Energia

Energia-osiosta löydät sähköön, lämmitykseen ja energiankulutukseen liittyviä artikkeleita.

aurinkopaneelien asennus

Sivu 43

2.9.2015

Energiatehokkuus puuttuu hallitusohjelmasta

Johtava riippumaton energia-alan asiantuntijayritys Enegia Group toteaa, että energiatehokkuutta ja energiansäästöä ei mainita hallitusohjelmassa ollenkaan, vaikka niissä on miljardien eurojen tehostuspotentiaali vuositasolla. Sipilän hallitus haluaa parantaa Suomen kilpailukykyä, mutta hallitusohjelmasta ovat kokonaan unohtuneet energiansäästö ja energiatehokkuus. – Hallitusohjelmassa energiasta mainitaan vain painopisteen siirtäminen fossiilisista energialähteistä uusiutuviin, sekä puhutaan eri tuotantotavoista ja teknologiasta.

14.8.2015

Tamperelaiselle taloyhtiölle 17 000 euron säästöt vuodessa

Tammelalainen As Oy Tampereen Pohjolankatu 18-20 toteutti vuonna 2014 energiatehokkuutta parantavan remontin. Vuoden jälkeen sähkönkulutus on tippunut 47 % ja kaukolämmön kulutus 61 %. Säästöjä on tullut pelkissä lämmityskustannuksissakin jo 17 000 euroa vuodessa.

2.7.2015

Kaikki lämpöpumpputyypit elinkaaritarkastelussa edullisempia kuin kaukolämpö

Rakennusten lähes nollaenergiataso on saavutettavissa kustannustehokkaammin lämpöpumppuihin perustuvilla ratkaisuilla kuin kaukolämmöllä. Verrattaessa energiatehokkaiden lämpöpumppukonseptien E-lukua ja elinkaarikustannuksia kaukolämpöön, ovat lämpöpumppuja hyödyntävät ratkaisut kustannustehokkaampia niin suurissa kuin pienissäkin asuinrakennuksissa. ”HP4NZEB – Lämpöpumppuratkaisut lähes nollaenergiarakentamisessa” -tutkimushanke toteutettiin vuosina 2013–2015 Green Net Finlandin, Aalto-yliopiston, VTT:n ja Suomen lämpöpumppuyhdistyksen, Sulpun, yhteistyönä.

23.6.2015

Taloyhtiössä aurinkosähköt pihakeinussa

Herttoniemeläisessä asunto-osakeyhtiössä on otettu käyttöön jo toinen aurinkosähköjärjestelmä. Vuosi sitten käyttöön otettu on Suomen ensimmäinen kerrostalossa oleva, asukkaan käytössä oleva aurinkosähköjärjestelmä. Nyt yhtiöön on asennettu pieni mutta käytännöllinen järjestelmä pihakeinuun: se tuottaa keinuun yövalaistuksen ja keinussa on myös kännyköiden latauspiste sekä mahdollisuus tehdä ’etätöitä’, kannettavaa tietokonetta voi keinussa myös ladata.

26.5.2015

Kuortaneen Urheiluopisto säästää energiaa ja parantaa huippu-urheilun olosuhteita

Kuortane-hallin kiinteistöautomaatio ja ilmanvaihto remonttiin, tavoitteena jopa 20 prosentin leikkaus energialaskuun. Kuortaneen Urheiluopisto käynnistää energiatehokkuushankkeen, jonka tavoitteena on lähes 20 prosentin säästö Kuortane-hallin ja opiston päärakennuksen energialaskuun. Hankkeessa modernisoidaan näiden rakennusten kiinteistöautomaatio ja ilmanvaihto, ja se toteutetaan kuukausimaksuun perustuvalla palvelumallilla, joka ei vaadi kiinteistöjen omistajalta omaa pääomaa.

