Asunnon vuokraus

Vuokranantajana taloyhtiössä voi toimia niin yhtiö kuin sijoittajaosakaskin. Mitä asunnon vuokraamisesta ja vuokranantajana toimimisesta tulisi tietää?

Sivu 12

energiatehokkuuden parantaminen

12.3.2021

Suomalaisnuoret pääosin tyytyväisiä asumiseensa

Suomalaisnuoret ovat keskimäärin tyytyväisiä asumiseensa, kertoo ympäristöministeriön ja Nuorisoasuntoliitto ry:n teettämä kyselytutkimus. Kova kilpailu asunnoista ja korkea vuokrataso saavat kuitenkin nuoret tinkimään muusta elintasostaan. Ympäristöministeriön ja Nuorisoasuntoliitto ry:n (NAL) 2.3.2021 julkistaman kyselytutkimuksen tulosten perusteella suomalaisnuoret ovat keskimäärin tyytyväisiä asumisoloihinsa ja selviävät asumiseen liittyvistä kuluistaan pääosin hyvin.

3.3.2021

Vuokra-asuntojen määrän kasvu on asuntomarkkinoiden ilmastonmuutos

Vuokrasääntely purettiin Suomessa 1995, ja kasvukeskusten vuokrat ovat nousseet yhtäjaksoisesti siitä alkaen, sanoo Vuokraturvan hallituksen puheenjohtaja Timo Metsola blogissaan. Nyt vuokranantajien ja asuntosijoittajien on kuitenkin vuokra-asuntopulan poistumisen myötä totuttava uudenlaiseen tilanteeseen. Vuokra-asuntomarkkina ei ole enää kuin neuvostoliittolainen kauppa, jossa tavaraa on hyllyllä niukasti ja sitä tavoittelevien jono pitkä.

25.2.2021

Asuntomarkkinoilla edessä toinen koronakevät

Asuntokaupan tunnelmat ovat aivan poikkeuksellisen korkealla, ja isolta osin psykologisista syistä, sanoo Vuokraturvan hallituksen puheenjohtaja Timo Metsola tiedotteessan. -Siksi on keskeisen tärkeää ymmärtää, että edessä on lähes väistämättä jonkinlainen viime kevään toisinto, joka hetkeksi pilaa asuntokaupan yltiöpositiivisen tunnelman. Luvassa nimittäin on suurella todennäköisyydellä sekä koronatartuntojen että -rajoitusten osalta huomattavan vaikea kevät, erityisesti huhti- ja toukokuun […]

2.2.2021

Onko sinulla vuokranmaksuhaasteita?

Koronapandemian pitkittyminen ja siitä seuranneet lomautukset tai irtisanomiset ovat heikentäneet monen vuokralaisen vuokranmaksukykyä ainakin hetkellisesti. Suomen Vuokranantajat ry ja Vuokralaiset VKL ry muistuttavat vuokranmaksun tärkeydestä. Haasteellisessa tilanteessa vuokralaisen kannattaa olla yhteydessä vuokranantajaan ja koettaa sopia maksusuunnitelmasta.

21.1.2021

Vuokrien nousu nopeinta Turussa, Espoossa, Vantaalla ja Keravalla

Tilastokeskuksen tuoreiden vuokratilastojen mukaan vapaarahoitteisten vuokra-asuntojen vuokrat nousivat viime vuonna koko maassa 1,2 prosentilla. Vuokrat nousivat suurissa kaupungeissa selkeästi keskisuuria ja pieniä kaupunkeja nopeammin. Poikkeuksen muodostavat pääkaupunkiseudun työssäkäyntialueeseen linkittyvät Kerava, Järvenpää ja Porvoo.

Huoneistokohtainen vedenkulutuksen mittaus ei aina vaadi putkiremonttia.

