Sähköinen maailma myös asuntojen omistukseen

Laki huoneistotietojärjestelmästä astui voimaan 1.1.2019. Käytännössä se tarkoittaa asunto-osakeyhtiöiden osalta sitä, että niiden osakeluetteloiden ylläpito siirtyy hiljalleen Maanmittauslaitokselle.

Osakkaille muutos näkyy selkeimmin luopumisena paperisesta osakekirjasta. Kiinteistöpuolella sähköinen maailma on jo arkipäivää, mutta asunto-osakeyhtiöpuolella muutos vaatii uuden opettelua ja myös aktiivisia toimenpiteitä sekä yhtiöiltä että osakkailta. Suomessa on arviolta puolitoista miljoonaa osakekirjaa eli puhutaan merkittävästä muutoksesta.

Maanmittauslaitos rupeaa tulevien vuosien aikana keräämään sähköiseen osakehuoneistorekisteriin mm. kaikkien asunto-osakeyhtiöiden huoneistoja koskevia omistaja- ja panttaustietoja. Tällä hetkellähän jokainen asunto-osakeyhtiö ylläpitää omaa osakeluetteloaan osakkaista, mutta tulevaisuudessa osakeluettelon ylläpito siis siirtyy muutoksen myötä Maanmittauslaitokselle. Muutos merkitsee, että jatkossa meillä on yksi yhteinen rekisteri, johon on koottu kaikkien asunto-osakeyhtiöiden omistajatiedot eli tietoja ei tarvitse enää pyytää jokaisesta yhtiöstä erikseen, vaan tiedot saadaan suoraan Maanmittauslaitoksen sähköisestä rekisteristä.

Osakkaiden kohdalla muutos merkitsee sitä, ettei osakkaan tarvitse huolehtia paperisen osakekirjan säilytyksestä, joten pelkoa sen katoamisesta ei enää ole ja mahdolliset säilyttämisestä aiheutuvat kustannukset poistuvat. Sähköinen omistajamerkintä jouduttaa mm. osakkeista tehtävää kauppaa, sillä huoneistoja koskevat omistajamerkinnät näkyvät suoraan rekisteristä. Kadonnutta osakekirjaa ei tarvitse näin ollen enää kuolettaa, kun kaikki omistajuuteen liittyvät muutokset viedään pelkästään sähköiseen rekisteriin eikä osakekirjoja enää ole.

Odotellessa siirtomahdollisuuden avautumista yhtiöiden kannattaa laittaa kaupparekisteritetonsa ajantasalle.

Siirtyminen sähköiseen maailmaan tapahtuu vaiheittain eli mitään ei tapahdu kertarysäyksellä. Ensimmäinen vaihe jokaisen yhtiön kohdalla on se, että yhtiö siirtää oman osakeluettelonsa ylläpidon Maanmittauslaitokselle. Siirrosta voi päättää yhtiön hallitus, mutta siirrosta on ilmoitettava osakkaille samalla tavalla kuin kutsu yhtiökokoukseen toimitetaan eli kirjallisesti. Vasta yhtiön tekemän osakeluettelon ylläpidon siirron jälkeen avautuu yksittäisille osakkaille mahdollisuus hakea paperisten osakekirjojensa mitätöintiä ja sähköistä rekisterimerkintää.

Osakeluettelon ylläpidon siirtomahdollisuus aukeaa kevään 2019 aikana pienemmille yhtiöille, joiden osakeluettelot eivät ole minkään isännöintijärjestelmän piirissä. Suurempi siirtoaskel otetaan loppuvuodesta 2019, kun Maanmittauslaitoksen rajapinta isännöintijärjestelmiin on valmis eli kun osakeluettelotiedot on mahdollista välittää Maanmittauslaitokselle sähköisesti isännöintijärjestelmistä. Yhtiöitä varten on tulossa käyttöliittymä, jonka avulla yhtiö käy läpi ja tarkistaa järjestelmässä olevat esitiedot ja tekee tarvittavat korjaukset. Tarkistamisen jälkeen yhtiö voi siirtää osakeluettelonsa ylläpidon Maanmittauslaitokselle.

Odotellessa siirtomahdollisuuden avautumista yhtiöiden kannattaa laittaa kaupparekisteritietonsa ajan tasalle, jotta tieto Maanmittauslaitokselta kulkee oikeille henkilöille. Osakkaiden puolestaan kannattaa jo tässä vaiheessa varmistaa, että osakekirja on tallessa. Mikäli osakekirja on kadonnut, on suositeltavaa käynnistää kuolettamismenettely käräjäoikeudessa, sillä prosessi on aikaa vievä. Tarkemmat käytännön ohjeet sekä osakeluettelon siirtämiseen että osakekirjasta luopumiseen tulevat myöhemmin kevään 2019 aikana.

Haluatko kommentoida artikkelia? Luo tunnus ja kirjaudu sisään.

Tilaa uutiskirjeemme

Kiinteistölehden suosittu uutiskirje tuo kiinteistöalan uutiset sinulle kahden viikon välein!

Tilaa uutiskirje

Katso myös nämä

vanhojen osakeasuntojen hinnat

27.10.2023

Vanhojen osakeasuntojen hinnat laskivat heinä-syyskuussa

Vanhojen osakeasuntojen hinnat laskivat tämän vuoden kolmannella neljänneksellä 7,3 prosenttia edellisestä vuodesta ja 2 prosenttia edellisestä neljänneksestä, kertoo Tilastokeskus. Erityisesti hinnat laskivat pääkaupunkiseudulla. Uusien asuntojen kauppa käy yhä heikosti.

riski

28.4.2023

Osakasrakenne voi olla taloyhtiölle riski

Taloyhtiöiden mahdollisuudet saada lainaa ovat heikentyneet, kun pankit kiristävät kriteerejään. Erityisen synkältä tilanne näyttää yhtiöissä, joiden asukkaista valtaosa on eläkeläisiä. Myös tyhjillään olevat asunnot muodostavat yhtiölle riskin.

22.8.2023

Kaupallinen yhteistyö

Picote tuo globaalin näkökulman putkien kunnostukseen

Picote tunnetaan rakenteita rikkomattomasta tekniikastaan myös Yhdysvalloissa, jonne se laajentui jo vuonna 2013. Nykyään Picotella työskentelee Pohjois-Amerikassa jo 10 työntekijää. Yritys laajentuu edelleen ja tekee jatkuvasti uusia innovaatioita.

Picote

sukitusprojekti

17.2.2023

Kaupallinen yhteistyö

Sukitusprojekti Lahdessa vaati vankkaa osaamista

Loppuvuodesta 2020 Lahden keskustassa saneerattiin neljän kerrostalon muoviset viemäriputket sukittamalla noin kahdessa kuukaudessa. Projekti ja sen aikataulu olivat haasteellisia, joten työssä tarvittiin Picoten ammattitaitoisia asentajia ja toimivia sukitusmenetelmiä.

Picote

Olet lukenut 1/25 maksuttomasta artikkelista

Haluatko lukea rajattomasti artikkeleita? Luo tunnus, kirjaudu sisään tai tilaa Kiinteistölehti edullisesti!

Tilaa lehti