25.5.2015

Lähienergiatori: uusiutuvan energian alalla tehdään nyt ennätyksiä

Uusiutuva energia on nousemassa Suomen tärkeimmäksi energian lähteeksi uusien innovaatioiden ja investointien ansiosta. Konkreettisia esimerkkejä viimeaikaisista ennätyksistä on kaikissa uusiutuvan energian muodoissa. Lämpöpumput ja aurinkoenergia ovat yhä yleisemmin osa rakennusten energiajärjestelmiä.

25.5.2015

Kuluttajat saavat taas energianeuvontaa puhelimitse

Motivan koordinoima valtakunnallinen kuluttajien energianeuvonta käynnisti puhelinneuvonnan torstaina 21.5.2015. Energianeuvoja vastaa asumiseen ja kestävään kulutukseen, lämmitystapavalintoihin sekä rakentamiseen ja remontointiin liittyviin kuluttajakysymyksiin tiistaisin klo 11–13 ja torstaisin klo 13–15. Energianeuvonnan puhelinnumero on 01019 3030.

15.5.2015

Vuoden Energiaperhe -kilpailu käynnistyy taas

Vattenfallin järjestämä Vuoden Energiaperhe -kilpailu haastaa jälleen kolme julkisuudesta tunnettua henkilöä tarkkailemaan ja tehostamaan kotinsa energiankulutusta. Tänä vuonna kilpailuhaasteen ovat ottaneet vastaan juontaja Ellen Jokikunnas, koulutusyrittäjä Juhani “Tami” Tamminen sekä näyttelijä Jenni Kokander. Kilpailuhenkinen kolmikko pääsee kilpailun aikana tutustumaan kotiensa energiankulutukseen perin pohjin.

8.5.2015

Tampere-talo voitti Kestävä julkinen hankkija 2015 -palkinnon

Hankintatoiminnan pitkäjänteisyys ja vaikuttavuus nostivat Tampere-talon voittoon Kestävä julkinen hankkija -kilpailussa. Kunniamaininnan saivat Vaasan kaupunki ja Espoon kaupunkisuunnittelukeskus. Kolmatta kertaa jaettu palkinto kannustaa julkisia organisaatioita tekemään kestäviä hankintoja.

16.4.2015

Energiatodistusrekisteri kokoaa energiatodistukset yhteen 1.5.2015 alkaen

Rakennusten energiatodistustietojärjestelmä otetaan käyttöön 1.5.2015 alkaen. Energiatodistustietojärjestelmän ydin on Asumisen rahoitus- ja kehittämiskeskus ARAn ylläpitämä energiatodistusrekisteri (www.energiatodistusrekisteri.fi), joka kokoaa laaditut energiatodistukset yhteen. Rekisterin kautta pystyy jatkossa etsimään tietoja esim.

23.3.2015

Näin taloyhtiösi säästää energiaa ja rahaa – katso videot!

Lämmitysenergian, kiinteistösähkön ja veden osuus taloyhtiön kustannuksista voi olla peräti 40 prosenttia. Asukkaat voivat kuitenkin säästää paljon rahaa käyttämällä energiaa järkevästi. Kiinteistöliiton, Kiinteistöliitto Uusimaan ja Pääkaupunkiseudun kuluttajien energianeuvonnan yhdessä tekemät, uudet videot antavat kuvan siitä, mistä kodin ja taloyhtiön energiankulutus muodostuu ja miten toimia energiaviisaasti.

16.3.2015

Aurinkosähköstä tulossa osa arkea

Aurinkosähkön potentiaali Suomessa on merkittävä, hinnat ovat laskeneet ja hankinta on helppoa. Aurinkosähköä kotiin -kampanja esittelee aurinkopaneelit hankkineiden kokemuksia sekä auttaa järjestelmätoimittajien löytämisessä ja vertailussa. Toistaiseksi aurinkopaneelit löytyvät Suomessa harvalta katolta, mutta potentiaalia on, sillä Etelä-Suomessa vuotuinen aurinkopaneelin tuotto on Pohjois-Saksan tasolla.