Isännöintipalvelujen ostaminen
Asunto-osakeyhtiö voi tehdä isännöintisopimuksen isännöitsijän tehtävien hoitamisesta erillisen yhtiön kanssa, jonka palveluksessa hallituksen yhtiölle valitsema isännöitsijä toimii. Isännöinti voi olla hoidettu myös siten, että isännöitsijä on suorassa sopimussuhteessa taloyhtiöön.
Ammattitaitoisen isännöitsijän valitseminen on ehkä tärkein hallituksen tehtävistä. Lähtökohtana isännöinnin valinnassa tulisikin olla hallituksen ja isännöitsijän välinen pitkäkestoinen ja konsulttimainen suhde, jolloin isännöitsijän valinnassa ei voida kiinnittää huomiota ainoastaan isännöintipalvelun halpuuteen. Halvin ei aina ole taloyhtiön kannalta paras eikä välttämättä edes edullisin.
Isännöitsijän valinnan kriteereinä tulisi lähtökohtaisesti aina olla isännöitävän taloyhtiön koko, ikä ja kunto, mahdolliset erityispiirteet sekä näiden perusteella isännöintityölle asetettavat vaatimukset. Kaikissa tilanteissa edellytyksenä isännöitsijäksi valittavalle henkilölle tulee asettaa riittävä kokemus ja ammattitaito (näistä kertovat esim. AIT, ISA) sekä motivaatio isännöintitehtävien hoitamiseen. Mikäli kysymyksessä on esimerkiksi ikääntyvä taloyhtiö, on isännöinnin valintaprosessissa lisäksi kiinnitettävä huomiota mm. isännöitsijän tekniseen osaamiseen. Aina on kuitenkin muistettava, että hallituksen tulisi tarjouspyynnön tekijänä jo tarjouspyyntövaiheessa pystyä määrittelemään, mitkä valintakriteerit ovat taloyhtiön etujen mukaisia ja samalla tarkoituksenmukaisia.
Isännöitsijän valinnassa tulisi aina käyttää tarjousmenettelyä. Tarjoukset voidaan pyytää esimerkiksi paikkakunnalla ennestään toimivilta tunnetuilta isännöitsijätoimistoilta. Usein saattaa olla myös tarkoituksenmukaista selvittää, miten isännöinti on järjestetty naapuritaloissa ja pyytää tarjoukset näissä taloissa hyvän suosituksen saaneilta isännöitsijöiltä. Joka tapauksessa on tärkeää, että tarjouksia pyydetään riittävästi ja niiltä ehdokkailta, jotka ovat esim. etukäteistiedusteluissa osoittaneet kiinnostusta isännöintitarjouksen tekemiseen.
Tilaajavastuulaki koskee myös taloyhtiöitä
Tilaajavastuulaki edellyttää, että tilaaja selvittää seuraavat tiedot käyttämistään urakoitsijoista ja palveluntuottajista:
- Selvitys ennakkoperintärekisterimerkinnästä, työnantajarekisterimerkinnästä ja arvonlisäverovelvollisten rekisterimerkinnästä
- Kaupparekisteriote
- Selvitys siitä, ettei yrityksellä ole verovelkarekisteriin merkittyä verovelkaa ja jos on verovelkaa, selvitys verovelan määrästä (verovelkatodistus)
- Todistukset työntekijöiden eläkevakuutusten ottamisesta ja maksujen suorittamisesta tai selvitys erääntyneiden eläkevakuutusmaksujen maksusopimuksesta
- Selvitys sovellettavasta työehtosopimuksesta tai keskeisistä työehdoista sekä selvitys työterveyshuollon järjestämisestä rakennustoiminnassa vaaditaan lisäksi selvitys
- Tapaturmavakuutusten ottamisesta
Taloyhtiöllä tilaajana on velvollisuus noudattaa tilaajavastuulakia ja kätevimmin tiedot löytyvät Tilaajavastuu.fi -verkkopalvelusta. Tilaajavastuu.fi-palvelu tarjoaa tarvittavat työkalut tilaajavastuulain rutiinien hoitamiseen. Palvelusta taloyhtiö saa tilaajavastuulain edellyttämät raportit sähköisesti pdf-muodossa.
Tilaajavastuulain edellyttämien raporttien lisäksi palvelu tulkitsee lain edellyttämät kohdat puolestasi ja ilmoittaa selkeästi onko raportti kunnossa vai ei. Tilaajavastuu.fi:n Luotettava Kumppani -ohjelmassa mukana olevien yritysten raportit voi ladata maksutta rekisteröitymällä Raportit -palvelun käyttäjäksi. Palvelu on suunnattu taloyhtiöille ja yrityksille eli työn tilaajille. Rekisteröinnin yhteydessä vaaditaan y-tunnus.
Lisätietoa: www.tilaajavastuu.fi
Haluatko kommentoida artikkelia? Luo tunnus ja kirjaudu sisään.
Luo tunnus Kirjaudu sisään