Varaudu vahinkoihin kesämökilläkin

Onnistuneen kesämökkikauden varmistamiseksi on syytä varautua vahinkoihin, muistuttaa FINE Vakuutus- ja rahoitusneuvonta. Vakuutus tuo turvaa vahingon sattuessa. Kesämökkejä ja niiden irtaimistoja vakuutetaan omilla kotivakuutuksillaan.

– Mökkirakennuksen vakuutukseen kuuluvat mukaan pihapiirin pienet rakennukset ja rakennelmat, mutta suuremmille ulkorakennuksille tarvitaan oma vakuutus, sanoo FINEn vakuutusasiantuntija Hanna Salo.

– Mökki kannattaa vakuuttaa sen todellisen jälleenhankinta-arvon tai pinta-alan mukaan. Vakuutusehdoista on hyvä lukea, mitä vakuutus korvaa ja mitä ei.

Mökin kunnostamisen ja lisähankintojen, esimerkiksi katettujen terassien ja paljujen myötä, vakuutusturva kannattaa aika ajoin päivittää. Remontoinnin yhteydessä sattuvia mahdollisia haavereita voi ottaa huomioon henkilökohtaisen tapaturmavakuutuksen avulla. Jos järjestää talkoita, talkooväen voi vakuuttaa talkoovakuutuksella.

Estä palo-, vuoto- ja murtovahinkoja

Vakuutusten ehdoissa on suojeluohjeita vahinkojen välttämiseksi. Tyypillisesti suojeluohjeet liittyvät tulipalon torjuntaan, asunnon suojeluun murto- ja varkausvahingoilta, vuotovahinkojen välttämiseen tai esimerkiksi jonkin laitteen käyttöön.

– Suojeluohjeet on hyvä kerrata, sillä jos niitä ei ole noudattanut ja vahinko on syntynyt, korvauksen määrä voi olla pienempi, Salo muistuttaa.

Palovaroitin on pakollinen ja tarpeellinen turvalaite mökeissä, minkä lisäksi suositellaan häkävaroitinta. Asentamalla mökille turvakamerat tai hälytysjärjestelmän saattaa saada alennusta vakuutusmaksuun.

Hyvin usein mökkipuuhiin kuuluu myös risujen polttamista ja tuhkien tyhjentämistä, jolloin avotulta tulee valvoa hyvin ja sammuttaa huolellisesti. Tulipesistä kerätty tuhka pitää säilyttää palamattomassa astiassa.

Suojeluohjeiden mukaan mökiltä yli viikoksi pois lähtiessä pitää muistaa sulkea pääsulkuventtiili ja kytkeä vesipumppu pois käytöstä.

Ennakoi myrskytuhoja ja torju tuhoeläimet

Kesäisin voi ajoittain tuulla kovaa, sataa paljon ja ukkostaa. Tavallisesta sateesta tai myrskystä koituneet vahingot eivät kuitenkaan ole vakuutuksesta korvattavia vahinkoja.

– Myrskyvahinkojen osalta käytetään vahingon korvattavuuden arvioinnissa vakuutusehdoissa olevia määritelmiä esimerkiksi tuulen nopeudesta tai sademääristä. Myrskyistä aiheutuneista vahingoista kannattaa ottaa valokuvia, jotta vahingon laajuutta voi tarkemmin selvittää omalle vakuutusyhtiölleen. Myös säätietoja kannattaa ottaa talteen, sanoo Salo.

Vahinkoja voi yrittää välttää kiinnittämällä huomiota lähellä asuinrakennuksia olevien puiden kuntoon ja niiden kaatumisriskiin sekä suojaamalla pihakalusteita ennen myrskyä.

Hiirten, rottien ja hyönteisten aiheuttamia vahinkoja ei tyypillisesti korvata mökkivakuutuksista. Sen sijaan suurempien eläinten, kuten näätäeläinten ja lintujen aiheuttamat vahingot saattavat kuulua vakuutukseen. Vahinkojen estämiseksi eläinten mahdolliset kulkuaukot rakenteisiin kannattaa verkottaa.

Lue lisäksi:

Säilytä polttopuut oikein https://www.kiinteistolehti.fi/sailyta-polttopuut-oikein

Pelastusala toivoo mökkeilijöiden noudattavan turvallisuutta https://www.kiinteistolehti.fi/pelastusala-toivoo-mokkeilijoiden-noudattavan-turvallisuutta

Haluatko kommentoida artikkelia? Luo tunnus ja kirjaudu sisään.

Tilaa uutiskirjeemme

Kiinteistölehden suosittu uutiskirje tuo kiinteistöalan uutiset sinulle kahden viikon välein!

Tilaa uutiskirje

Katso myös nämä

vesivahinkojen vähentäminen

18.2.2025

Kuukauden kasvo: Valvonta vähentää vesivahinkoja

Vakuutusyhtiöt maksavat kiinteistöille vuosittain vesivahingoista korvauksia noin 160 miljoonaa euroa. Korvattavia vuotoja sattuu noin sata per päivä, ilmenee Finanssialan tilastoista. Moni vahingoista olisi estettävissä valvomalla kodinkoneiden käyttöä, toteaa Ifin asiantuntija Anssi Varpe.

lapset taloyhtiössä

13.5.2025

Lasten pihaleikit kuuluvat taloyhtiöelämään – vanhemmilla valvontavastuu

Taloyhtiön kannattaa ohjeistaa lapsia siitä, missä yhtiön piha-alueella on turvallista leikkiä. Leikkien kieltäminen ei kannata, koska taloyhtiön ainoa puuttumiskeino olisi huoneiston hallintaanotto, joka edellyttää olennaista rikkomusta. Käytännössä tavanomaiseen elämään kuuluvia asioita, kuten lasten leikkimistä, ei voi kieltää.

30.12.2024

Vain oikein käytetty ilotulite ilahduttaa – varaudu ja vältä vahingot

Näyttävä osa uudenvuoden juhlintaa ovat ilotulitukset, jotka valaisevat taivaan ja parhaimmillaan luovat yhteisöllisyyden tunnetta. Muista ilotulituksen turvallisuus myös taloyhtiössä. Ilotulitteisiin liittyy varjopuolensa, kuten niiden aiheuttamat roska- ja meluhaitat sekä pahimmillaan vakavat vammat, erityisesti silmävammat.

pakkanen

20.1.2025

Pakkaseen kannattaa varautua ajoissa

Viime talvena koettiin Etelä-Suomessa poikkeuksellisen pitkään jatkuneita kovia pakkasia. Niistä kannattaa ottaa opiksi tulevia talvia varten. Pitkätkään pakkasjaksot eivät aiheuta ongelmia kiinteistönhoidossa, kunhan niihin varaudutaan ajoissa, vakuuttavat asiantuntijat.

Olet lukenut 1/5 maksuttomasta artikkelista

Haluatko lukea rajattomasti artikkeleita? Luo tunnus, kirjaudu sisään tai tilaa Kiinteistölehti edullisesti!

Tilaa lehti