Riistavuorenkujalla eletään yhteisöllisesti

riistavuorenkuja
Artikkeleita pystyy kuuntelemaan ainoastaan kirjautuneena

Helsingin Etelä-Haagassa sijaitseva taloyhtiö Riistavuorenkuja 8 on hyvä esimerkki yhteisöllisyydestä, jossa asukkaat yhdessä pitävät huolta talostaan ja myös vaalivat sen 60-vuotista historiaa. Taloyhtiössä on alusta alkaen arvostettu talkootyötä ja asukkaiden aktiivista osallistumista.

Riistavuorenkuja 8:n tarina juontaa juurensa sodanjälkeiseen asuntopulaan Helsingissä. Taloyhtiö sai alkunsa vuonna 1963, jolloin kaupungin toimihenkilöt alkoivat perustaa omatoimisia asunto-osakeyhtiöitä. Niin myös kaksi insinööriä ja yksi henkilöstöpäällikkö päättivät käynnistää taloprojektin Etelä-Haagassa. Tontti varattiin ja suunnitelmat yhden talon rakentamisesta muuttuivat lopulta kolmen erillisen kerrostalon ja 44 huoneiston yhtiöksi. Taloon sisäänmuuttopäivä oli 15. lokakuuta 1964. Riistavuorenkuja 8 on säilyttänyt alkuperäisen arkkitehtuurinsa ja muutaman alkuperäisistä asukkaista.

Taloyhtiön sijainti keskellä vehreää Haagan aluetta on täydellinen niin lapsiperheille kuin ikääntyneille asukkaille. Piha-alueelta avautuu kaunis Riistavuoren puisto, jossa kulkija törmää kaikenlaisiin metsän eläimiin. Alueella on myös palveluita, jotka tekevät alueesta houkuttelevan asuinpaikan kaiken ikäisille asukkaille.

Artikkeli on kirjautuneille

Lue tämä artikkeli ilmaiseksi!

Kiinteistömedia-tilin luomalla pääset lukemaan tämän artikkelin ilmaiseksi. Luo tunnus tai kirjaudu sisään!

Otto Aalto

Kirjoittaja on Kiinteistölehti Uusimaan tuottaja.

Haluatko kommentoida artikkelia? Luo tunnus ja kirjaudu sisään.

Tilaa uutiskirjeemme

Kiinteistölehden suosittu uutiskirje tuo kiinteistöalan uutiset sinulle kahden viikon välein!

Tilaa uutiskirje

Katso myös nämä

huoneistojen hallintaanotto

15.8.2025

Työryhmä esittää helpotusta huoneistojen hallintaanottoon 

Huoneistojen hallintaanottoa halutaan helpottaa, jotta asumishäiriöihin ja lyhytaikaisen vuokraustoiminnan aiheuttamiin merkittäviin haittoihin tai lisäkustannuksiin voitaisiin puuttua. Asia ilmenee asunto-osakeyhtiölain uudistamista pohtineen työryhmän mietinnöstä.

Liesituulettimen suodatin tulisi puhdistaa vähintään kaksi kertaa vuodessa.

9.9.2025

Vältä vahingot – näiden paikkojen siivoaminen unohtuu usein

Osakkaan vastuulle kuuluvat esimerkiksi lattiakaivon puhtaana pitäminen sekä poisto- ja korvausilmaventtiilien puhdistaminen. Liesituulettimen suodatin olisi hyvä pestä jopa kerran kuukaudessa sen mukaan, kuinka paljon kokkaa kotona, kuitenkin vähintään pari kertaa vuodessa.

taloyhtiöiden talous

7.11.2025

Taloyhtiöiden talous vahvistunut – korjausrakentaminen yhä maltillista

Taloyhtiöiden taloustilanne on tänä vuonna parantunut. Maksurästit ovat vähentyneet, puskurit vahvistuneet ja talletustase on aiempaa korkeampi, kertoo OP Pohjola. Korjausrakentamisen kysyntä on silti edelleen maltillista.

25.9.2025

RT: Rakentaminen kasvaa tänä vuonna hyvin heikosti

Talouden nollakasvu ja kuluttajien heikkona pysynyt luottamus ovat hyydyttäneet rakentamisessa orastaneen elpymisen. Tänä vuonna kasvu jää alle yhteen prosenttiin, ensi vuonna 3,5 prosentin tuntumaan, ennustaa Rakennusteollisuus RT. Vahvempaa toipumista on luvassa aikaisintaan vuonna 2027.