Toimiiko lämmitys, tökkiikö ilmanvaihto?

Taloyhtiön kunnossapitovastuu käsittää asunto-osakeyhtiölain mukaan muun muassa vastuun rakennuksen perusjärjestelmistä, kuten lämmitys- ja ilmanvaihtojärjestelmistä. Kun järjestelmät eivät toimi niin kuin pitäisi, joudutaan pohtimaan, onko taloyhtiön ryhdyttävä toimiin vian korjaamiseksi.

Terveydensuojelulaissa säädetään asunnon terveydellisistä vaatimuksista. Asumisterveysasetuksessa määritellään tarkemmin toimenpiderajoista, joiden ylittyessä tulee ryhtyä toimenpiteisiin haitan poistamiseksi tai rajoittamiseksi. Haittaa tulee kuitenkin arvioida osana vallitsevaa kokonaistilannetta.

Huonelämpötila ja ilmanvaihdon toimivuus vaikuttavat merkittävällä tavalla niin asumismukavuuteen kuin asumisterveyteenkin. Huono ilmanvaihto ja väärä lämpötila altistavat rakennukset kosteus- ja mikrobivaurioille, jotka puolestaan aiheuttavat erilaisia sisäilmaongelmia.

Toukokuussa 2015 voimaan saatettu ns. asumisterveysasetus (Sosiaali- ja terveysministeriön asetus asunnon ja muun oleskelutilan terveydellisistä olosuhteista sekä ulkopuolisten asiantuntijoiden pätevyysvaatimuksista, 545/2015) määrittelee asuntojen sisäilman ominaisuuksia asettamalla toimenpiderajoja esimerkiksi huonelämpötilojen ja ilmanvaihdon toimivuuden osalta. Toimenpiderajalla tarkoitetaan pitoisuutta, mittaustulosta tai ominaisuutta, jolloin sen, jonka vastuulla ilmennyt haitta on, tulee ryhtyä terveydensuojelulain mukaisiin toimenpiteisiin terveyshaitan selvittämiseksi tai poistamiseksi.

Haitan arviointi ja mittausten suorittaminen

Haittaa tulee kuitenkin tarkastella kokonaisuutena siten, että huomioidaan altistumisen todennäköisyys, toistuvuus ja kesto, mahdollisuudet välttyä altistumiselta tai poistaa haitta sekä poistamisesta aiheutuvat olosuhteet ja muut tekijät. Esimerkiksi vuodenajoilla ja ulkolämpötilalla on olennainen merkitys arvioitaessa huoneilman lämpötilaa. Vaikka huoneilman toimenpiderajat ylittyisivät kesähelteillä selkeästikin, ei se välttämättä edellytä erityisiä toimenpiteitä haitan ollessa lyhytkestoista ja toistuessa harvakseltaan. Arvioinnissa tulee myös huomioida poikkeukselliset olosuhteet, kuten mahdolliset korjaustyöt tai muut hankkeet, joilla on mahdollisesti tilapäistä vaikutusta haitan olemassaoloon.

Asumisterveysasetus määrittää myös mittausten suoritustapaa. Mittaukset tuleekin suorittaa asetuksen mukaisesti, jotta mittaustuloksia voidaan tulkita suhteessa toimenpiderajoihin. Luotettavien mittaustulosten saaminen edellyttää asiantuntevaa ja kokenutta mittaajaa sekä asianmukaisesti kalibroituja mittauslaitteita. Asetus määrittää pätevyysvaatimukset ns. ulkopuolisille asiantuntijoille, jotka voivat tehdä asuntoja koskevia mittauksia ja selvityksiä terveyshaitan toteamiseksi.

Toimenpiderajat lämpötilojen ja ilmanvaihdon suhteen

Asukkaiden mieltymykset huoneilman lämpötilan ja ilman vaihtumisen suhteen saattavat olla varsin erilaisia. Toisaalta, kuten edellä mainittiin, on näillä selkeä yhteys asunnon ja rakennuksen terveellisyyteen. Myös toimenpiderajat on asetettu suhteellisen väljiksi. Asunnon huoneilman lämpötilan mitattuna huoneen keskeltä noin 1,1 metrin korkeudelta tulisi olla vähintään 18 °C. Lämmityskaudella huonelämpötilan ei tulisi nousta yli 26 °C, mutta kesällä lämpötilan sallitaan vaihtelevan 18-32 °C.

Edellä mainittujen, keskeltä huonetta mitattujen lämpötilojen lisäksi mitataan seinän ja lattian lämpötiloja sekä keskiarvona että pistelämpötilana. Näillä tuloksilla on erityistä merkitystä talviaikaan, jolloin näin voidaan todeta poikkeavan alhaiset pintalämpötilat.

Ilmanvaihdon osalta asetuksessa todetaan ilmanvaihdon yleiset arviointiperusteet. Lähtökohtana on, että ilmanvaihdon tulee olla rakennuksen käytön mukaisesti riittävä ja korvausilman tulee olla laadullisesti riittävän puhdasta. Ilmanvaihdon tulee olla riittävää mikrobikasvuston syntymisen ehkäisemiseksi. Asunnon ilmanvaihdon tulee asuntoa käytettäessä toimia niin, että ulkoilmavirta on vähintään 0,35 dm³/s jokaista asuinhuoneen neliömetriä kohden. Tästä voidaan poiketa, mikäli voidaan varmistua siitä, etteivät sisäilman epäpuhtaudet tai lämpötila nouse niin korkeiksi, että ne aiheuttavat terveyshaittaa. Toisaalta myöskään huoneilman kosteuspitoisuus ei saa nousta niin korkeaksi, että se voisi aiheuttaa mikrobikasvun riskiä.

Sekä lämpötilan että ilmanvaihdon riittävyyden osalta on pyrkimyksenä varmistaa terveydensuojelulaissa säädettyjen asunnon terveydellisten vaatimusten täyttyminen. Sisäilman kannalta on tärkeää ehkäistä mikrobikasvustojen syntymistä. Mikrobien osalta toimenpideraja voi ylittyä jo korjaamattoman kosteus- tai lahovaurion toteamisen myötä. Mikrobien esiintyminen voidaan todentaa ensisijaisesti analysoimalla rakennusmateriaalista otettua näytettä tai joissakin tapauksissa myös ilmanäyttein ja aistihavainnoin.