Helsinki tukee uusiutuvan energian paikallishankkeita

Helen Oy hakee kumppaneita uusiutuvan energian paikallistuotannon hankkeisiin. Valituille kumppaneille on luvassa rahallista tukea yhteensä 50 000 euroa.

Tukikampanja on suunnattu julkiselle sektorille, yhdistyksille ja yhteisöille sekä yleishyödyllisellä tavalla toimiville yrityksille. Kampanjan tavoitteena on lisätä uusiutuvan energian tuotantoa.

– Etsimme julkisia tai yleishyödyllisellä tavalla toimivia yksityisiä toimijoita, jotka haluavat käyttää uusiutuvaa energiaa omassa toiminnassaan ja omissa toimitiloissaan Helsingin alueella, sanoo projektipäällikkö Niko Willman Helenistä.

– Julkisen hakumenettelyn kautta voimme toivottavasti löytää kumppaneita ja hankekohteita, jotka muuten saattaisivat jäädä huomioimatta.

Hankkeen rahoituksessa hyödynnetään Helenin Ympäristöpenni-tilille kertyneitä varoja, joita Helen on kerryttänyt yhdessä asiakkaidensa kanssa. Ympäristöpennin periaatteena on käyttää tilin tuotto lyhentämättömänä hiilidioksidipäästöjä vähentäviin energiainvestointeihin ja uusiutuvien energiatuotantomuotojen käytön lisäämiseen.

Helen on Helsingin kaupungin omistama osakeyhtiö.

Haluatko kommentoida artikkelia? Luo tunnus ja kirjaudu sisään.

Tilaa uutiskirjeemme

Kiinteistölehden suosittu uutiskirje tuo kiinteistöalan uutiset sinulle kahden viikon välein!

Tilaa uutiskirje

Katso myös nämä

taloyhtiön energiankäyttöä

11.10.2024

Taloyhtiön energiankäyttöä voi tehostaa monella tavalla

Taloyhtiöissä on usein paljon tehostamisen varaa energiankäytössä. Mahdollisuuksia on sekä käyttöteknisissä asioissa että investointipuolella. Haasteena toimenpiteiden teossa on se, että tekniset asiat eivät ole helppoja ja jokainen rakennus on erilainen.

Helsinki lisää asuntorakentamista

31.1.2025

Helsinki haluaa vauhdittaa ydinkeskustan asuntorakentamista

Helsinki kannustaa keskustan taloyhtiöitä lisä- ja täydennysrakentamiseen. Kaupungin toimenpideohjelman mukaan uusia rakennuksia voitaisiin rakentaa vaikkapa vanhojen kortteleiden sisäpihoille. Rakennuksia voitaisiin myös korottaa tai niiden ullakoille rakentaa uusia asuntoja.

talousvesi

24.2.2025

Helsingin talousvesi hyvälaatuista

Helsingin talousvesi oli viime vuonna laadultaan hyvää, kertoo kaupungin talousveden laatua valvova Helsingin kaupungin ympäristöpalvelut. Laatua seurataan määrittämällä näytteistä mikrobiologisia ja kemiallisia muuttujia viikoittain. Helsingin alueella on kaksi talousvettä valmistavaa laitosta, Vanhankaupungin vedenpuhdistuslaitos ja Pitkäkosken vedenpuhdistuslaitos.

3.3.2025

Pääkaupunki koetaan turvalliseksi – tilanne on kuitenkin heikentynyt viime vuosina

Suurin osa helsinkiläisistä kokee olonsa turvalliseksi omalla asuinalueellaan, myös viikonloppuiltaisin. Turvallisuuden kokemukset ovat kuitenkin viime vuosina heikentyneet. Pääkaupunkilaiset ovat myös huolissaan asuinalueiden eriarvoisuudesta.

Olet lukenut 1/5 maksuttomasta artikkelista

Haluatko lukea rajattomasti artikkeleita? Luo tunnus, kirjaudu sisään tai tilaa Kiinteistölehti edullisesti!

Tilaa lehti