Ajankohtaista

Lait ja säädökset muuttuvat, suhdanteet vaihtelevat ja kiinteistönpitokin kehittyy. Mitä ajankohtaista taloyhtiömaailmassa tapahtuu?

Sivu 48

17.1.2022

Sähköautojen latauspisteavustusta myös yritysten parkkipaikoille

Yhä useampien yritysten ja yhteisöjen autopolitiikka edellyttää vähäpäästöisen auton hankkimista. ARAn avustuksella edistetään sähköautojen latausmahdollisuuksien yleistymistä työpaikkakiinteistöillä ja siten sähköautokannan kasvua kansallisen ilmasto- ja energiastrategian tavoitteiden mukaisesti. Avustus on tarkoitettu työnantajille ja työssäkäyntirakennuksen tai kiinteistön omistaville yhteisöille tai henkilöille pääsääntöisesti työntekijöiden käyttöön tarkoitettujen latauspisteiden hankintaan.

aurinkopaneelien turvallinen asennus

17.1.2022

Aurinkopaneeleista tulee ensi vuonna taloyhtiöille entistä kannattavampia

Tällä hetkellä itse tuotettua sähköä on mahdollista käyttää taloyhtiöissä vain yhteiseen sähkönkulutukseen, mikä on yleensä hyvin vähäistä. Ensi vuona taloyhtiön asukkaat voivat käyttää sähköä myös omaan kulutukseensa. − Taloyhtiön asukkaat voivat muodostaa energiayhteisön, joka voi hankkia yhdessä paneelit.

14.1.2022

Sään nopea lauhtuminen rikkoo vesiputkia

Monessa kodissa on koettu ikävä yllätys, kun kovat pakkaset ovat äkillisesti hellittäneet. Vesiputket ovat alkaneet räjähdellä rikki. − Ilmiö on kohtalaisen yleinen erityisesti vanhoissa pientaloissa, erityisasiantuntija Juha-Ville Mäkinen LVI-Tekniset Urakoitsijat LVI-TU ry:stä kertoo Helsingin Sanomille.

14.1.2022

Arvokkaat polkupyörät viedään jo pyörävarastoistakin – polkupyörärekisteri vaikeuttaisi varastetun pyörän myyntiä

LähiTapiola kertoo tiedotteessaan polkupyörävarkauksien määrän vähenneen tammi–heinäkuussa 2021 viime vuoden vastaavaan ajanjaksoon verrattuna. Varastettujen pyörien suhteellinen arvo kuitenkin kasvoi ja polkupyörien varastamisesta on samalla tullut ammattimaisempaa. − Varastettujen polkupyörien yhteenlaskettu kokonaisarvo laski LähiTapiolan vahinkotilastojen mukaan noin 18 prosenttia, eli noin 50 % vähemmän kuin varastettujen pyörien lukumäärä.

14.1.2022

Vuokranantajat: Asumisen riitojen ratkaisu tuomioistuimissa kestää liian kauan

Valtioneuvoston joulun alla eduskunnalle antaman asuntopoliittisen kehittämisohjelman toimenpide-ehdotuksessa tuomioistuinkäsittelyä suositellaan täydennettäväksi viranomaisen ylläpitämällä, tukemalla tai tunnustamalla neuvonta- ja sovitteluelimellä. Suomen Vuokranantajat ry:n mielestä uutta neuvonta- ja sovitteluelintä ei tarvita. − Kevyempi tuomioistuinmenettely sopisi hyvin vuokrasuhteista johtuvien riita-asioiden ratkaisemiseen, sanoo Suomen Vuokranantajien päälakimies Tarik Ahsanullah.

