Koti ja ympäristö

Koti ja ympäristö -osio käsittelee konkreettisia asumismukavuuteen vaikuttavia asioita.

Sivu 54

17.8.2016

Asumismenojen osuus tuloista kasvaa edelleen

Pellervon taloustutkimuksen mukaan asumismenojen kasvu jatkuu. Asumismenot-tutkimuksessa PTT ennustaa asumismenojen kasvavan keskimäärin 2,8 prosenttia vuodessa vuosina 2016–2018. Asumismenot nousevat kerrostalossa omistusasunnossa asuvilla kotitalouksilla keskimäärin 3,2 prosenttia, kerrostalossa vuokra-asunnoissa 2,7 prosenttia ja omakotitaloissa 2,3 prosenttia.

16.8.2016

Taloyhtiöiden viestintäsuositus tunnetaan heikosti

Suosituksen tavoitteena vuorovaikutuksen paraneminen ja avoimuuden lisääntyminen. Kiinteistöliiton, Isännöintiliiton ja oikeusministeriön viime syksynä julkaisema Taloyhtiöiden viestintäsuositus ei ainakaan vielä ole jalkautunut taloyhtiömaailmaan. Suositusta ei tunneta, eikä viestintään ole varattu resursseja.

15.8.2016

Jäteopas-mobiilisovellus auttaa roskien lajittelussa

Mihin roskikseen kuuluu rikkinäinen juomalasi tai tyhjä mehutölkki? Pääkaupunkiseudun lajitteluohjeet löytyvät nyt Jäteopas-mobiilisovelluksesta, jonka on julkaissut Helsingin seudun ympäristöpalvelut HSY. HSY:n viimesyksyisen kuluttajakyselyn mukaan internet on suosittu paikka etsiä vastauksia lajittelukysymyksiin.

8.8.2016

Asuntomessut Seinäjoella onnistuivat erinomaisesti – sähköiset palvelut vahvassa kasvussa

Asuntomessut Seinäjoella päättyivät eilen. Messujen väliraportin mukaan yli 96 prosenttia messuvieraista piti messuja erinomaisina tai hyvinä. Nettilipunmyynti ja sosiaalisen median kampanjoiden määrä moninkertaistui aiempiin vuosiin verrattuna.

4.8.2016

Loman jälkeen matkalaukussa voi muhia iljettävä yllätys

Ulkomaan lomareissulta palatessa tuliaisena voi olla muutakin kuin rusketus. Luteet, muurahaiset ja muut pienet tuhohyönteiset kulkeutuvat helposti matkalaukussa kotiin ja voivat aiheuttaa paljon vaivaa. Ulkomaan lomamatkan jälkeen matkatavaroita kannattaa tutkiskella tavallista tarkemmin, sillä laukussa voi piileskellä salamatkustajia. Luteet, muurahaiset, vaatekoit ja muut pienet tuhohyönteiset kulkeutuvat helposti matkalaukussa kotiin ja lähtevät leviämään kotona, muistuttaa If Vahinkovakuutusyhtiö.

4.8.2016

Lomaltapalaajaa voi odottaa hiljainen palovaroitin

Palovaroittimien toimivuus kannattaa tarkastaa loman jälkeen. Jos kotoa on oltu pidempään poissa, palovaroittimen paristo on saattanut tyhjentyä sinä aikana. Suomen Pelastusalan Keskusjärjestön turvallisuuspäällikkö muistuttaa, että vain toimiva palovaroitin reagoi savuun ja varoittaa asukkaita alkaneesta tulipalosta.

12.7.2016

Sähkönkulutus minimiin lomareissun aikana – Tarkista nämä, ennen kuin suljet oven!

Kesälomareissujen valmistelut ovat suomalaisilla kuumimmillaan. Osa lähtee ulkomaille, toiset mökille. Muutamalla pikkukikalla säästää helposti kesän aikana tyhjilleen jäävän kodin sähkölaskussa.

8.7.2016

Ministeri Tiilikainen Asuntomessujen avajaisissa: puurakentaminen on Suomelle suuri mahdollisuus

Kesän 2016 Asuntomessut avattiin tänään Seinäjoen Pruukinrannassa. Messut avasi maatalous- ja ympäristöministeri Kimmo Tiilikainen ja avajaistervehdyksen esitti Suomen Asuntomessujen hallituksen puheenjohtaja Hannu Rossilahti. Kimmo Tiilikainen nosti esiin puurakentamisen Seinäjoen messualueella.

8.7.2016

Asumisen uutuudet nähtävänä Asuntomessuilla Seinäjoella

Asuntomessut Seinäjoella avautuvat yleisölle tänään 8. heinäkuuta. Pruukinrannan messualueella messuvieraat voivat tutustua asumisen uusiin trendeihin.

27.6.2016

Yhteisöllinen asuminen säästää yhteiskunnan kustannuksia yli miljoona euroa vuosittain

Tutkimuksen mukaan yhteisökoordinaattoripalvelun henkilökohtainen tuki ja asumisneuvonta tukevat asukkaiden taloudenhallintaa ja estävät asumisen purkuja sekä häätöjä. Taloyhteisö ja matalan kynnyksen osallistumismahdollisuudet pidentävät seniori-ikäisten toimintakykyä, mikä vähentää ikäihmisten palvelutarvetta ja myöhentää laitoshoidon tarvetta. Tutkija Saila Tykkyläisen teki tutkimuksen Setlementtiasunnot Oy:lle ja Setlementtiasumisoikeus Oy:lle.

22.6.2016

Taloyhtiöt odottavat tupakkalakiin vielä selvennystä

Huoneistoja sekä huoneistoparvekkeita ja -pihoja koskevat uudet tupakointikieltosäännökset tulevat voimaan vuoden 2017 alusta. Kiinteistöliitto ja Isännöintiliitto muistuttavat, että vaikka uusi tupakkalaki on askel kohti selvempiä pelisääntöjä, vanhojakaan konsteja ei kannata unohtaa. Taloyhtiöissä odotetaan vielä tarkempia määräyksiä tupakointikiellon hakemisesta.

21.6.2016

Murtovaras ei lomaile

Asuntomurtojen vilkkain sesonki on touko-syyskuussa. Vuosittain tehdään noin 6000 asuntomurtoa. Asialla ovat sekä kotimaiset tekijät että ulkomailta Suomeen tulleet liigat.