Taloyhtiön osakkaan joulumuistio

Joulu on rauhoittumisen ja juhlan aikaa. Hyvä ruoka, läheisten seura ja tunnelmavalaistus kruunaavat joulutunnelman. Taloyhtiön osakas, muista kuitenkin joulunvieton tuoksinassa seuraavat perusasiat.

1. Älä jätä kinkkua paistumaan yksin

Kinkkua paistetaan matalalla lämmöllä monta tuntia. Kinkkua – tai mitään muutakaan ruokaa – ei siltikään saa jättää yksinään paistumaan, sillä uunissa voi syttyä rasvapalo. Jos joudut poistumaan kotoa paiston aikana, varmista, että joku jää kotiin valvomaan uunia.

Käsittele varoen valmista kinkkua. Uunista otettu kinkku ja sen paistorasva ovat polttavan kuumia!

2. Lajittele roskat oikein

Jouluna tulee paljon tavallisesta poikkeavaa roskaa. Roskat pitää lajitella oikein. Kinkun rasvaa ei esimerkiksi saa kaataa vessanpönttöön tai viemäriin, vaan sen voit viedä jähmettyneenä bio- tai sekajäteastiaan. Lahjapaperit ja -nauhat kuuluvat sekajäteastiaan, eivät paperinkeräykseen. Kuusi ja joulukukat ovat taas biojätettä, mutta niistä on poistettava kaikki metalli- ja muoviosat ennen jätekatokseen viemistä.

Kokonaan eri asia ovat vaaralliset jätteet, eli mm. sähköromu, paristot, tinat sekä uudenvuodenraketit. Ne on vietävä vaarallisten jätteiden keräyspisteeseen.

Jouluaikaan taloyhtiön jäteastiat pursuavat yli äyräiden. Tämän vuoksi esimerkiksi lahjapaperit ja pakkauspahvit kannattaa viedä jätekatokseen vasta joulun välipäivinä.

3. Älä jätä kynttilöitä palamaan valvomatta

Moni tulipalo on saanut alkunsa yksinään palamaan jätetyistä kynttilöistä. Jos poltat kynttilöitä, valvo aina niiden palamista. Polta kynttilöitä vain palamattomalla alustalla. Vältä useiden kynttilöiden polttamista rinnakkain. Muista sammuttaa kynttilät, kun poistut huoneesta tai kun rupeat nukkumaan.

Jos poltat ulkotulia, valvo myös niiden palamista. Ulkotulia ei saa sijoittaa puiselle kuistille tai muuten lähelle palavaa materiaalia.

4. Käytä vain ehjiä jouluvaloja

Tarkista jouluvalojesi kunto ennen niiden käyttöönottoa. Vaihda palaneet lamput uusiin välittömästi. Älä käytä rikkinäisiä valoja, sillä ne voivat pahimmillaan aiheuttaa sähköiskun!

Käytä ulkona vain ulkokäyttöön tarkoitettuja valoja ja liitä ne ulkopistorasiaan. Varmista, että valosarjan muuntaja sopii ulkokäyttöön. Ulkovaloja ei saa kytkeä esimerkiksi sisäpistorasiaan yhdistettyyn jatkojohtoon.

5. Anna naapureille joulurauha

Taloyhtiön hiljaisuusaikoja kuuluu noudattaa myös jouluaikaan. Huomaavainen naapuri kunnioittaa lisäksi joulurauhaa, joka julistetaan jouluaattona klo 12 Turussa.

Vältä siivousta, tamppausta, pyykkäystä tai muuta kovaäänistä työskentelyä joulurauhan aikana. Huolehdi, että myös perheesi ja lemmikkisi rauhoittuvat joulun viettoon.

Ja viimeisimpänä muttei vähäisimpänä: muista toivottaa naapureillesi hyvää joulua, jos törmäät heihin pihalla tai rappukäytävässä.

Tulosta täältä taloyhtiön asukkaiden muistilista jouluksi.

Haluatko kommentoida artikkelia? Luo tunnus ja kirjaudu sisään.

Tilaa uutiskirjeemme

Kiinteistölehden suosittu uutiskirje tuo kiinteistöalan uutiset sinulle kahden viikon välein!

Tilaa uutiskirje

Katso myös nämä

vastuunjako

8.6.2023

Vastuunjako vaatii pykälätuntemusta

Taloyhtiön ja osakkaiden kunnossapidon vastuunjaosta säädetään asunto-osakeyhtiölaissa. Sen mukaan osakas vastaa huoneistonsa sisäpuolisten osien kunnossapidosta, yhtiö puolestaan rakenteista, ulko-ovista, ikkunoista, eristeistä sekä perusjärjestelmistä.

osakas hyvitys

24.4.2023

Milloin osakas voi saada hyvitystä?

Taloyhtiö voi hyvittää osakkaalle hänen tekemänsä kylpyhuoneremontin, jos se on hyödynnettävissä yhtiön hankkeessa ja näin ollen tuo yhtiölle säästöä. Hyvitys toteutetaan vastikealennuksen muodossa.

Tilaajille

sauna kerrostaloasunto

5.7.2023

Näin voit tehdä saunan kerrostaloasuntoon

Vanhaan kerrostaloasuntoonkin on mahdollista rakentaa sauna. Remonttiin ei pidä ryhtyä omin päin, vaan urakkaan palkataan ammattilaisia suunnittelemaan ja toteuttamaan muutostyö turvallisesti. Myös lupien täytyy olla kunnossa ennen urakkaan ryhtymistä.

tilinpäätös

13.9.2023

Taloyhtiön tilinpäätös toimii tiedon lähteenä

Kaikkien taloyhtiöiden tulee laatia tilinpäätös ja toimintakertomus sekä talousarvio yhtiökokouksessa käsiteltäväksi. Tilinpäätösasiakirjoista löytyy tietoa tilikauden tapahtumien lisäksi yhtiön taloudellisesta tilasta ja tulevaisuuden näkymistä. Sen avulla yhtiö voi varautua tulevaisuuteen.

Olet lukenut 1/25 maksuttomasta artikkelista

Haluatko lukea rajattomasti artikkeleita? Luo tunnus, kirjaudu sisään tai tilaa Kiinteistölehti edullisesti!

Tilaa lehti