Kuusi vinkkiä joulukuusen valintaan ja hoitoon

Joulukuusen valinta aiheuttaa aina perheissä kuumia tunteita: milloin kuusi on liian pitkä, pätkä tai harvaneulainen. Hoitamalla joulukuusta hyvin poistetaan listalta yksi riidan aihe: liian aikaisin tippuneet neulaset ja niiden siivoaminen.

Kuusen lakastumista ei voi estää, mutta sitä voi hidastaa. Vihersisustusyritys Ambius haluaa kantaa kortensa kekoon perheiden joulurauhan säilyttämiseksi. Hoitamalla kuusta oikein ja valitsemalla tuoreen kuusen kiistat neulasten siivoamisesta vähenevät huomattavasti.

Vinkit kuusen hoitoon ja valintaan

  1. Tarkista kuusen tuoreus sen neulasista: nyppää irti neulanen ja taivuta sitä sormiesi välissä. Tuoreen kuusen neulasen pitäisi taipua u-kirjaimen muotoon, ellei kuusi ole jäässä.
  2. Tee kuuselle neulastestit. Nosta kuusi noin nilkan korkeudelle ja pudota maahan. Neulasia ei pitäisi irrota aivan ylettömiä määriä. Tartu oksaan peukalo-etusormi-otteella ja anna oksan valua sormiesi läpi. Eihän käteesi ilmestynyt neulaskasaa?
  3. Joulukuusi viihtyy viileässä. Mikäli ostat kuusen hyvissä ajoin ennen aattoa, laita se säilöön mahdollisimman viileään: parvekkeelle, pihalle, varastoon. Muista laittaa kuusi veteen, esimerkiksi suureen ämpäriin. Jos mahdollista, älä sijoita kuusta suoraan lämmönlähteen, kuten patterin viereen.
  4. Jos kuusi on jäässä, sen on hyvä antaa sulaa ensin viileämmässä kuin huoneenlämmössä. Nosta kuusi sisälle vasta kun on koristelun aika. Jos et voi jättää kuusta parvekkeelle tai varastoon, voit sulattaa jäisen kuusen esimerkiksi kylpyhuoneessa suihkuttamalla sitä kylmällä vedellä. Jätä kuusi suihkun jälkeen vedellä täytettyyn ämpäriin ja suihkuta neulaset muutaman tunnin kuluttua uudelleen kylmällä vedellä.
  5. Juota kuuselle rutkasti vettä. Harvaan kuusenjalkaan saa mahtumaan niin paljon vettä kuin janoinen joulukuusi varsinkin alkupäivinä tarvitsee, joten veden määrä kuusenjalassa on syytä tarkistaa päivittäin. Veden pinta ei saisi laskea kuusen leikkauspinnan alapuolelle. Kuivahtanut puu ei pysty enää imemään vettä.
  6. Muista leikata kuusen tyveen uusi leikkauspinta, pari senttimetriä tyvestä riittää. Älä veistä kuusen kuorta saadaksesi esimerkiksi kuusen mahtumaan paremmin jalkaan, tuhoamalla kuorta vahingoitat kuusen kykyä imeä itseensä vettä.

Haluatko kommentoida artikkelia? Luo tunnus ja kirjaudu sisään.

Tilaa uutiskirjeemme

Kiinteistölehden suosittu uutiskirje tuo kiinteistöalan uutiset sinulle kahden viikon välein!

Tilaa uutiskirje

Katso myös nämä

11.9.2023

Millä perusteella isännöitsijän voi vaihtaa?

Isännöitsijän valitsee taloyhtiön hallitus ja valinta tehdään enemmistöpäätöksenä. Joskus isännöitsijä halutaan kuitenkin syystä tai toisesta vaihtaa. Tällöin on hyvä ottaa huomioon irtisanomisaika ja sopimusehdot.

25.4.2023

Kaupallinen yhteistyö

Asiantuntijoiden vinkit salaojaremontissa onnistumiseen

Kiinteistöliiton korjausbarometrin mukaan lähes viidennes Suomen taloyhtiöistä näkee piharakenteiden remontin (sisältäen salaojat) tulevan eteen vuosina 2022–2026. Molarum Salaojat Oy:n järjestämässä Keskustelussa viisi asiantuntijaa alan yrityksistä käy läpi taloyhtiön salaojaremontin vaiheet.

Molarum Salaojat Oy

vuokranantajan vakuutus

31.10.2023

Vuokranantajan vakuutus tuo lisäturvaa

Vuokralaiselta vaadittava kotivakuutus ei aina riitä kattamaan kaikkia vuokranantajan riskejä. Vuokranantajien tarpeisiin on kuitenkin tarjolla vakuutuksia, jotka täyttävät vuokralaisen kotivakuutuksen ja taloyhtiön kiinteistövakuutuksen aukkoja.

taloyhtiön lumi

13.12.2022

Taloyhtiön lumimuistio

Taloyhtiön vastuulla on jään ja lumen poisto sekä hiekoitus taloyhtiön piha-alueella. Lumet tulee kasata oman pihan alueelle niin, että pelastustiet jäävät vapaiksi. Lumenpudotuksen voi tilata ammattilaiselta.

Olet lukenut 1/25 maksuttomasta artikkelista

Haluatko lukea rajattomasti artikkeleita? Luo tunnus, kirjaudu sisään tai tilaa Kiinteistölehti edullisesti!

Tilaa lehti