Rakentamisen volyymi laskee, mutta pysyy hyvällä tasolla

Rakentamisen suhdanne laskeutuu suotuisana ensi kevääseen. Alueelliset erot kasvavat ja toiminnan – myös korjausrakentamisen – keskittyminen kasvukeskuksiin kiihtyy. Rakentamisen volyymi on palautumassa kohti pitkän ajan keskiarvoa, ilmenee LVI-asennuksen suhdannekyselystä.

Suhdannetilanne uudisrakentamisessa on vähintäänkin hyvä 56 %:lla ja korjausrakentamisessa 60 %:lla vastaajista. Kevättä 2019 kohden luvut pienenevät hieman lähemmäs tyydyttävää tasoa.

– Epävarmuutta aiheuttavat kansainväliset kauppapoliittiset riskit ja kotimaassa poliittinen epävarmuus vaalien lähetessä. Media on reagoinut vahvasti rakennuslupamäärien taittumiseen ja taloyhtiölainojen kasvuun, mitkä osaltaan jäähdyttävät tulevaisuuden odotuksia. Lupakuutioiden määrä ei ole valtakunnallisesti paras mittari lähitulevaisuuden ennustamiseen, sillä suuri osa nyt rakennettavista alueista on isoja ja pitkäkestoisia kokonaisuuksia. Työn alla ja tilauskannassa on paljon hankkeita, joilla mennään pitkälle ensi vuoteen, vaikka yhtään uutta kohdetta ei käynnistyisi, LVI-Tekniset Urakoitsijat LVI-TU ry:n toimitusjohtaja Jari Syrjälä sanoo.

Työvoimapula hidastaa hankkeita

Positiivista nykytilannetta kuvaa se, että yritysten keskimääräinen täystyöllistävä työkanta on 5,5 kuukautta. Se on mittaushistorian pisin, tavanomainen on ollut runsaat 4 kuukautta. LVI-urakointialalla on käytännössä täystyöllisyys, lomautettuna on vain 2 % LVI-työvoimasta.

– Osaavan työnjohdon puuttuminen on edelleen merkittävä este kapasiteetin täyskäytölle. Urakoitsijat kantavat huolta myös vuoden vaihteessa voimaan tulleen ammatillisen koulutuksen uudistuksen onnistumisesta. Nyt oppilaat työnnetään yrityksiin työssäoppimaan ilman, että oppilaitoksessa on opetettu perusasioita, Syrjälä toteaa.

Vaikka esimerkiksi Balancen toimialatilaston mukaan LVI-asennuksen kannattavuus on lievästi kohoamassa, jopa 73 % (47 %, 2017) LVI-asennuksen suhdannekyselyyn vastanneista arvioi sen olevan vain tyydyttävällä tasolla.

Poimintoja suhdannekyselystä

  • Uudisrakentamisen suhdannetilannetta piti vähintään hyvänä 56 %.
  • Korjausrakentaminen rullaa mukavasti 60 %:lla vastaajista, mutta kevättä kohden luku pienenee puoleen.
  • Huoltotoiminta on vähintäänkin tyydyttävällä tasolla 87 %:lla.
  • Yritysten täystyöllistävä tilauskanta on ennätyksellisen pitkä: 5,5 kuukautta.
  • LVI-henkilöstöstä on lomautettuna vain 2 % (3,3 %, kevät 2018).
  • Rakentamisbuumi on tasoittanut liikevaihdon jakautumista uudisrakentamisen 45 % (38 %, 2017) ja korjausrakentamisen 39 % (43 %, 2017) kesken. Huoltotoiminnan osuus on 16 %.
  • Yritysten kannattavuus on vain tyydyttävällä tasolla peräti 73 %:lla.

Haluatko kommentoida artikkelia? Luo tunnus ja kirjaudu sisään.

Tilaa uutiskirjeemme

Kiinteistölehden suosittu uutiskirje tuo kiinteistöalan uutiset sinulle kahden viikon välein!

Tilaa uutiskirje

Katso myös nämä

rakentaminen pääkaupunkiseudulla

2.6.2023

Rakentaminen vähenee voimakkaasti pääkaupunkiseudulla

Rakentamisen määrä pääkaupunkiseudulla vähenee Raklin mukaan voimakkaasti tänä vuonna. Asuntoaloitusten määrä on rajussa laskussa, mutta korjausrakentamisella on kysyntää. Rakennuskustannusten nousu hidastui kiivaan alkuvuoden jälkeen.

29.12.2022

Asuntojen ja toimitilojen rakentaminen laskussa Helsingin seudulla

Asunto- ja toimitilarakentamisen arvioidaan hidastuvan pääkaupunkiseudulla vuonna 2023. Syynä ovat rakennuskustannusten raju kasvu sekä asumisen energia- ja hoitokustannusten nousu. Asuinrakennusten aloitusten ja rakennuslupien volyymit ovat kääntyneet selvään laskuun jo vuonna 2022.

vähentää rakentamista

1.12.2022

Rakli: Talouden epävarmuus vähentää rakentamista

Korkojen ja kustannustason nousu sekä talouden epävarmuudet vähentävät rakentamisen ja kiinteistökauppojen määrää, kertoo Rakli. Rakennuskustannusten raju nousu kuitenkin hiipuu. Vuokra-asuntojen kysyntä vilkastuu ja vuokrat nousevat suurissa kaupungeissa.

26.9.2023

Rakennusteollisuus: Rakentamisen niukkuus näivettää taloutta

Asuntoaloitusten kokonaismäärä painuu tänä vuonna alle puoleen viimevuotisesta, arvioi Rakennusteollisuus RT suhdanne-ennusteessaan. Korjausrakentamisen osalta juuri päättynyt budjettiriihi toi pettymyksen.

Olet lukenut 1/25 maksuttomasta artikkelista

Haluatko lukea rajattomasti artikkeleita? Luo tunnus, kirjaudu sisään tai tilaa Kiinteistölehti edullisesti!

Tilaa lehti