän kuin aiemmin oletettiin. Myös maakaasun ja kivihiilen hinnan odotetaan nousevan, mutta hintojen nousun lopullista suuruutta on vielä vaikea arvioida.

21.3.2022

Venäläisten omistamat kerrostalot herättävät huolta Hangossa

Kerrostalon asukkaista tuli yllättäen pakotteiden uhreja Hangossa: asukkaat ovat huolissaan, kun sähköt ovat olleet poikki eikä omistajiin saa yhteyttä. Sekä USA:n että EU:n pakotelistalla olevien Boris ja Roman Rotenbergin omistamissa kahdessa kerrostalossa Hangon Lappohjassa on yli 60 asuntoa, mutta asukkaita on vain vajaassa 20 huoneistossa. Asukkaiden pelkona on mm.

21.3.2022

Yhtiökokoukset sopeutuvat koronan muuttamiin olosuhteisiin

Kiinteistöliiton taloyhtiöiden hallituksen jäsenille tekemän kyselyn perusteella miltei 40 prosenttia arvelee, että yhtiökokous järjestetään perinteisesti ja siihen pääsee osallistumaan myös etäyhteydellä. Suurissa taloyhtiöissä etäyhteyksien käyttö on keskimääräistä yleisempää. Perinteisen kokouksen järjestämisen ohella osakkaiden ennakkokantoja aikoi kerätä vajaat viisi prosenttia taloyhtiöistä.