Uusi asumisoikeuslaki parantaa asukkaiden vaikutusmahdollisuuksia

Tasavallan presidentin tänään vahvistama uusi asumisoikeuslaki parantaa asumisoikeusjärjestelmän kohtuuhintaisuutta ja läpinäkyvyyttä. Se lisää myös asukkaiden vaikutusmahdollisuuksia ja yksinkertaistaa asukasvalintaa.

Suomessa on noin 50 000 asumisoikeusasuntoa, ja niissä noin 100 000 asukasta. Jo 30 vuotta käytössä ollut asumisoikeusjärjestelmä on tarjonnut kohtuuhintaisen vaihtoehdon vuokra- ja omistusasumiselle etenkin kaupunkikeskuksissa. Järjestelmään on kuitenkin liittynyt myös haasteita, joihin lakiuudistuksessa on tartuttu.

‒ Asumisoikeusasuntoja on rakennettu 1990-luvulta lähtien, ja ne ovat tärkeä osa suomalaista asumisjärjestelmää. Uudella lailla vahvistamme asukkaiden vaikutusmahdollisuuksia, selkeytämme jonotusjärjestelmää ja edistämme kohtuuhintaisuutta. Näin varmistamme, että asumisoikeusasuminen on jatkossakin houkutteleva asumismuoto, ympäristö- ja ilmastoministeri Krista Mikkonen sanoo.

Uuden lain myötä asukkaiden mahdollisuuksia vaikuttaa asumisoikeusyhtiöiden asioihin on lisätty. Asukasjäsenten määrää asumisoikeusyhtiöiden hallituksissa on kasvatettu vähintään 40 prosenttiin. Asukkaat voivat jatkossa valita valvojan tarkastamaan yhtiön toimia, kuten vuokranmääritystä ja hankintojen kilpailutuksia.

Talokohtainen asukashallinto säilyy myös jatkossa, mutta sen lisäksi yhtiötason asioita, kuten korjaus- ja rahoitussuunnitelmia, hoitojärjestelmää, kilpailutuksia tai käyttövastikkeiden tasauksen periaatteita käsittelee asukkaiden ja omistajan välinen yhteistyöelin. Asumisoikeusasioita kehittämään perustetaan myös valtakunnallinen neuvottelukunta, johon osallistuu tasapuolisesti sekä omistajien että asukkaiden edustajia.

Asukasvalintaan uudet järjestysnumerot

Asumisoikeusasuntojen asukasvalinnassa siirrytään määräaikaisiin järjestysnumeroihin ja valtakunnalliseen jonotusjärjestelmään. Jatkossa asumisoikeuden haltijat valitaan Asumisen rahoitus- ja kehittämiskeskus ARA:n myöntämän järjestysnumeron perusteella. Uutta asukasvalintamenettelyä sovelletaan 1.9.2023 lähtien, jolloin on myös mahdollista hakea uutta järjestysnumeroa. Nykyiset asukasvalinnan järjestysnumerot ovat voimassa 31.12.2023 asti.

Uudistuksen myötä ARA:n asema asumisoikeusjärjestelmän valvojana vahvistuu – muutoksella tavoitellaan asunnon tarpeeseen perustuvaa, eri ikäryhmiä yhdenvertaisesti kohtelevaa asukasvalintaa. Valtakunnallisen jonotusjärjestelmän avulla myös asukkaiden palvelua pystytään nopeuttamaan ja parantamaan.

Asumisoikeussopimukset säilyvät pysyvinä

Lakiuudistuksessa selvitettiin myös mahdollisuuksia, joilla asumisoikeusasuntojen omistajat voisivat luopua vajaakäytössä olevista, tappiollisista taloista, joista aiheutuu kohoavia kustannuksia asukkaille, ja muuttaa talojen jäljellä olevat asumisoikeussopimukset vuokrasopimuksiksi.

Asukkaiden keskuudessa vastustusta herättänyt poikkeusmahdollisuus asumisoikeussopimuksen pysyvyydestä kuitenkin poistettiin lakiesityksestä eduskuntakäsittelyssä. Tänään vahvistetun lain mukaan asumisoikeussopimukset ovat jatkossakin kaikissa tapauksissa pysyviä, eikä niitä voida irtisanoa.

Haluatko kommentoida artikkelia? Luo tunnus ja kirjaudu sisään.

Tilaa uutiskirjeemme

Kiinteistölehden suosittu uutiskirje tuo kiinteistöalan uutiset sinulle kahden viikon välein!

Tilaa uutiskirje

Katso myös nämä

taloyhtiön uusi hallitus

6.6.2025

Uutena taloyhtiön hallituksessa? Näin hallitus toimii

Taloyhtiön hallituksen uusi toimikausi alkaa yhtiökokouksesta. Uudet jäsenet kannattaa perehdyttää hallitustyöhön. Tehtävien jakaminen ja yhteistyö muiden taloyhtiöiden kanssa voi tuoda hallitustyöhön uutta virtaa.

Vantaalaisessa taloyhtiössä siirryttiin elektromekaaniseen lukitusjärjestelmään.

23.9.2025

Vantaalainen taloyhtiö uusi lukituksensa – elektromekaaninen järjestelmä tuo turvallisuutta ja helppoutta

As Oy Rajakentäntie 4:ssä lukituksen uusiminen tuli ajankohtaiseksi linjasaneerauksen alla. Samalla siirryttiin elektromekaaniseen lukitusjärjestelmään. Nyt asukkailla on käytössään yksi avain entisten kahden tai kolmen sijaan.

palovaroitinvioista

11.12.2024

Kaupallinen yhteistyö

Kuka hälyttää taloyhtiösi palovaroitinvioista tulevaisuudessa?

Pelastuslaki muuttuu ja taloyhtiöissä on tehtävä merkittäviä paloturvallisuuteen liittyviä päätöksiä. Luotetaanko jatkossa asukkaiden kykyyn tehdä varoittimista vikailmoituksia? Asiasta ei tarvitse huolehtia, jos käytössä on etävalvonnan järjestelmä hälyttämässä vioista automaattisesti.

DNA

joulukuusi suomi itsenäisyys

17.12.2024

HSY kerää joulukuuset veloituksetta kiinteistöiltä

Joulukuusien keräystapaa on muutettu edellisvuosista. Käytetyn joulukuusen voi tänä talvena toimittaa Helsingissä myös luonnonsuojeluun.

Olet lukenut 1/5 maksuttomasta artikkelista

Haluatko lukea rajattomasti artikkeleita? Luo tunnus, kirjaudu sisään tai tilaa Kiinteistölehti edullisesti!

Tilaa lehti