Esteettömyyskorjauksiin tulossa muutoksia

esteettömyys

Kiinteistöliitto kannattaa hallituksen kaavailemia muutoksia asunto-osakeyhtiölakiin. Etenkin luonnosteltu esitys esteettömyyttä parantavia korjauksia koskevan päätöksenteon helpottamisesta sujuvoittaisi taloyhtiön yhteisiin tiloihin tehtäviä esteettömyysremontteja. Nämä remontit ovat usein tärkeitä ikäihmisten tai muuten liikuntarajoitteisten itsenäisen asumisen mahdollistamiseksi.

– Esimerkiksi rakennuksen sisäänkäynnin esteettömyyttä parantavalla kulkuluiskalla voi olla ratkaiseva vaikutus kotona asumisen mahdollistamisessa, sanoo Kiinteistöliiton neuvontalakimies Tapio Haltia.

Liitto katsoo, että vastuu näiden muutostöiden kunnossapidosta ja elinkaaren päättymiseen liittyvistä kustannuksista on pääsääntöisesti kulloisellakin osakkeenomistajalla. Jos tarvetta esimerkiksi sähköiselle ovenavaajalle ei enää ole, tulisi sen poistamisen ja siitä aiheutuvien kustannusten olla ensisijaisesti osakkaan vastuulla.

Liitto ehdottaa hallituksen esitysluonnoksesta jättämässään lausunnossa, että myös taloyhtiön tiloissa tehdyt muutostyöt sekä niihin liittyvät kunnossapitovastuut kirjattaisiin isännöitsijäntodistukseen samaan tapaan kuin huoneistossa tehdyt muutostyöt.

Sähköautojen latauspisteiden asennus sujuvammaksi

Hallituksen kaavailema esitys sujuvoittaisi myös asumisen kestävyyttä parantavien uudistusten eli esimerkiksi aurinkosähköjärjestelmien ja sähköautojen latauspisteiden tekemistä taloyhtiöissä. Luonnostellun lakiehdotuksen mukaan sellaisesta hankkeesta, joka on samaan aikaan yleistymässä uudisrakentamisen puolella, voitaisiin päättää jo olemassa olevassa taloyhtiössä yksinkertaisella enemmistöllä ja rahoittaa se kaikkien maksamilla vastikkeilla.

– Tekniikka kehittyy nopeasti, ja sen vuoksi on tärkeää pitää sääntely teknologianeutraalina. Erityisesti sähköautojen latausjärjestelmien osalta on ehtinyt jo muotoutua hyviä käytäntöjä päätöksentekoon ja kustannustenjakoon, Tapio Haltia sanoo.

Toimivaksi on todettu esimerkiksi päätöksenteko, jossa yhtiökokouksessa annettujen äänten enemmistöllä sekä autopaikkaosakkaiden äänten enemmistöllä päätetään, että latauspisteiden asennuksen kustannukset peritään autopaikkaosakkailta.

Haluatko kommentoida artikkelia? Luo tunnus ja kirjaudu sisään.

Tilaa uutiskirjeemme

Kiinteistölehden suosittu uutiskirje tuo kiinteistöalan uutiset sinulle kahden viikon välein!

Tilaa uutiskirje

Katso myös nämä

14.10.2025

Kuukauden kasvo: Taloyhtiön tuet ovat tiukassa

Tällä hetkellä taloyhtiöille on jaossa vähemmän tukia kuin viime vuosina. Varken johtaja Sanna Hughes ennustaa, että heikon julkisen taloustilanteen vuoksi avustukset eivät lähitulevaisuudessa lisäänny.

budjetti hoitokustannusten nousu

17.12.2024

Mitä kannattaa ottaa huomioon ensi vuoden budjetissa?

Taloyhtiöiden ylläpitokustannusten nousu hidastui kuluvan vuoden loppua kohti. Koko vuoden ylläpitokustannusten nousu on päätymässä noin kahteen prosenttiin, kun luku oli viime vuonna 5,5 prosenttia. Taloyhtiöiden kannattaa myös ensi vuonna varautua hoitokulujen nousuun.

teräväpiirtolähetykset

12.2.2025

Mitä teräväpiirtolähetykset tarkoittavat taloyhtiölle?

Tv-lähetysten siirtyminen teräväpiirtolaatuun voi vaatia muutoksia tv-vastaanottimeen tai kiinteistön verkkoon. Jos taloyhtiöön on pian tulossa jokin perusparannusremontti, tietoliikenneasiat kannattaa uudistaa samaan aikaan.

22.9.2025

Lakimuutos helpottaisi asumishäiriöihin puuttumista ja huoneiston hallintaanottoa

Asunto-osakeyhtiölain uudistamista pohtinut työryhmä antoi elokuussa mietintönsä. Siinä esitetään useita lakimuutoksia, joilla helpotettaisiin asumishäiriöihin puuttumista sekä selkiytettäisiin taloyhtiön hallinnon hoitoa. Myös isännöitsijäntodistuksen tietosisältöön esitetään muutoksia.

Tilaajille

Olet lukenut 1/5 maksuttomasta artikkelista

Haluatko lukea rajattomasti artikkeleita? Luo tunnus, kirjaudu sisään tai tilaa Kiinteistölehti edullisesti!

Tilaa lehti