13.1.2022

Yhä useampi taloyhtiö valitsee putkiremonttiinsa kokonaisvastuumallin

Rakennusyhtiö Lehdon kokemuksen mukaan yhä useampi pääkaupunkiseudun taloyhtiö valitsee putkiremonttinsa ratkaisuksi KVR-mallin eli kokonaisvastuu-urakan. Lehto Group on tehnyt pääkaupunkiseudun kerrostaloihin viime vuosina noin sata putkiremonttia vuodessa. Isännöintiliiton putkiremontti-barometrin mukaan jo muutaman vuoden ajan KVR-malli on valittu ratkaisuksi noin 10 % kohdalla hankkeista.

12.1.2022

Taloyhtiöiden hoitokulut uhkaavat kasvaa tänä vuonna

Kaukolämmön hintakehitys vaihtelee nyt suuresti kaupunkien välillä. Suurimmat korotuspaineet tulevat niihin energiayhtiöihin, jotka käyttävät öljyä, kivihiiltä, maakaasua tai turvetta. − Taloyhtiön budjettia laadittaessa on lähtökohtana oltava tavanomaisen vuoden lämmitystarve, joka lasketaan pitkän ajan keskiarvosta.

12.1.2022

Uusilla vakuutustuotteilla lisäturvaa taloyhtiöille

Paraskin kiinteistövakuutus voi nykyisin jättää korvaamatta kustannuksia, jotka voivat kohdata taloyhtiötä esimerkiksi ullakon palovahingossa. Ilman korvauksia voi jäädä myös myrskyvahingossa, jossa kiinteistön vaurioitunut rakennusosa on päässyt teknisen käyttöiän päähän tai sen yli. Palovahingoissa uudelleenrakennettava rakennus tulee nykymääräysten mukaan lämpöeristää paremmin kuin tuhoutunut rakennus oli eristetty.

11.1.2022

Asuntojen myyntiä pantataan, kun ostettavaakaan ei löydy

Vuosituhannen ennätysvuosi 2021 kiinteistönvälityksessä päättyi odottavissa tunnelmissa. SKVL näkee etenkin suurten ikäluokkien lisääntyvän liikehdinnän tuovan mielenkiintoisen lisän markkinoihin, kunhan koronan aiheuttama epäröinti väistyy. − Asuntomarkkinoilla on vedetty henkeä ja alkaneelta vuodelta 2022 odotetaan jatkuvan hyvän kysynnän myötä loivaa hintojen nousua, sanoo SKVL:n toimitusjohtaja Jussi Mannerberg järjestön tiedotteessa.

11.1.2022

Rappukäytävässä raiskanneen tuomio lieveni ehdolliseksi

Vuonna 1996 syntynyt mies tuomittiin reilu vuosi sitten raiskauksesta kahden vuoden ehdottomaan vankeuteen käräjäoikeudessa. Mies valitti tuomiosta hovioikeuteen. Hovioikeus päätyi alentamaan miehelle tuomittua rangaistusta, kertoo MTV.

11.1.2022

Lakibotti vastaa taloyhtiöiden lakikysymyksiin 24/7

Lakibotti vastaa taloyhtiöitä koskeviin lakikysymyksiin kellonajasta tai viikonpäivästä riippumatta. Botin koulutuksesta ja vastaamaan opettamisesta vastaavat Kiinteistöliiton lakimiehet. Lakibotti vastaa yleisimpiin asunto-osakeyhtiössä ilmeneviin yksinkertaisiin lakikysymyksiin nopeasti ja ymmärrettävästi.

10.1.2022

Suunnitteletko remonttia? Muista pyytää lupa taloyhtiöltä!

Kun kotona aloittaa remontin tai tekee pieniä muutostöitä, siitä kannattaa ilmoittaa taloyhtiölle. Isännöintiliiton lakiasiantuntija Jenni Valkaman mukaan nyrkkisääntö on se, että aina kun työ voi vaikuttaa taloyhtiön rakenteisiin tai muiden huoneistojen käyttämiseen, siitä tulee ilmoittaa. Esimerkiksi lattiamateriaalien vaihtaminen muovista parkettiin voi vaikuttaa alakerran huoneistoon kuuluviin ääniin.