Asuntokauppa siirtyy sosiaaliseen mediaan

Asuntokauppa kiihtyy jälleen syksyä kohti. Suurin osa asunnoista liikkuu yhä asunnonmyyntisivustojen kautta, mutta niiden rinnalle on noussut myös uusia kanavia. Sosiaalisesta mediasta on kasvanut viime vuosina tärkeä markkinointikanava niin asuntojen myyjille kuin niiden etsijöillekin.

Valtaosa kuluttajista etsii tietoa myytävistä tai vuokrattavista asunnoista netistä. Suosituimpia asuntokauppaan käytettyjä palveluita ovat asunnonvälityssivut, mutta niiden rinnalle on noussut viime vuosina myös uusia kanavia.

Yhä useampi suomalainen asuntojen etsimiseen ja niistä ilmoittamiseen sosiaalista mediaa.

”Ilmoituksia jaetaan aktiivisesti kaikissa sosiaalisen median kanavissa. Yleisimmät ovat Facebook ja Instagram, mutta sekä myytävistä että vuokrattavista asunnoista ilmoitellaan myös esimerkiksi LinkedInissä ja Twitterissä”, sanoo Kahdeksannen päivän toimitusjohtaja Jussi Karppinen.

Asunnonvälittäjät käyttävät sosiaalista mediaa ensisijaisesti markkinointikanavana. Esimerkiksi Facebookissa mainoksen kohdentaminen tietylle ikäryhmälle tai tietyllä alueella asuville ihmisille onnistuu perinteistä verkkomainontaa helpommin. Itse asuntoaan myyvät ihmiset ilmoittelevat kohteistaan paitsi omassa profiilissaan, myös kaupunginosien omissa tai asuntoilmoituksille tarkoitetuissa ryhmissä. Esimerkiksi Vuokra-asunnot Helsinki -ryhmään kuuluu Facebookissa yli 76 400 käyttäjää.

Sosiaalista mediaa suosivat asuntokaupassa etenkin nuoret, joille se on jo muutenkin luonteva osa kaupantekoa ja päivittäistä viestintää.

”Asuntokauppa on ihan yhtä turvallista sosiaalisessa mediassa kuin missä tahansa muussakin myyntikanavassa. Olennaista on varmistaa ennen kauppaa, että esimerkiksi asunnon kunnosta ja tehdyistä remonteista on saatavilla kaikki tarvittavat tiedot”, sanoo Karppinen.

Oletko myymässä asuntoasi?

  1. Tunnista, kuka voisi olla kiinnostunut asunnostasi – Sosiaalisen median teho markkinointikanavana perustuu siihen, että tarjolla olevaa asuntoa voidaan mainostaa esimerkiksi tietynikäisille tai rajatulla alueella asuville ihmisille. Taitava välittäjä tunnistaa, kuka asunnostasi voisi olla kiinnostunut, ja osaa ottaa some-mainonnasta enemmän irti.
  2. Hyvä asuntoilmoitus on visuaalisesti vaikuttava – Sosiaalisessa mediassa – erityisesti Instagramissa ja Facebookissa – visuaalisuus korostuu eri tavalla kuin muissa markkinointikanavissa. Anna ammattikuvaajan kuvata asuntosi, ja varmista, että kuvia on riittävästi.
  3. Kerro verkostoillesi, että olet myymässä asuntoasi – Jaa asuntoilmoitus omassa profiilissasi ja oman kaupunginosasi ryhmässä. Pyydä myös ystäviäsi jakamaan ilmoitusta eteenpäin.

Etsitkö itsellesi uutta kotia?

  1. Kerro etsiväsi asuntoa – Liity oman kaupunginosasi Facebook-kanavalle, ja kerro ystäväpiirillesi etsiväsi asuntoa. Tieto leviää sosiaalisessa mediassa nopeasti, ja saatat saada ehdotuksia asunnoista, joihin et muuten edes törmäisi.
  2. Kysy välittäjältä asunnosta somessa – Monilla välittäjillä on käytössään ammattiprofiili, jonka kautta he myös vastaavat asunnonetsijöiden kysymyksiin. Jos perinteinen soittaminen ei houkuttele, tai saat tiedon kiinnostavasta asunnosta aikana, jolloin et pysty puhumaan, lähetä välittäjälle viesti somen kautta!
  3. Älä ihastu asuntoon pelkän somen perusteella – Löysitkö täydellisen kodin sosiaalisen median kautta? Jäitä hattuun! Käy näytössä, tutustu asuntoon rauhassa ja keskustele välittäjän kanssa esimerkiksi asunnon kunnosta ja korjaushistoriasta. Tee tarjous vasta, kun tiedät, mitä olet ostamassa ja millä ehdoilla.

Vinkit antoi Kahdeksannen päivän toimitusjohtaja Jussi Karppinen.

Haluatko kommentoida artikkelia? Luo tunnus ja kirjaudu sisään.

Tilaa uutiskirjeemme

Kiinteistölehden suosittu uutiskirje tuo kiinteistöalan uutiset sinulle kahden viikon välein!

Tilaa uutiskirje

Katso myös nämä

korjausrakentamisbarometri

2.11.2023

Huono talouskehitys jarruttaa korjausrakentamista

Taloyhtiöiden korjausrakentaminen on jatkunut vilkkaana, mutta kustannusten ja korkojen nousu sekä heikko talouskehitys varjostavat korjauksia. Tulevakaan vuosi ei näytä valoisalta. Tiedot käyvät ilmi Kiinteistöliiton syksyn korjausrakentamisbarometrista.

23.3.2023

Isännöinnin erillisveloitukset nousseet kuukausipalkkioita enemmän

Isännöintiyritykset laskuttavat taloyhtiöiltä kiinteän kuukausipalkkion lisäksi erillisveloituksia. Niiden suuruus vaihtelee huomattavasti. Erillisveloitukset ovat nousseet vuoteen 2020 verrattuna.

sääntely

26.6.2023

Kuukauden kasvo: Sääntelyn uusimisella on kiire

Kiinteistönvälitysalan Keskusliitto toivoo maan uuden hallituksen tarttuvan rivakasti alan sääntelyyn. Muutokset ovat tarpeen asuntokaupan sujuvuuden parantamiseksi ja takaisin kasvu-uralle pääsemiseksi.

29.11.2023

Taloyhtiön paloturvallisuus rakentuu yhteistyössä

Lähtökohtaisesti kiinteistön turvallisuudesta ja sen valvonnasta vastaa kiinteistön omistaja, mutta asukkaillakin on oma roolinsa paloturvallisuuden ylläpitämisessä. Vastuu palovaroittimien hankinnasta ja kunnossapidosta siirtyy ensi vuonna asukkailta taloyhtiölle.

Olet lukenut 1/25 maksuttomasta artikkelista

Haluatko lukea rajattomasti artikkeleita? Luo tunnus, kirjaudu sisään tai tilaa Kiinteistölehti edullisesti!

Tilaa lehti