Taloyhtiö myymään kaukolämpöä, Tampereen Sähkölaitos ostajaksi

Taloyhtiöt ovat yleensä kaukolämmössä ostavana osapuolena. As Oy Tampereen Pohjolankatu 18-20 myy lämpöä energiayhtiölle.

– Meillä on jo kaksi vuotta ollut käytössä lämmön talteenotto, tuotamme aurinkoenergiaa ja talomme on tiivis.  Meille syntyy toisinaan ylimääräistä lämpöenergiaa.  Nyt olemme päässeet Tampereen Sähkölaitos Oy:n kanssa sopimukseen siitä, että voimme myydä ”liikalämmön” kaupungille.  Sopimus menee lähiaikoina yhtiökokouksemme käsittelyyn, kertoo taloyhtiön hallituksen puheenjohtaja Pertti Vesterinen.

Tampereen Sähkölaitoksen asiakkuuksista vastaavan johtajan Pasi Muurisen tietojen mukaan tämä on ensimmäinen kerta Suomessa kun taloyhtiö myy lämpöä kaupungille. Sähkölaitos ja taloyhtiö ovat jo päässeet myyntihinnasta sopimukseen.

Tähän porataan reikä maalämpöä varten. Sitten talosta myydään vielä enemmän lämpöä ulos, ennustavat Pertti Vesterinen (kuvassa vasemmalla) ja Pasi Muurinen.

– Pystymme myymään ehkä noin 100 MWh vuodessa.  Kunhan asennamme taloomme maalämmön ja ryhdymme ottamaan lämpöä talteen viemäristä, pystymme kaksinkertaistamaan myyntimme, visioi Vesterinen.

Haluatko kommentoida artikkelia? Luo tunnus ja kirjaudu sisään.

Tilaa uutiskirjeemme

Kiinteistölehden suosittu uutiskirje tuo kiinteistöalan uutiset sinulle kahden viikon välein!

Tilaa uutiskirje

Katso myös nämä

6.11.2025

Kaupallinen yhteistyö

Järjestelmällisyyttä taloyhtiöiden arkeen

Taloyhtiöille tarkoitettu digipalvelu tuo kaikki yhtiön asiakirjat, ilmoitukset ja toiminnot yhteen paikkaan. Tietojen keskittäminen helpottaa huomattavasti taloyhtiön sisäistä asiointia ja viestintää.

PHM Group

Tiia Niemi kasvokuva

3.3.2026

Energia-alan asiantuntija Tiia Niemi: Monilla pienillä taloyhtiöillä on hankala tilanne

Taloyhtiöt joutuvat lykkäämään energiaremontteja rahoituksen puutteen vuoksi. Varsinkin pienillä yhtiöillä lainansaanti on entistä vaikeampaa, toteaa Pori Energian palvelutuotantopäällikkö Tiia Niemi. Niemi toimii myös Kiinteistöliitto Satakunnan hallituksessa.

18.9.2025

Sata vuotta elämää taloyhtiöissä – miten asuminen on muuttunut?

Suomen Kiinteistölehti juhlii tänä vuonna satavuotista taivaltaan. Ensi vuonna tulee kuluneeksi sata vuotta myös ensimmäisen asunto-osakeyhtiölain voimaantulosta. As Oy Agrikolankatu 7 on esimerkki siitä, millaisia muutoksia taloyhtiöissä on koettu vuosisadan aikana.

Tähtiartikkeli

20.1.2026

Kaupallinen yhteistyö

Ilmoita taloyhtiösi hallinnolliset tiedot huoneistotietojärjestelmään

Maanmittauslaitoksen huoneistotietojärjestelmään ilmoitetaan nyt taloyhtiöiden hallinnollisia tietoja. Näitä tietoja ovat taloyhtiöiden ja osakkeenomistajien remontit, yhtiölainat ja -vastikkeet sekä kunnossapitotarveselvitys. Tiedot voi ilmoittaa Maanmittauslaitoksen verkkopalvelussa.

Maanmittauslaitos

Olet lukenut 1/5 maksuttomasta artikkelista

Haluatko lukea rajattomasti artikkeleita? Luo tunnus, kirjaudu sisään tai tilaa Kiinteistölehti edullisesti!

Tilaa lehti