Taloyhtiölainakeskustelu kuohuu – ”Kunhan nyt ei menisi lapsi pesuveden mukana”

Taloyhtiölainoihin liittyvä keskustelu on käynyt kuumana. Erityisesti pankit ovat ryhtyneet vaatimaan lainakattoa taloyhtiölainoille. Kaikkia ostajia koskeva matalampi lainakatto voi olla järkevä muutos, mutta jos taloyhtiölainoja aletaan väärin perustein muokata tai vuokranantajien verokohtelua kiristää, kipeästi markkinoille kaivattu asuntotuotanto tulee dramaattisesti hidastumaan.

– Tällä hetkellä Suomen asuntomarkkinoiden suurin ajuri on voimakas kaupungistuminen. Asuntoja ei ole riittävästi. Jos asuntotuotanto ei pysy korkealla tasolla, hinnat ja vuokrat nousevat ja työn perässä muuttaminen tulee entistä vaikeammaksi. Se olisi katastrofaalista työllisyyskehityksen ja tulevien asukkaiden kannalta. Kysyntä on edelleen voimakkaassa kasvussa. Nyt ei saisi mennä lapsi pesuveden mukana, sanoo Suomen Vuokranantajien toiminnanjohtaja Mia Koro-Kanerva.

Asuntosijoittajien tulonhankkimisvähennyksiä on kritisoitu. Tulonhankkimisvähennykset koskevat kuitenkin kaikkia sijoitusmuotoja.

– Ennen kuin veroa peritään, pitää olla tuloja. Tuloista tehdään lainmukaiset tulonhankkimisvähennykset, jonka jälkeen yksityinen vuokranantaja maksaa täyden 30 tai 34 prosentin pääomatuloveron vuokratuloistaan. Käytännössä kaikilla muilla pääomatuloilla on joku väline, jolla loivennetaan verokantaa, kuten listattujen yritysten ja listaamattomien yritysten osinkojen verovapaa osuus, vakuutuskuoret tai metsätalouden harjoittajilla metsävähennys, metsän verovapaa myynti lapselle sekä metsälahjavähennys, luettelee Koro-Kanerva.

Keskustelussa on pidetty epäoikeudenmukaisena sitä, että omistusasujat eivät voi vähentää tuloutettuja pääomavastikkeita, kun vuokranantajat taas voivat. Koro-Kanervan mielestä vertailu on absurdia: jos ei ole verotettavaa tuloa, ei voi tehdä vähennyksiä verotuksessa.

– Suomessa verotus ohjaa omistusasumiseen. Yksinkertaisena esimerkkinä kaksi ihmistä, jotka ostavat asunnot ja muuttavat toistensa asuntoihin vuokralle. Tällöin he kumpikin maksaisivat vuokratuloistaan pääomatuloveroa valtiolle. Jos he asuisivat vain omissa asunnoissaan, ei mitään veroa maksettaisi. Lisäksi he saisivat myös asuntolainojen korkovähennyksen, mikä itsessään vielä kannustaa omistusasumiseen, Koro-Kanerva huomauttaa.

Haluatko kommentoida artikkelia? Luo tunnus ja kirjaudu sisään.

Tilaa uutiskirjeemme

Kiinteistölehden suosittu uutiskirje tuo kiinteistöalan uutiset sinulle kahden viikon välein!

Tilaa uutiskirje

Katso myös nämä

taloyhtiötsemppari

16.12.2022

Vapaaehtoinen talotsemppari liikuttaa iäkkäitä

Vapaaehtoiset talotsempparit järjestävät toimintaa As Oy Koivistonmäen ikäihmisille Riihimäellä. Aivojumpparyhmä kokoontuu viikoittain huoltamaan osallistujien muistia liikunnan ja visailun parissa. Muistiklubiin ovat tervetulleita kaikki.

Tähtiartikkeli

Tilaajille

Kotipehkussa yhteisöllisesti

21.12.2022

Kotipehkussa asutaan yhteisöllisesti

Tamperelaisessa As Oy Kotipehkussa elämä on yhteisöllistä. Taloyhtiöstä löytyy muun muassa päiväkoti, yhteistalo, kasvimaa, maakellari ja bändikämppä. Taloyhtiön juuret ovat opiskelijoiden kommuuniasumisessa 1990-luvulla.

taloyhtiöiden kustannukset

12.9.2023

Indeksitalo-tutkimus: Taloyhtiöiden kustannukset nousseet laajasti

Kuntakohtaiset kiinteistökustannukset ovat nousseet tänäkin vuonna tuntuvasti, ja nousu on ollut aiempaa laaja-alaisempaa. Vertailun kalleimmat kunnat ovat Helsinki, Järvenpää ja Hämeenlinna. Sähköenergia on halventunut, mutta perusmaksut ja siirtohinnat nousseet.

maalämpöhanke

20.10.2023

Huolellinen suunnittelu vei maalämpöhankkeen maaliin

Helsingin Lauttasaaressa sijaitseva As Oy Melkonkatu 5 vaihtoi kaukolämmön maalämpöön. Projekti vei monta vuotta ja vaati huolellista suunnittelua ja hallituksen puheenjohtajan tiivistä valvontaa. Se oli kuitenkin kaiken vaivan arvoista, sillä yhtiö on nyt lähes nollaenergiatalo.

Olet lukenut 1/25 maksuttomasta artikkelista

Haluatko lukea rajattomasti artikkeleita? Luo tunnus, kirjaudu sisään tai tilaa Kiinteistölehti edullisesti!

Tilaa lehti