
Y-Säätiö varoittaa asunnottomuuden lisääntymisestä
Kustannusten nousu voi lisätä asunnottomuutta, varoittaa Y-Säätiö. Myös sote-uudistus tuo riskejä. Säätiö toivoo, että tulevina vuosina asunnottomuus saataisiin poistettua Suomesta kokonaan.
Pitkittyneet hellejaksot nostavat kaikkien rakennusten sisälämpötiloja liikaa, ja tulevaisuudessa sisätilojen kuumuus pahenee entisestään.
Vanhojen kivitalojen uskotaan lämpenevän uusia, ohutseinäisempiä taloja hitaammin. Aalto-yliopiston tuore tutkimus kumoaa käsityksen: tuhansien asuntojen lämpötila-aineisto osoittaa, ettei rakennuksen iällä tai asunnon koolla juuri ole vaikutusta sisälämpötiloihin.
Rakennusmääräysten mukaan uudet asuinrakennukset on Suomessa suunniteltava niin, että 27 asteen lämpötilaa ei ylitetä enempää kuin 150 astetuntia kesän aikana. Astetunti tarkoittaa lämpötilan ja ajan tuloa, esimerkiksi kahden asteen ylitys viiden tunnin ajan on yhtä kuin 10 astetuntia.
Uusien rakennusten suunnittelussa käytössä on keskiarvokesän lämpötilat 30 vuoden ajalta, ei hellekesän lämpötiloja, mikä tuo suuria ongelmia.
– Jo nykyisinä hellekesinä sisälämpötilat nousevat uusissakin rakennuksissa epämukavan ja jopa vaarallisen korkeiksi, kertoo Aalto-yliopiston LVI-tekniikan professori Risto Kosonen.
Tutkimushankkeessa Aalto-yliopiston tutkijat analysoivat yhteensä noin 10 000 helsinkiläisasunnon lämpötiloja. Mukana oli tietoja vuosien 2018 sekä 2021 kesiltä, jotka olivat poikkeuksellisen lämpimiä.
Tutkimuksessa havaittiin, että uudet asunnot lämpenevät jonkin verran vanhoja lievemmin, mutta todellisuudessa kaikki asunnot lämpenivät liikaa. Kun uusien asuntojen suunnittelussa ei sallita kuin 150 astetunnin ylitys 27 asteesta, hellekesän 2018 aikana 27 astetta ylitettiin jo 10 000 astetuntia. Tutkijoiden mukaan tulevaisuuden ilmastossa, eli vuoden 2050 kesälle voidaan ennakoida, että ylitys on jo 14 000 astetuntia.
Asumisterveysasetuksen mukaan kotien lämpötila ei saisi milloinkaan ylittää 32 astetta. Vanhainkodeissa ja palvelutaloissa raja on tätäkin alhaisempi, 30 astetta. Kososen mukaan rajat ovat liian korkeat ja ylittyvät jo nykyisin hellekesinä.
Aiemmat tutkimukset ovat osoittaneet, että ilmastonmuutoksen myötä lisääntyneillä hellejaksoilla on merkittävät vaikutukset suomalaisten koteihin ja riskiryhmillä myös kuolleisuuteen. Liiallinen kuumuus ei tee sisätiloista vain epämukavia vaan myös terveydelle vaarallisia.
Tutkimusten mukaan pitkittyneestä, joitakin viikkoja kestävästä hellejaksosta voi aiheutua Suomessa 200–400 ennenaikaista kuolemaa, mikä on enemmän kuin tulipaloissa menehtyy vuodessa.
Kosonen uskoo, että lämpöviihtyvyyteen kiinnitetään tulevaisuudessa yhä enemmän huomiota, kun hellejaksot tulevat nykyistä yleisemmiksi myös Suomessa.
– Ihminen viettää noin 90 prosenttia ajastaan sisätiloissa. Rakennusten lämpenemisellä on suuret vaikutukset paitsi siihen, että nukkumisesta tulee tukalaa, myös esimerkiksi siihen, että sisätiloissa työskennellessä työteho laskee, Kosonen muistuttaa.
Lue lisäksi:
Viilentämisen monet vaihtoehdot
Kerrostaloja jäähdytetään kaukokylmän avulla
Kustannusten nousu voi lisätä asunnottomuutta, varoittaa Y-Säätiö. Myös sote-uudistus tuo riskejä. Säätiö toivoo, että tulevina vuosina asunnottomuus saataisiin poistettua Suomesta kokonaan.
Taloyhtiön sähköjärjestelmä on syytä saneerata, jos se on todettu turvallisuudeltaan puutteelliseksi tai kapasiteetiltaan riittämättömäksi nykypäivän tarpeisiin. Nykypäivänä suomalaisten sähkönkäyttö on huomattavan suurta. Sähköt voidaan päivittää esimerkiksi putkiremontin yhteydessä.
Asbestia käytettiin talonrakentamisessa paljon 1950-70-luvuilla. Sen kanssa voi elää rauhallisin mielin, kunhan tietää, missä sitä on ja miten sen kanssa toimitaan remontin yhteydessä. Jos rakenteita aiotaan avata, on tehtävä asbestikartoitus.
Erilaiset taloyhtiön toimintaan liittyvät laitteet ja järjestelmät ovat alttiita kyberhyökkäyksille. Siksi vanhan taloyhtiön kannattaa varautua kyberuhkiin kartoittamalla laitteensa, ja vaihtaa ne uusiin jos mahdollista.
Haluatko kommentoida artikkelia? Luo tunnus ja kirjaudu sisään.
Luo tunnus Kirjaudu sisään