Sivu 356

13.12.2017

Maapohjan arvostamisjärjestelmän uudistus etenee

Kiinteistöverotusta varten kehitetään uusi maapohjan arvostamisjärjestelmä, joka on tarkoitus ottaa käyttöön vuonna 2020. Maapohjien verotusarvot määritetään jatkossa toteutuneiden kauppahintojen pohjalta, mikä tekee järjestelmästä nykyistä oikeudenmukaisemman. Uuden maapohjan arvostamisjärjestelmän tuottaa Maanmittauslaitos, jossa työ on edennyt syksyn aikana suunnitelmien mukaisesti.

13.12.2017

Kiinteistölehden joulukalenteri: Luukku 13

Suomen Kiinteistölehden joulukalenteri julkaisee vanhoja juttuja lehden 92-vuotisen historian varrelta. Luukusta 13 löytyy juttu vuodelta 1966. Silloin puhutti naapurisopu.

12.12.2017

Fastighetstidningen: Digitalisaatio mullistaa kiinteistöalan

Verkkokaupan voimakas kasvu ja sen kiinteistöalalle tuomat muutokset esimerkiksi kauppa- ja logistiikkakeskuksissa ovat vasta alkua. Kun digitalisaatio todella tulee kiinteistöalalle, se tulee johtamaan koko liiketoiminnan logiikan muuttumiseen. Näin toteaa Fastighetsägarna Sverigen toimitusjohtaja Reinhold Lennebo pääkirjoituksessaan Fastighetstidningenin uusimmassa numerossa ja sen verkkoversiossa.

12.12.2017

Kinkkurasva ja viemäri eivät sovi yhteen

Vaikka kinkku sulaa vatsassa, paistorasva ei sula viemärissä. Lämmin rasva on juoksevaa, mutta jäähtyessään se muuttuu tahmaiseksi ja kittaantuu viemäriputkeen. Veden laskeminen rasvan kanssa ei auta: kylmä vesi jopa vauhdittaa rasvan kovettumista ja nopeuttaa viemärin tukkeutumista.

12.12.2017

Kiinteistölehden joulukalenteri: Luukku 12

Suomen Kiinteistölehden joulukalenteri julkaisee vanhoja juttuja lehden 92-vuotisen historian varrelta. Luukusta 12 löytyy juttu vuodelta 1952. Siinä pohditaan paloturvallisuutta.

11.12.2017

Asuntoyhteisölainat lisäävät kotitalouksien velkaantumista

​Kotitalouksien velkaantuminen on Suomessa historiallisella huipputasolla, laskettiinpa asiaa suhteessa käytettävissä oleviin tuloihin tai suhteessa bruttokansantuotteeseen, kirjoittaa  Sampo Alhonsuo Finanssivalvonnan blogissa. Vertailtaessa Suomea muuhun Eurooppaan on kotitatalouksillamme paljon velkaa, josta nopeasti kasvava osuus on asuntoyhteisövelkaa. Remontteihin ja korjausrakentamiseen käytettävä laina sekä uusien asuntojen yhtiölainaosuus ovat nostaneet kotitalouksien velkaantumisasteen hieman alle 128 prosenttiin, mistä asuntoyhteisölainojen osuus on […]

11.12.2017

Pieniä päivityksiä tupakkaohjeistukseen

Tupakointikieltohakemuksiin on tänään tehty pieniä muutoksia. Ajantasaiset lomakkeet löydät Taloyhtio.net-osiosta. Työkaluja tupakointikiellon hakemiseen taloyhtiössä  

11.12.2017

Hallituksen tehtävät ja vastuut -verkkokirja maksutta jäsentaloille

Kiinteistöliitto tarjoaa maksutta kaikkien yli 26 000 jäsentaloyhtiön hallitukselle käyttöön Hallituksen tehtävät ja vastuut -kirjan, jonka on kirjoittanut Kiinteistöliiton päälakimies, VT, KJs Jenni Hupli. Opas on tarkoitettu taloyhtiön hallituksen jäsenille ja puheenjohtajalle. Hallituksen tehtävät ja vastuut -kirja kertoo, mitä taloyhtiön hallituksen tehtäviin kuuluu ja mikä on hallituksen rooli isännöitsijän valvojana sekä yhtiökokouksen päätösten toimeenpanijana.

11.12.2017

Suomen Kiinteistönvälittäjät ry:n asuntomarkkinaennuste: Joulunaikaan ostajan markkinat

Perinteisesti asuntokaupan kappalemäärät laskevat eniten joulunaikaan. Tähän vaikuttavat arkipäivien pienempi määrä ja päivänvalon puutteen tuomat haasteet asuntojen esittelyissä. Kysynnän hiljainen hetki myös laskee jonkin verran toteutuneita hintoja.

11.12.2017

Kiinteistölehden joulukalenteri: Luukku 11

Suomen Kiinteistölehden joulukalenteri julkaisee vanhoja juttuja lehden 92-vuotisen historian varrelta. Luukusta 11 löytyy juttu vuodelta 2017. Siinä muistutetaan, että suomalaisilla tuotteilla saadaan kalustettua koko kylpyhuone.

10.12.2017

Kiinteistölehden joulukalenteri: Luukku 10

Suomen Kiinteistölehden joulukalenteri julkaisee vanhoja juttuja lehden 92-vuotisen historian varrelta. Luukusta 10 löytyy juttu vuodelta 2013. Siinä poraudutaan isännöintisopimuksiin.

9.12.2017

Kiinteistölehden joulukalenteri: Luukku 9

Suomen Kiinteistölehden joulukalenteri julkaisee vanhoja juttuja lehden 92-vuotisen historian varrelta. Luukusta 9 löytyy juttu vuodelta 2015. Siinä kerrotaan, miten jätehuolto saadaan toimivaksi taloyhtiössä.