20.11.2020

Huoneistokohtainen vedenkulutuksen mittaus ei aina vaadi putkiremonttia

Energiatehokkuusdirektiivin muutoksen toimeenpaneva lakiuudistus on aiheuttanut täysin perusteltuja kysymyksiä taloyhtiöissä. Jos vesi halutaan laskuttaa kulutuksen mukaan ja linjasaneeraus on juuri tehty, olisiko kallis investointi jälleen edessä? Nykyteknologia kuitenkin takaa sen, että putkiremonttiin ei vanhoissa taloyhtiöissä tarvitse kaikissa tapauksissa ryhtyä, sanoo mittausteknikkaa valmistava Vercon Oy.

19.11.2020

Kun ostat sijoitusasuntoa uudiskohteesta

Uuden asunnon omistajana ei yleensä tarvitse huolehtia rakennuksessa ilmenevistä yllättävistä korjaustarpeista tai merkittävien peruskorjaushankkeiden aiheuttamasta haitasta vuokraustoiminnalle. Huolellisen markkinointimateriaaliin perehtymisen lisäksi kannattaa kiinnittää erityistä huomiota eräisiin ostajan kannalta keskeisiin tapahtumiin uudiskohteen rakennusvaiheen aikana ja sen päättymisen jälkeen. Suomen Vuokranantajat ry:n lakimiehet Susanna-Maria Aarnivuo ja Jenni Valkama kertovat vinkkinsä siitä, mitä kannattaa huomioida, kun harkitsee asunnon […]

28.10.2020

Kaupunkien vuokramarkkinat eriytyvät

Suomessa kaupunkien vuokramarkkinoiden kehitys on selkeästi eriytymässä. Vuokrakehitys on voimakkaasti hidastunut monessa keskisuuressa kaupungissa suuriin kaupunkeihin verrattuna. Eriytyminen näkyy myös keskisuurten kaupunkien sisällä.

27.10.2020

Vapaarahoitteiset vuokrat nousivat eniten Keravalla, Vantaalla ja Porvoossa

Vapaarahoitteisten vuokra-asuntojen vuokrat nousivat vuodessa eniten Keravalla (1,9%), Vantaalla (1,8%) ja Porvoossa (1,8%) vuoden 2020 kolmannella neljänneksellä. Suurista kaupungeista vapaarahoitteiset vuokrat ovat vuoteen 2015 verrattuna nousseet eniten Vantaalla, Turussa, Tampereella ja Helsingissä. Pienintä vuokrien nousu on ollut Seinäjoella, Riihimäellä ja Hämeenlinnassa.

5.10.2020

Asumistuen korkea taso vaivaa asuntomarkkinaa

Asumistuen taso on Suomessa kansainvälisesti verrattuna korkea. Joidenkin arvioiden mukaan valtio maksaa jo kolmasosan suomalaisten vuokramenoista, kirjoittaa Kauppalehti. Vuonna 2018 asumistukea maksettiin Suomessa 2,1 miljardia euroa.

29.9.2020

Vuokralaiselta ei saa udella mitä tahansa

Vuokralaiset ry:stä tiedustellaan toisinaan vuokranantajien asukaskandidaateille esittämien kysymyksien sopivuudesta. Vaikka vuokranantajan on hyvä tarkastaa esimerkiksi vuokralaisen henkilöllisyys ja maksukyky, ei kaikenlaisia kysymyksiä kuitenkaan tule esittää, kirjoittaa Ilta-Sanomat (29.9.2020). Mahdolliselta tulevalta vuokralaiselta ei saa tiedustella uskonnosta, poliittisista näkemyksistä tai ammattiyhdistystoimista, Vuokralaiset ry:n toiminnanjohtaja Anne Viita sanoo.

21.9.2020

YM: Palaute asumisoikeuslain uudistusehdotuksesta julkaistu

Asumisoikeuslain uudistusta koskevaan esitysluonnokseen tuli 20.5.-15.7. järjestetyllä lausuntokierroksella 70 lausuntoa. Palaute on sekä myönteistä että kriittistä vaihdellen huomattavasti lausunnonantajien ja aiheiden mukaan, ympäristöministeriö tiedottaa.