Pohjois-Karjalan Kiinteistöyhdistys pian 100 vuotta

Yhdistyksen puheenjohtaja Kaisa Salminen on juhlavuoden tiimoilta perehtynyt vanhoihin pöytäkirjoihin ja ihaillen ihmetellyt, miten sydämen palolla talonomistajat ennen ovat omaisuuttaan hoitaneet.

– Aina hämmästyttää, miksi nykyihmisiä ei kiinnosta arvokkaan kansallisomaisuuden ja omien kotiensa hoidosta huolehtiminen. Asiat jätetään liikaa isännöitsijälle. Asenteella ”kuuluu isännöitsijän tehtäviin” putsataan oma vastuu pois. Mikä on se taho, joka kiinnostuisi taloyhtiön hoidosta, erityisesti silloin, jos talossa asuu enimmäkseen vuokralaisia. Hallitusammattilaisetko?

1930-luvulla tavoitteeksi asetettiin, että kukin johtokunnan jäsen hankkii kolme uutta jäsentä yhdistykseen. Liittyjä sai lahjan, Suomen Kiinteistölehden edeltäjän Asuntokiinteistö-lehden yhdistyksen kustannuksella.

Teatteriin juhlavuoden kunniaksi!

Jäsentalojen edustajille avec on 29.6. Utran Uittotuvalla Joensuussa juhlatilaisuus, johon kuuluu Nummiduunareiden kutsuvierasnäytäntö. Paikkoja on varattu 500 henkilölle.

– Tärkeä työ taloyhtiön hyväksi ansaitsee kiitoksen. On oikeus nauttia omien kätten työstä Joensuun tunnetuimmassa kesäteatterissa joen rannalla kauniissa ympäristössä. Nummiduunarit-näytelmän on kirjoittanut Markku Pölönen, jonka kynästä on totuttu saamaan laadukasta ja rentouttavaa katsottavaa, yhdistyksen puheenjohtaja Kaisa Salminen toteaa.

Lisää tietoa kiinteistöyhdistyksestä. Ilmoittautumiset anne.verger@kiinteistoliitto.fi tai 010 667 6670. Ilmoitathan 15.6. mennessä, jos ilmoittauduit, mutta et pääsekään tulemaan!

Pohjois-Karjalan Kiinteistöyhdistyksen nettisivuilla on juhlavuoden kirjoitussarja Puheenjohtajan päällimmäiset.

Haluatko kommentoida artikkelia? Luo tunnus ja kirjaudu sisään.

Tilaa uutiskirjeemme

Kiinteistölehden suosittu uutiskirje tuo kiinteistöalan uutiset sinulle!

Tilaa uutiskirje

Katso myös nämä

22.2.2022

Kuinka usein julkisivuja pitää huoltaa?

Julkisivujen ja niihin liittyvien liitosten huolto kuuluu osana normaaliin kiinteistönpitoon, joka tulee ohjeistaa rakennuksen huoltokirjassa. Huollon tarve riippuu oleellisesti käytetyistä rakenneratkaisuista sekä erityisesti julkisivujen saamasta säärasituksesta. Rannikolla ja eteläjulkisivuilla auringonpaisteen ja viistosateen aiheuttama rasitus on suurinta koko Suomessa, joten eteläjulkisivuja pitää myös huoltaa useammin kuin suojaisempia pohjoisjulkisivuja.

osakeasuntojen

1.2.2022

Kiinteistövakuutuksissa huimia korotuksia – vakuutusyhtiöt sanovat silti seuraavansa vain yleisiä indeksejä

Helsinkiläinen paritaloyhtiö sai tammikuussa vakuutusyhtiö Pohjolalta uudet vakuutusehdot. Nousua oli 21,3 prosenttia. Taloyhtiölle kerrottiin, että laskenta oli tehty yleisindeksikorotusten perusteella, vaikka yleiskorotukset jäävät noin kymmeneen prosenttiin.

palovaroitin

26.11.2022

Pidä palovaroitin ajan tasalla

Vanha palovaroitin ei toimi yhtä hyvin kuin uusi. Siksi se tulisi uusia 5–10 vuoden välein. Myös taloyhtiö voi ottaa aktiivisen roolin palovaroittimien toiminnan ylläpitämisessä.

27.10.2022

Kuukauden kasvo: Takaisin kasvu-uralle

Talokeskuksen uusi toimitusjohtaja Anssi Väätäinen aikoo viedä Talokeskuksen uudelle vuosisadalle. Se tarkoittaa yrityksen mielikuvan kirkastamista: Talokeskus on paljon muutakin kuin kuntoarvioiden tekijä.

Olet lukenut 1/25 maksuttomasta artikkelista

Haluatko lukea rajattomasti artikkeleita? Luo tunnus, kirjaudu sisään tai tilaa Kiinteistölehti edullisesti!

Tilaa lehti