Tutustu Helsingin kantakaupungin ensimmäiseen asuinkerrostalon aurinkovoimalaan

Helsingin kantakaupungin tiettävästi ensimmäinen asuinkerrostalon investoima aurinkovoimala on asennettu Iso Roobertinkadun Ilmastokadulle.

– Ilmastokadulla olemme tästä virstanpylväästä todella innoissamme, kertoo Ilmastokatu-hankkeessa työskentelevä HSY:n Ilmastoinfon projektikoordinaattori Elina Mattero-Meronen.

Päätös aurinkosähköjärjestelmän hankinnasta syntyi kiinteistöosakeyhtiö Fredrikinpasaasin yhtiökokouksessa asukkaiden keskuudessa yksimielisesti. Hallituksen jäsen Ari Sarmanto piti aurinkosähkön hankintaprosessia sujuvana.

– Ilmastokatu-hankkeen tuottama selvitys ja valmis tarjouspyyntöpohja teki prosessista helpon. Oli myös hyvä, että yhtiökokouksessa oli paikalla paneelit asentaneen yrityksen asiantuntija vastaamassa asukkaiden kysymyksiin, Sarmanto kertoo tyytyväisenä.

Ilmastokadulla ollaan kerrostalojen aurinkosähköhankintojen eturintamassa. Vaikka mökeille ja omakotitaloihin järjestelmiä on asennettu jo pitkään, kerrostaloissa investoinnit ovat vielä täysin alkuvaiheessa. Helsingin Oulunkylässä avattiin hiljattain Suomen ensimmäinen kerrostaloyhtiön itsenäisesti tilaama järjestelmä.

Ilmastokatu-hanke yhteistyössä Dodo ry:n kanssa on auttanut Iso Roobertinkadun taloyhtiöitä hankinnoissa kartoittamalla kiinteistöjen mahdollisuuksia aurinkosähköasennuksiin. Tietokirjailija, energia-asiantuntija Janne Käpylehdon tuottamat kartoitusraportit sisältävät mm. asennustapaselvityksen, taloudelliset laskelmat ja valmiin tarjouspyyntölomakkeen kilpailuttamista varten. Tähän mennessä kartoituksia on tehty seitsemän.

Ilmastokaduilla tähdätään tulevaisuuden vähähiiliseen kaupunkiin kokeilualueilla Helsingin Iso Roobertinkadulla ja Vantaan Tikkuraitilla ja Asematiellä. Ilmastokadun toteuttavat Vantaan ja Helsingin ympäristökeskukset yhdessä Green Building Councilin, HSY:n Ilmastoinfon ja Aalto-yliopiston kanssa. Ilmastokatu saa rahoitusta Euroopan aluekehitysrahastosta ja on osa 6Aika-strategiaa. Lue lisää: www.ilmastokatu.fi

Haluatko kommentoida artikkelia? Luo tunnus ja kirjaudu sisään.

Tilaa uutiskirjeemme

Kiinteistölehden suosittu uutiskirje tuo kiinteistöalan uutiset sinulle kahden viikon välein!

Tilaa uutiskirje

Katso myös nämä

17.4.2026

Koulu muuttui kodeiksi – tällaista on asua vanhassa luokkahuoneessa

Toimistotiloja muutetaan yhä useammin asuintaloiksi. Helsingin Kalliossa sijaitsee talo, jonka tiloissa toimi ennen Helsingin käsityöopettajaopisto. As Oy Artesaanissa asukkaat viihtyvät niin hyvin, etteivät halua muuttaa sieltä pois.

18.9.2025

Sata vuotta elämää taloyhtiöissä – miten asuminen on muuttunut?

Suomen Kiinteistölehti juhlii tänä vuonna satavuotista taivaltaan. Ensi vuonna tulee kuluneeksi sata vuotta myös ensimmäisen asunto-osakeyhtiölain voimaantulosta. As Oy Agrikolankatu 7 on esimerkki siitä, millaisia muutoksia taloyhtiöissä on koettu vuosisadan aikana.

Tähtiartikkeli

21.5.2026

Otkes: Sementtikuituinen parvekelevy ei estä putoamista

Sementtikuituinen parvekelevy ei ole turvallinen eikä se estä parvekkeelta putoamista, varoittaa Onnettomuustutkintakeskus. Rakenteesta on annettu onnettomuusuhkailmoitus. Levyrakenteiset parvekekaiteet ovat aiheuttaneet onnettomuuksia viime vuosina.

paloturvallisuus lataushankkeessa

19.2.2026

Kaikissa autoissa kytee tulipaloriski – ota paloturvallisuus huomioon lataushankkeessa

Kun asuinkerrostalon pysäköintihalliin hankitaan sähköautojen latausjärjestelmä, on samalla hyvä laittaa kuntoon paloturvallisuusjärjestelmät. Sähköautopalot syttyvät yleensä latauksesta ja ovat vaikeita sammuttaa, vaikka polttomoottoriautojen palot ovatkin paljon yleisempiä.

Tähtiartikkeli

Tilaajille

Olet lukenut 1/5 maksuttomasta artikkelista

Haluatko lukea rajattomasti artikkeleita? Luo tunnus, kirjaudu sisään tai tilaa Kiinteistölehti edullisesti!

Tilaa lehti