Energiansäästöremonteista kotitalousvähennystä

Kotitalousvähennys on mahdollista saada monenlaisista kiinteistön kunnostustöistä, jotka parantavat energiatehokkuutta ja edistävät uusiutuvan energian käyttöä. Kuluttajalle tämä merkitsee keveämpää investointikustannusta sekä tulevaisuudessa pienempiä energiakuluja ja asumisesta syntyviä päästöjä.

Verottaja on taulukoinut vero.fi-verkkopalveluun asunnon ja vapaa-ajan asunnon kunnossapito- ja perusparannustöitä, joista kansalaiset ovat kysyneet kotitalousvähennysoikeutta. Vähennys koskee aina työn osuutta, ei matkakuluja tai tarvikkeita. Uudisrakentamiseen kotitalousvähennystä ei voi saada.

– Listalla on ilahduttavan paljon energiatehokkuutta ja uusiutuvan energian käyttöä edistäviä kunnostustöitä. Lämmitysjärjestelmäremonttien lisäksi vähennyksen on voinut saada esimerkiksi ilmanvaihtojärjestelmän puhdistuksesta, huollosta ja säädöstä. Nämä parantavat merkittävästi energiatehokkuutta, kun ne tehdään fiksusti, sanoo asiantuntija Sami Seuna Motiva Oy:stä.

Satasien säästöt helposti

Lämmityskausi on aluillaan, ja monessa kodissa LVI-järjestelmiä vasta säädetään talvikuntoon. Kotitalousvähennys kannattaa pitää mielessä, mikäli tarvitsee ammattilaisen apua kunnossapitoon tai korjauksiin.

Kotitalousvähennyksen suuruus on enimmillään 2 400 euroa vuodessa. Sen saa, kun laskun loppusummasta työn osuus on noin 5 555 euroa. Puolisot saavat kumpikin tehdä vähennyksen, joten kotitalouskohtainen vähennys voi olla jopa lähes viisi tuhatta euroa.

Omavastuun osuus on kertaluontoisesti sata euroa vuodessa ja vähennyskelpoista on 45 prosenttia laskun työosuudesta ennakkoperintärekisteriin merkityltä yritykseltä. Myös yksityisellä henkilöllä teetetystä palkkatyöstä voi saada vähennystä, mutta se on selkeästi vähemmän.

– Ilmalämpöpumpun asennuttaminen on melko edullista, noin 1 500 euroa. Vähennykseen oikeuttavan asennustyön osuus voisi tyypillisesti olla kuudensadan euron luokkaa, jolloin vähennys on vajaat pari sataa euroa. Käyttämällä ilmalämpöpumppua energiatehokkaasti sähkölämmitystalon lämmityskuluissa säästää keskimäärin yli 300 euroa vuodessa ja helposti enemmänkin, Seuna laskee.

Energianeuvontaa verkossa ja Energiansäästöviikolla myös puhelimitse

Energiansäästöviikolla kuluttajat voivat kysyä maksuttomia neuvoja energianeuvonnan puhelinpalvelusta. Puolueeton asiantuntija opastaa maanantaista perjantaihin klo 14-18 numerossa 01019 3030. Kysymyksiä voi lähettää myös verkkopalvelussa www.eneuvonta.fi/kysy-ja-keskustele. Verkkoneuvonta on pysyvä palvelu.

Alla vähennysoikeuden piiriin kuuluvia energiansäästöön ja uusiutuvan energian käyttöön liittyviä poimintoja Vero.fi-palvelun taulukosta:

  • Ilmalämpöpumpun asennustyö
  • Ilmalämpöpumpun huolto ja tehopesu
  • Pellettitakan asennustyö
  • Maalämpöpumpun asennustyö
  • Maalämpökaivon poraustyö
  • Ilma-vesilämpöpumpun asennustyö
  • Pellettikattilan asennustyö
  • Lämmityskattilan puhdistus ja huolto
  • Puukattilan asennustyö
  • Lämmityslaitteiden korjaus-ja uusintatyöt
  • Uusien patteritermostaattien ja -venttiilien asennustyö
  • Kiertovesipumpun asennustyö
  • Ilmanvaihtokoneen uusintatyö
  • Ilmanvaihtojärjestelmän puhdistus, mittaus, huolto, säätö

Haluatko kommentoida artikkelia? Luo tunnus ja kirjaudu sisään.

Tilaa uutiskirjeemme

Kiinteistölehden suosittu uutiskirje tuo kiinteistöalan uutiset sinulle kahden viikon välein!

Tilaa uutiskirje

Katso myös nämä

7.11.2025

Sähköautojen latausasemat taloyhtiössä – kuinka niistä päätetään?

Taloyhtiössä eteen tulee yhä useammin kysymyksiä latausasemien asentamisesta autopaikoille. Kun yhtiössä tehdään päätöksiä sähköautojen latausasemien asentamisesta, on varmistettava yhdenvertaisuuden toteutuminen sekä vastuiden ja kustannusten selkeä jakautuminen.

Tilaajille

22.5.2025

Toukokuun Kiinteistölehti pureutuu hyvään hallintoon

Toukokuun Kiinteistölehti kertoo, kuinka lappilaisen taloyhtiön puheenjohtaja käänsi velkaisen yhtiön talouden suunnan ja kuinka keskisuomalainen taloyhtiö selvisi kesämyrskyn aiheuttamista laajoista kosteusvaurioista. Lisäksi kerromme turkulaisyhtiöstä, jossa löydettiin ratkaisu maalämpöpumppujen aiheuttamiin meluhaittoihin.

kaukolämpö ja maalämpö

24.2.2025

Kaupallinen yhteistyö

Kaukolämmön ja maalämmön vertailu: Mitä kaikkea tulisi huomioida?

Taloyhtiöiden ja yritysten lämmitysjärjestelmien valinta on merkittävä päätös, joka vaikuttaa niin kiinteistön kustannuksiin, huoltoon kuin ympäristöönkin. Usein valinta tehdään kaukolämmön ja maalämmön välillä.

Fortum

digitaaliset palvelut

18.3.2025

Kaupallinen yhteistyö

Miten taloyhtiösi hyödyntää digitaalisia palveluita?

Digitaaliset palvelut tarjoavat taloyhtiöille mahdollisuuden seurata kiinteistön asioita ja huoltoa reaaliaikaisesti. Asukkaat taas pääsevät lukemaan taloyhtiötä ja asumista koskevia tiedotteita ja seuraamaan tekemiensä huoltopyyntöjen etenemistä.

PHM Group

Olet lukenut 1/5 maksuttomasta artikkelista

Haluatko lukea rajattomasti artikkeleita? Luo tunnus, kirjaudu sisään tai tilaa Kiinteistölehti edullisesti!

Tilaa lehti