Sivu 420

7.2.2017

Kallio on Vuoden uusmaalainen kaupunginosa

Maakuntahallitus on nimennyt Helsingin Kallion Vuoden uusmaalaiseksi kaupunginosaksi 2017. Valinnan ratkaisi kalliolaisten avoimesti verkottunut yhteistoiminta. Yhteisöllisyys on jokapäiväistä ja näkyy esimerkiksi pitkäjänteisessä kaupunkikulttuurityössä, josta on vastannut Kallion Kulttuuriverkosto, kuin myös uudemmassa pop-up -toiminnassa.

6.2.2017

Safetum Oy osaksi kiinteistöalan luotettavien kumppaneiden verkostoa

REM eli Real Estate Members on kiinteistöalalla toimivien huippuosaajien muodostama verkosto, joka tekee kiinteistöalaa ja asiakkaita hyödyntävää yhteistyötä ja kehittää kumppanuusajattelua. Yhteistyöverkoston jäsenet edustavat kiinteistöalalla oman sektorinsa kärkeä. ”Olemme erittäin iloisia, että kuulumme kiinteistöalan huippuosaajien joukkoon ja saamme olla edistämässä kiinteistöalan toimintaa.

6.2.2017

Ludemäärät edelleen reippaassa kasvussa Suomessa

Luteet ovat kiusallisia ja hankalasti tuhottavia loisia ja niiden määrä jatkaa tasaista kasvuaan Suomessa. Kasvua siivittävät torjunta-aineille vastustuskykyiset kannat. Ludekanta voi hyvin ja kasvaa Suomessa.

6.2.2017

Sweco vahvistaa taloyhtiöille suunnattuja suunnittelu- ja asiantuntijapalveluitaan

Sweco ostaa Karves Yhtiöt Oy:n liiketoiminnan sekä sen tytäryhtiöiden Karves Suunnittelu Oy:n ja Karves Energia & Valvonta Oy:n koko osakekannan. Kaupan myötä Sweco vahvistaa taloyhtiöille suunnattuja suunnittelu- ja asiantuntijapalveluitaan. Karves tarjoaa pääsääntöisesti asuntoyhtiöiden korjausrakentamisen suunnittelu- ja asiantuntijapalveluita pääkaupunkiseudulla ja näihin liittyviä energia- ja elinkaaripalveluita koko maan laajuisesti.

6.2.2017

Esteetön Suomi -palkinto 2017 hakuun

Invalidiliitto ja Rakennustietosäätiö RTS etsivät Esteetön Suomi -palkinnon saajaa vuodelle 2017. Palkinto myönnetään toiminnalle tai kohteelle, joka toteuttaa laajaa näkemystä esteettömyydestä ja Design for All -periaatteesta. Palkinnon tarkoituksena on edistää rakennetun ympäristön soveltuvuutta kaikille ja kannustaa suunnittelijoita ja toteuttajia esteettömiin ratkaisuihin.

6.2.2017

Toiminnantarkastuksen perusteet

Kokenut isännöitsijä totesi, että toiminnantarkastuksessa on kaksi ääripäätä: tarkastaja joko penkoo kaikki paperit tai sitten laittaa vain nimen alle. Uusi verkkokurssi opastaa toiminnantarkastajaa tekemään vaihe vaiheelta oikeita asioita. Kun toiminnantarkastus tehdään kunnolla, on se hyvä työkalu hallitukselle ja sillä säästetään huomattavasti isännöitsijän aikaa ja hermoja.

3.2.2017

Uusi sähköturvallisuuslaki velvoittaa kunnossapitoon

Sähkölaitteistojen kunnossapidolla ja säännöllisillä tarkastuksilla ehkäistään sähköjärjestelmistä alkaneita tulipaloja ja sähkötapaturmia sekä varmistetaan sähkölaitteistojen häiriötön käyttö. Vuoden alussa voimaan tullut sähköturvallisuuslaki velvoittaa kunnossapitoon, yksinkertaistaa sähkölaitteistojen luokituksia ja selkiyttää tarkastusvaatimuksia. Uusi sähköturvallisuuslaki velvoittaa kiinteistön tai rakennuksen omistajaa tai muuta haltijaa huolehtimaan sähkölaitteistojen kunnossapidosta.

3.2.2017

Moni taloyhtiö hyötyisi valaistuksen uudistuksesta

Energiatehokkaaseen valaistukseen ohjaava lainsäädäntö on poistanut markkinoilta energiatehottomat lampputyypit, kuten elohopealamput, jotka ovat hyvin yleisiä taloyhtiöiden ulkovalaistuksessa. Tämän myötä valaisimien uudistustarve tulee ajankohtaiseksi lähiaikoina monessa taloyhtiössä. Valaistuksen uudistus tuo säästöjä, varsinkin jos energiatehokkaampiin valaisimiin kuten ledeihin siirtymisen lisäksi hyödynnetään valaistuksen aikaohjauksen ja liiketunnistuksen tuomia mahdollisuuksia.

3.2.2017

Millaisen asunnon saa Tukholmassa 10 vuoden jonotuksella?

Tukholmassa on 556 000 henkeä asuntojonossa. Kaupungin ylläpitämällä vuokra-asuntojen välityspalvelulla Bostadsförmedlingenillä oli tammikuun toisella viikolla 19 vuokra-asuntoa välitettävänä. Svenska Dagbladet testasi, kauanko jonottaminen kestää ja mitä lopulta saa.

2.2.2017

Korjausrakentamisen työturvallisuudessa paljon kehitettävää

Työsuojeluviranomaiset käynnistivät rakennusalalla vuoden 2016 alussa valtakunnallisen kaksivuotisen korjausrakentamiseen keskittyvän työturvallisuushankkeen. Hankkeen tarkastukset ovat keskittyneet rakennusalan päätoteuttaja-, purku- ja pinnoitusyrityksiin sekä asbestipurkutöitä suorittaviin yrityksiin. Tarkastuksia on tehty tähän mennessä yhteensä noin 1 300 kappaletta.

2.2.2017

Korjaus-, hissi- ja esteettömyysavustukset ARAsta verkossa

Avustusten hakemisen, hankekäsittelyn sekä ohjauksen ja valvonnan palvelujen digitalisointi etenee ARAssa. Ensimmäisenä avautui korjaus-, hissi- ja esteettömyysavustusten hakeminen sähköisesti. Kevään 2017 kuluessa kaikki uusiin hankkeisiin ja avustushakemuksiin liittyvät tiedot voidaan toimittaa sähköisesti, samoin rahoitus- ja avustuspäätökset.

2.2.2017

Yhteisöllinen asuminen kiinnostaa joka kolmatta ikääntyvää

Ilmarisen tekemän tuoreen tutkimuksen mukaan joka kolmas vanhuuseläkkeelle siirtyvä on kiinnostunut yhteisöllisestä asumisesta. Eniten yhteisöllisessä asumisessa kiinnostivat turvallisuus ja arjen apu, kohtuullinen hinta ja palvelut sekä seura. Ilmarisen ja Vanhustyön keskusliiton järjestämän ajankohtaisfoorumin iAreenan teemana oli tänä vuonna ikääntyvien yhteisöllisyys – utopiaa vai huomisen arkea?